Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Perheiden tuet: ÄÄNET KUULUVIIN!

Vierailija
16.09.2013 |

Pienten lasten perheillä menee tunnetusti huonosti ja taloudellinen eriarvoisuus kasvaa kasvamistaan työttömyyden ja laman jyllätessä. Tässä olisi kaksi kansalaisaloitetta, joilla pyrittäisiin parantaamaan perheiden taloudellista tilannetta, käykää ihmeessä allekirjoittamassa!

Vaikka aloite ei menisi läpi, on se silti vähintään adressi, vetoomus päättäjille. Itse asetun ainakin näiden vetoomusten taakse ja toivon että valtiovalta huomioisi perheet paremmin.

Vanhusten osuuden lisääntyessä syntyvyyden nouseminen olisi yhteiskunnallisesti loistojuttu. Lisäksi uskon, että lapset kärsivät taloudellisessa ahdingossa ja esimerkiksi taantumien aiheuttamissa notkahduksissa lapset ja nuoret oireilevat selkeästi. Nykyiset nuoret ja nuoret aikuiset, 1990-luvun laman lapset, ovat jo hyvä esimerkki taloudellisen ehdingon vaikutuksesta lasten mielenterveyteen. Turha edes alkaa paasata syrjäytymisistä ja kouluampumisista, eiköhän nämä surullisenkuuluisat jutut ole kaikkien tiedossa.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/197 (Esikoisraha 500e)

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/535 (Kotihoidontuen nostaminen)

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esimerkiksi opiskelijoiden tukia olisi syytä pienentää reippaalla kädellä. Ei voi olla oikein, että montakymmentä tuhatta ihmistä (todellisuudessa paljon enemmän) saa joka kuukausi vähintään 100€ ryyppäämiseen ja rellestämiseen.

Viimekin keskiviikko oli ihan naurettavaa fuksiaisten takia. Opiskelijoilla on selkeästi liikaa rahaa

Vierailija
2/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 20:33"]

[/quote]

Meillä perheellisillä opiskelijoillahan on ihan hirveesti ylimääräistä, ainakin se satanen kuussa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä viesti?

"Hoi te tuen varassa eläjät, lisääntykää!"

Niinkö? En kannata.

Vierailija
4/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 20:33"]

Esimerkiksi opiskelijoiden tukia olisi syytä pienentää reippaalla kädellä. Ei voi olla oikein, että montakymmentä tuhatta ihmistä (todellisuudessa paljon enemmän) saa joka kuukausi vähintään 100€ ryyppäämiseen ja rellestämiseen.

Viimekin keskiviikko oli ihan naurettavaa fuksiaisten takia. Opiskelijoilla on selkeästi liikaa rahaa

[/quote]

Siis mitä? 470e/kk on opintotuki tällä hetkellä itselläni, se on pari sataa vähemmän mitä sossutuki, jonka saa kuitenkin tekemällä ei yhtään mitään. Ei itselläni ole mitään ylimääräistä ilman että käyn opintojen ohella töissä (mikä on harjoittelujen aikana esimerkiksi mahdotonta).

ap

Vierailija
5/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 21:41"]

Mikä viesti?

"Hoi te tuen varassa eläjät, lisääntykää!"

Niinkö? En kannata.

[/quote]

Lisääntyi kuka lisääntyi, Suomi tarvitsee lapsia. Lisäksi lasten ei pitäisi kärsiä siitä, etä vanhemmilla ei ole juuri rahaa. Sitäpaisi onhan lasten hankkiminen ja hoitaminen parempi vaihtoehto kuin pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen ja vaikka varhaiseläke.

Lisäksi kyllä hyväpalkkaisetkin tarvitsevat tukea raskauden aikana puhumattakaan siitä, jos haluaa muutaman vuoden hoitaa lasta kotona (mitä pitäisi mielestäni tukea jo vanhempien jaksamisen takia). 

Pienten lasten vanhemmat ovat yleensä nuoria, nuoret ovat yleensä vähävaraisia. Tämän takia tuki on paikallaan, muuten trendi ensisynnyttäjien kasvavasta keski-iästä jatkuu, lapsettomuus yleistyy ja iäkkäämpien synnyttäjien myötä keskenmenot, kehitysvammat ja komplikaatiot lisääntyvät - siten myös yhteiskunnan menot. Nuoret vanhemmat makselevat tukensa sitten myöhemmällä työssäkäymisellä takaisin.

Vierailija
6/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

6, miksi nuoret vanhemmat eivät voi ottaa lainaa, jonka makselevat sitten myöhemmällä työssäkäynnillä takaisin?

Suomi tarvitsee työntekijöitä eikä lapsia. Lapsista on parikymmentä ensimmäistä vuotta kansantaloudelle vain kuluja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
16.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että kannattaisin vähäosaisten lisääntymistä? Ei kiitos, mamuissakin on enemmän potentiaalia, kun pullamössöjen räkänokissa.