"Miten voisit huolehtia lapsesta kun et pysty huolehtimaan edes koirasta"

Rauhoitupa vähän. Mieheni luuli, että koska hän hoitaa koiransa hyvin, hän on automaattisesti hyvä isä. Kyllä siinä meni pari vuotta, ennen kuin voi alkaa sanoa, että hän on hyvä isä. Äidinkän ei tarvitse olla täydellinen, mutta riittävän velvollisuudentuntoinen ja mielellään motivoitunut kyllä.

Mitä ne sinun omat juttusi ovat? Joita siis teet mieluummin, kuin vietät aikaa koiran kanssa? Mitä tarkoitat ajan viettämisellä koiran kanssa?

Tuo sattui ja hyvä niin. Tiedostat siis en, että et ole valmis äidiksi NYT, mutta olet varmasti jo lähellä sitä, koska ajatus jo sattuu =)

Kyllä se äitiys on oikeasti kamalaa ja sekin laittaa olon totiseksi.

Et ole koskaan ollut niin yksin kun olet silloin kun sinusta tulee äiti. Ja sen lisäksi sinulla on lapsi joka pitää hoitaa. Olen itse pähkäillyt tässä puolisoni vauvakuumetta ja koen sen todella rasittavana. En jaksaisi tässä elämäntilanteessa ottaa edes koiraa niin miten jaksaisin hoitaa vauvaa/lasta?

Mä ihmettelen miten ihmiset pysyy järjissää tai edes hengissään kun heillä on lapsia? Mulla on yksi ja senkin vuoksi olen ollut jo mielenterveyden takia sairaalassa ja halunnut kuolla.

Lapsi vaatii ihmiseltä ennemmän kuin mitä pystyy edes kuviteelemaan. Se vaatii parisuhteelta enemmän kuin mitä on koskaan pystynyt ajattelemaan. Lapsi vie kaiken. Sen jälkeen on vain lapsi. Toki pääset omiin juttuihisi ja omaan elämääsi mutta lapsi on kallio joka ei poistu vaikka mensit minne! Lapsi on suuri vastuu ja rasite.

Ja tiedän se on asenne kysymys. Toiset osaa asennoitua ja elää elämää lapsen kanssa mutta minä en osannut. Enkä jaksanut. Olen ehkä paska mutsi, mutta muuta en osaa vaikka kuinka yritän. Kaikkeni teen aina lapsen parhaaksi ja lapsi on etusijalla kaikessa, mutta silloin oma elämä jää ja ihmisestä tulee paska...

Kyllä lapsen kanssa oppii elämään ja perheenä oppii elämään, mutta en enää tekisi sitä uhrausta, mutta ilmeisesti se on edessä. Naisen vauvakuume on niin vaikea sairaus että siitä ei parane millään muulla kuin saamalla se vauva. Ja vaikka kuinka olisit itsellesi perustellut sen että pystyt siihen niin kadut sitä varmasti joskus... vaikka sitten sen sekunnin verran mutta varmasti kadut.

Ap, onnittelut. Sinusta tulisi varmasti parempi äiti kuin monesta muusta, varsinkin niistä tyypeistä jotka eivät ole niin empatiakykyisiä, että edes ymmärtäisivät miten vaativa lapsi on. Jotkut vain suin päin hankkivat lapsia koska heistä vauva olisi hei tosi kiva kun mun yhdellä kaverillakin on ja se on tosi söpö, ai miten niin lopettaa röökaaminen, ei se mitään haittaa, munkin äiti poltti ja mustakin tuli ihan normaali...

