Tuksu on tainnut sotkeutua ihan kaikkeen.
Välittää pillereitä ja ties mitä. Hymyn keskustelussa on kopioituna vaikka mitä törkeää FB-kesksuteluistaan. Lisäksi on manageri Jarnakin saanut tarpeekseen :O
arna Leskelä
2 minuuttia sitten
No niin kyllä tääkin päivä koitti irtisanoudun että teen mitään yhteistyötä Johanna Tukiaisen kanssa. Johanna Tukiainen murtautui nuoren tytön asuntoon ja on laittamassa sitä minun piikkiini. Asia oli näin että Johanna Tukiainen joi tytön viinit ynms. Ja varasti tietokoneen sieltä.
Lisäksi hän myös ajoi ilman ajokorttia ratin, Eli hän sai syytteen ajokortittaajosta sekä kortitta-ajosta. Johanna puhalsi 1.53. Onko törkeä ratti en sitä tiedä. Johanna väittää että auton ratissa on ollut romanimies, itse en tälläistä muista muistan kun heräsin auton takapenkiltä, että pihalla oli alaston Johanna. Ketään muuta pihalla en nähnyt. nHäntä ei ole missään vaiheessa uhattu millään puukolla mitä hän väittää.
Lukuisia kertoja hän on haukkunut eri ihmisiä varkaiksi, myös minua.
Olen yrittänyt auttaa häntä hänen alkoholiongelmiensa takia. Lisäksi hän väittää että olen myynyt lääkkeitä hänelle, siskolleensa. Asia on niin ettei minulle ole edes reseptiä kyseiselle lääkkeelle. Turun reissulla minulla hävisi lääkkeitä mitkä on määrätty hermokivun hoitoon, minulla on todettu 2005 ms-tauti. Laukkuni oli auton takapenkillä. Ja siellä oli vain Johanna. En voi syyttää että hän otti ne mut jotenkin ne vain hävisivät.
En aio enää olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
Mulle riittä nämä syytökset ja pääsen olemaan rauhassa.
Kommentit (12)
Eihän se nyt näin äkkiä... hidasta tämmöisten tuomioiden täytäntöönpano.
"Sai syytteen ajokortitta ajosta ja kortitta ajosta." Ei oo solariumin kirkkaimpia lamppuja tuo Jarnakaan.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 13:53"]
"Sai syytteen ajokortitta ajosta ja kortitta ajosta." Ei oo solariumin kirkkaimpia lamppuja tuo Jarnakaan.
[/quote]
Ei eikä selvä, niin viinanhuuruisesti oli tuokin juttu kirjoitettu. :D Ja auton takapenkiltä heräsi ja pihalla oli alaston Johanna. WTF? :D No, valtio saa verotuloja, kun nämä käyvät hakemassa Alkosta käyntiainetta. Kai niiltä on jo Viron-risteilyt kielletty?
tuo "keikka" oli ihan järkyttävää materiaalia, känninen urpo sekoilee.
Eikö ketään ihmetytä, miten joku pääsee käsiksi toisten yksityiseen postilaatikkokeskusteluun ja laittaa sen yleiseen jakoon nettiin? Taitaa tulla kovat rapsut kirjesalaisuuden rikkomisesta?
Tukiainen on niin uskomaton ilmiö että tilasin jo seiskan sen takia ja sain tilaajalahjana kulokkeet. Haha:D kiva lukea tuksun selliesittely lehdestä.
Luin nuo viestit mitä oli vuodettu nettiin ja aika surulliseks veti kyllä Johannan puolesta (vaikka sääli onkin sairautta). Sen oikeasti pitäis tehdä keikka johonkin hoitopaikkaan, sen verran tuntuu olevan elämänhallinta kadoksissa. Eikä paljon paremmin näytä menevän siskollakaan. Toivotaan että vankila ainakin katkaisee tuon päihdemeiningin, vaikka vankilassahan niitä huumeita vasta liikkuukin. Aika nopeasti muutamassa vuodessa on lähtenyt lapasesta toi meno. Ja kyllähän sen näkee jo naamasta että on vedetty muutakin kuin maitoa ja reissumiestä :/
Tuolta voi tilata vaikka Seiskan halvalla, siellä se kait aina selittelee asiat parhaiten päin ja kertoo että vika on jossain muussa, ei hänessä :D
http://tilaus.aller.fi/tt/?tt=5371_12_163257_
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 14:22"]
Eikö ketään ihmetytä, miten joku pääsee käsiksi toisten yksityiseen postilaatikkokeskusteluun ja laittaa sen yleiseen jakoon nettiin? Taitaa tulla kovat rapsut kirjesalaisuuden rikkomisesta?
[/quote]
Se käy aika helposti, jos kirjautuu jossain toisella koneella sisään ja jättää kirjautumatta ulos tai salasana tallentuu sille koneelle.
Ei tästä kyllä selviä kuka, mitä eikä missä. Yhtä pöllyssä koko porukka.
Milloinkohan JT:n kiusaaminen loppuu.
Eikö se päässytkään vankilaan???