Mistä kandiohjeet?
Mistä saa kandiin ohjeet liittyen mm. sivun asetteluun ja sisältöön? Ohjaajalta tuli vain posti, että ne on lueteltu vaatimuksissa, mutta pistän ne tuhat kertaa lukeneena pääni pantiksi, että eivät ole. Eli sieltä suunnalta turha kysyä ohjeita, ja kun googlekaan ei anna täsmällisiä ohjeita, niin auttakaa arvon mammat!
Kommentit (4)
Niin muotoiluohjeet on erilaiset joka alalla. Käy kirjastossa selailemassa vanhoja kanditöitä omalta alaltasi. Meille ainakin annettiin neuvoksi, että nimenomaan nuo oman alan julkaisut ja varsinkin vanhat kandityöt/gradut/tutkimukset on hyviä malleja.
Käy yliopistosi (ja tiedekuntasi ja oppiaineesi) sivuilla katsomassa, onko siellä opiskeluohjeissa asetteluohjeista jotakin. Tai sitten, jos kandiryhmällä on jokin oma kansio jossain netin työtiloista, niin voisivathan ne olla sielläkin?
Omalta tiedekuntasivulta löytyy. Kandi on periaatteessa rakenteeltaan, asettelultaan ja muilta muoltoseikoiltaan proseminaarityön kaltainen. Vain pidempi ja viimeistellympi sisällöltään.
Eri ylilopistoilla on erilaiset ohjeet, joten niin kauan kuin et kerro yliopistoasi etkä tiedekuntaasi, emme pysty kertomaan sinulle, mistä ohjeet löytyvät.
Terv. eräs kandityön ohjaaja