5, en nyt ymmärtänyt ollenkaan tekstiäsi. Ajattelet, että uhraudut jälleen jonkun toisen mieliksi, saat lapsen josta et suostu iloitsemaan, ja kaikesta tästä syytät jotakuta muuta ihmistä?! Kuulostaa sillä, että sulla on vakavia ongelmia sanoa ei, vetää rajasi, kunnioittaa niitä ja ennen kaikkea ottaa vastuuta omista tunteistasi. Kyllä meistä jokainen täällä pimahtaisi, jos olisi vaan joku joka on aina muita varten, joka aina väistää, mukautuu ja patoaa painetta sisälleen kunnes räjähtää. Se ei ole aikuisen ihmisen käytöstä, eikä sun ole mikään pakko tehdä lasta, herranjumala. Jossain vaiheessa kaikissa parisuhteissa toinen sanoo että ei, eikä maailma siihen kaadu.

Siis vaikka kuinka asennoituu, niin sitä vastuuta ei tajua etukäteen, ja se vastuu ahdistaa vähintäänkin silloin tällöin. Jos muuta väittää, valehtelee.

Ja tossa koirajutussa on hyvä pointti - kiinnitä huomiota millä tavalla kohtelet koiraa huonosti, kun kohtelet sitä huonosti. Samalla tavalla tulet kohtelemaan lasta huonosti kun on huono päivä.

Joo, munkin mies kyseenalaisti kykyni huolehtia ja rakastaa omaa lasta, koska en kykene rakastamaan hänen lapsiaan. Hoidan kyllä heitä ja välitänkin toki, mutta en pysty rakastamaan "vieraita" lapsia, joita tapaan kahdesti kuussa. Nyt on se omakin lapsi ja hän on luonnollisesti minulle kaikki kaikessa. En jaksa tällaisia vertailuja.

5, jos sinulla on mt-ongelmia, älä syytä niistä lastasi. Suurin osa ihmisistä kykenee hoitamaan lapsensa ilman mainittavia henkisiä romahduksia ja sairaalahoitoa.

Minulla oli koira, jota rakasti yli kaiken - kuin lasta, ajattelin aina. Sitten sain lapsen, ja se rakkaus on kyllä aivan eri maailmasta. Uskoisin, että biologia hoitaa homman ainakin suurimman osan kohdalla.

Tämä nyt tietenkään ei yhtään vähennä sitä, että koirasta pitää huolehtia niin hyvin kuin osaa, mutta uskoisin, että ap:sta tulisi ihan hyvä äiti joka tapauksessa.

Kyllä vertauskuvassa on vinhasti perää, sillä meilläkin koira on paljon helpompi kuin lapset. Koira voi päivälläkin koisia monta tuntia ja lapset puolestaan vaativat sataprosenttista läsnäoloa käytännössä koko hereilläoloajan. Sitä omaa tilaa vaan ei saa, pelkän koiran kanssa pääsee rutosti vähemmällä.

Omalla kohdallani voisin ainakin sanoa, että eläinten kanssa harrastaminen ja eläminen on hyvin valmentanut minua äitiyteen. Sekä hevosten että koirien kanssa on tehtävä pakolliset hommat joka päivä, vaikkei aina niin huvittaisikaan ja on itsestään selvää, että on laitettava sen minusta riippuvaisen olennon hyvinvointi oman lyhytnäköisen hauskanpidon edelle.

Eläinten ja vauvojen kanssa tulee väistämättä joskus tilanteita, että mikään ei tunnu sujuvan, sitä epäilee itseään tekeekö kaiken ihan väärin tai eläin tai vauva ei sitten ole yhteistyöhaluinen millään. Kun on eläinten kanssa oppinut toimimaan rauhallisesti ja yksi syy kerrallaan eliminoi käytöksen syitä, on ollut kohtuullisen helppoa selvitä tyynen rauhallisesti "selittämätöntä" raivoitkua itkevän vauvankin kanssa. 

Lisäksi eläinten kanssa on ehkä kehittynyt jonkunlainen kuudes aisti. Tarkoitan siis, että osaan aika hyvin "arvata" mitä eläin on vailla. Ja sama tuntuu toimivan vauvojenkin kanssa. Vauvat usein rauhoittuvat kanssani ihan itsestään ja tunnun arvaavan usein jopa toisten vauvoista, ennen näiden äitiä, että mitä vauva saattaisi olla vailla.

Elukoitten kanssa kehittyy se terve maalaisjärkikin ja kaikenlaisiin sekalaisiin neuvoihin on oppinut suhtautumaan järkevästi, eikä heilu jokaisen hyväätarkoittavan neuvojan ohjeiden mukaan. Sitä on myös oppinut ottamaan nöyrästi kritiikkiä ja vastaan, jos on oikeasti toiminut hullusti.

Itse siis sanoisin, että olen parempi äiti siksi, että olen oppinut ja halunnut oppia toimimaan reilusti, vastuuntuntoisesti ja maalaisjärkeä käyttäen eläinten kanssa.

Eli sanoisin, että miehesi on oikeassa. Asian ei tietenkään tarvitse ikuisesti olla näin. Voit päättää muuttaa käytöstäsi ihan koska tahansa, ja se hyvä puoli eläinten kanssa ainakin on, että ne antavat aina anteeksi. Vaikka olisitkin laiminlyönyt koiraasi, niin se antaa anteeksi ja teillä voi alkaa ihan toisenlainen elämä ilman kaunoja tai pahaa mieltä.

Häh?

Tarkoittaako äitiys siis myös automaattisesti oman minuuden kadottamista, sitä että kaikesta omasta on luovuttava saman tien?

Mitä sinun omat juttusi oikein ovat? Tajuan kyllä, että jos esim. urheilee tavoitteellisesti (esim. kisoihin), niin pieni lapsi ei siinä yhtälössä ainakaan auta, mutta muuten en ymmärrä tätä.

Toki lapsi vaikeuttaa ja hankaloittaa arkea ylipäätään, mutta jos on hyvä puoliso, joka osaa antaa äidille omaa aikaa, en ymmärrä miksi niitä omia juttuja ei voisi vielä olla. Toki niihin käytetystä ajasta saattaa joutua tinkimään.

Sitä paitsi, luulisi että omat jutut muuttuu ihmisen elämän varrella. Minulla se oli lapsena partio, sitten lukeminen ja kirjoittaminen, nyt urheilu, käsityöt ja koiran kanssa oleminen. Jos kuvioon tulisi lapsi, tulisi siitä lapsesta sitten oma iso juttu lisää, joka toki veisi aikaa muilta, mutta ei pakottaisi luopumaan niistä kokonaan.

Koirien kanssa ihmiset hössöttää nykyään ihan liikaa. Pitäisi olla agilityä, koiravaellusta, pelastuskoulutusta, barffausta ja luoja tietää mitä. Koira ei muuta kaipaa kuin tarpeeksi huomiota, rakkautta, hoitoa ja liikuntaa, lajista toki riippuen. Älä syyllisty siitä, että et jaksa viedä koiraa joka päivä/viikko kymmenen kilometrin metsälenkille ja harrastaa sen kanssa sitä sun tätä. Monet rodut ovat ihan tyytyväisiä tavallisena kotikoirana vaan.

niin... ymmärrän sun viestin 7. Mutta kun tiedän mitä naisen vauvakuume on niin en voi kieltää häneltä lapsen haluamista ja lopulta sitä että saa lapsen. Itse kärsin lapsettomuudesta 7vuotta ja se oli todella kamalaa ja se päätyi siihen että sain miehen puhuttua siihen että hankimme lapsen. Toki mieskin halusi sen lapsen, mutta se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Mun vaihtoehdot on joko uhrautua ja ottaa lapsi elämään uuden kummpanin kanssa tai sitten olen yksin. Enkä halua olla yksin. Rakkaudessa tekee päätöksiä joita järjellä joskus katuu, mutta niin niitä vaikeitakin ratkaisuja tehdään. Ei se vähennä sitä ettenkö rakastaisi lastani, mutta onhan se suuri vastuu eikä sitä vastuuta ymmärrä ennen kuin se lapsi on omissa käsissä.

ja 9:lle, kyllä minulla on mielenterveysongelmia ja terveysongelmia jotka tulivat lapsen syntymän jälkeen ja todellakin ihailen ja kunnioitan ihmisiä/vanhempia jotka osaavat hoitaa lapsensa normaalisti ilman apua ja kestävät sen venymisen ja ne tunteet. Mistään niistä tunteista mulla ei ollut ennen raskautta ja vauvaa mitään käsitystä. Ja kyllä olin ollut lasten ja vauvojen kanssa paljon tekemisissä. Ihmettelenkin sitä miten jotkut kestää sen venymisen ja uupumisen koska itse en kestänyt. Vaikka olin vannonut itselleni että siihen pystyn.

Hieno ajatuskuvio kuitenkin ap:lla. Asia on todellakin aiheellinen mitä kannattaa miettiä!

t.5

Kyllä se oma lapsi oikeasti ON eri asia. Minäkin olin tuollainen ennen lapsia, etten hoitanut lemmikkejäni kunnolla. Mutta kun sain lapsen, ja pari lisääkin, heidät olen aina hoitanut hyvin. Se on NIIN eri asia.

Paha sanoa, mulle koira on rakkaampi kuin lapseni.

Älä ainakaan tee niitä mukuloita ja koita huolehtia paremmin koirastasi.

Jostain syystä mua itketti tämä. Asian tiedostaminen ja myöntäminen on kuitenkin osa kasvamista aikuiseksi ja äidiksikin.

7->5, tiedätkö, sun teksti on vaan niin äärettömän surullista. Puhut kuin sua odottaisi elinkautinen vankeustuomio helvetillisissä olosuhteissa, ei lapsen saaminen. Ei se vaan saa mennä niin, että uhraat elämäsi ja mielenterveytesi toisen ihmisen vauvakuumeelle. En mitenkään usko, että kumppanisi oikeasti haluaa sun kokevan tuollaista ahdistusta. Oletteko puhuneet asiasta? Entäpä, mitä jos mielenterveysongelmasi pahenevat, ja teillä on siinä pieniä lapsi....jokainen meistä perheellisistä tietää kuinka hankalat ajat lapsi tuo parisuhteeseen muutenkin. Oletko varma, että parisuhde kestää lapsen, jos jo nyt koet olevasi kuin nurkkaan ajettu eläin? Ettet vaan ala tuntemaan itseäsi hyväksikäytetyksi ja hylätyksi ja katkeroidu kun et uhrauksesta huolimatta saa sitä rakkautta mitä kaipaat?

Meistä yksi ja toinen parisuhteessa elävä olemme tehneet isojakin kompromisseja, että yhdessä olisi hyvä olla. Siis siksi, että sitä rakastaa kumppaniaan, ei halua pakottaa eikä painostaa häntä asioihin joihin hän ei ole valmis. Minusta olisi aivan kamalaa, jos oma kumppanini olisi yhtä surullinen ja ahdistunut kuin sinä, koska tekee vääryyttä itselleen suostumalla asioihin joihin ei halua suostuta. Sun täytyy pitää puoliasi ja huolehtia itsestäsi.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 11:13"]

Omalla kohdallani voisin ainakin sanoa, että eläinten kanssa harrastaminen ja eläminen on hyvin valmentanut minua äitiyteen. Sekä hevosten että koirien kanssa on tehtävä pakolliset hommat joka päivä, vaikkei aina niin huvittaisikaan ja on itsestään selvää, että on laitettava sen minusta riippuvaisen olennon hyvinvointi oman lyhytnäköisen hauskanpidon edelle.

Eläinten ja vauvojen kanssa tulee väistämättä joskus tilanteita, että mikään ei tunnu sujuvan, sitä epäilee itseään tekeekö kaiken ihan väärin tai eläin tai vauva ei sitten ole yhteistyöhaluinen millään. Kun on eläinten kanssa oppinut toimimaan rauhallisesti ja yksi syy kerrallaan eliminoi käytöksen syitä, on ollut kohtuullisen helppoa selvitä tyynen rauhallisesti "selittämätöntä" raivoitkua itkevän vauvankin kanssa. 

Lisäksi eläinten kanssa on ehkä kehittynyt jonkunlainen kuudes aisti. Tarkoitan siis, että osaan aika hyvin "arvata" mitä eläin on vailla. Ja sama tuntuu toimivan vauvojenkin kanssa. Vauvat usein rauhoittuvat kanssani ihan itsestään ja tunnun arvaavan usein jopa toisten vauvoista, ennen näiden äitiä, että mitä vauva saattaisi olla vailla.

Elukoitten kanssa kehittyy se terve maalaisjärkikin ja kaikenlaisiin sekalaisiin neuvoihin on oppinut suhtautumaan järkevästi, eikä heilu jokaisen hyväätarkoittavan neuvojan ohjeiden mukaan. Sitä on myös oppinut ottamaan nöyrästi kritiikkiä ja vastaan, jos on oikeasti toiminut hullusti.

Itse siis sanoisin, että olen parempi äiti siksi, että olen oppinut ja halunnut oppia toimimaan reilusti, vastuuntuntoisesti ja maalaisjärkeä käyttäen eläinten kanssa.

Eli sanoisin, että miehesi on oikeassa. Asian ei tietenkään tarvitse ikuisesti olla näin. Voit päättää muuttaa käytöstäsi ihan koska tahansa, ja se hyvä puoli eläinten kanssa ainakin on, että ne antavat aina anteeksi. Vaikka olisitkin laiminlyönyt koiraasi, niin se antaa anteeksi ja teillä voi alkaa ihan toisenlainen elämä ilman kaunoja tai pahaa mieltä.

[/quote]

Upeasti kirjoitettu :)

Olet kyllä tosi pihalla ap.

Koira voi tulla toimeen vähällä huolenpidolla (ruoka, lämpö, puhtaus, lenkit pari kolme kertaa päivässä), mutta lapsi ei todellakaan. Varsinkin pienen lapsen hoito vie ajallisesti ja laadullisesti paljon: on oltava läsnä, hoidettava ja kaiken tapahtua turvallisessa, rakastavassa tunnesuhteessa. Luopumista on edessä, mutta uutta tulee tilalle. Ehdottaisin, että alkasit nyt ottaa paremmin selvää, millaista lapsen saaminen, hoitaminen ja kasvattaminen oikeastaan on. Muista, että et voi suunnitella etukäteen miten kaikki menee, millainen lapsi tulee, miten itse reagoit, miten puolisosi.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 11:04"]

Joo, munkin mies kyseenalaisti kykyni huolehtia ja rakastaa omaa lasta, koska en kykene rakastamaan hänen lapsiaan. Hoidan kyllä heitä ja välitänkin toki, mutta en pysty rakastamaan "vieraita" lapsia, joita tapaan kahdesti kuussa. Nyt on se omakin lapsi ja hän on luonnollisesti minulle kaikki kaikessa. En jaksa tällaisia vertailuja.

5, jos sinulla on mt-ongelmia, älä syytä niistä lastasi. Suurin osa ihmisistä kykenee hoitamaan lapsensa ilman mainittavia henkisiä romahduksia ja sairaalahoitoa.

[/quote]

Ei ole mitään luonnollista. Miksi ihmiset luulee että lapsi automaattisesti tarkoittaa että sitä rakastaa tai sitä jaksaa hoitaa? Koska se ei tarkoita. Jos ei jaksa ennen lasta hoitaa esim. koiraa niin ei edes pidä harkita lasta