Millainen on alistettu lapsi?

Ei itsetuntoa, ei aloitekykyä, nuuruaa nurkissa, saattaa pelätä kosketusta, ei luota ja vaikeuksia sitoutua uusiin ihmisiin, pelkää aina tekevänsä väärin, sanoo aina ettei osaa jne. Muut jatkakoot.

Ei luota itseensä tai tekemisiinsä. Pelkää luoda kaverisuhteita sillä ajattelee olevansa huonompi kuin muut. Ei kerro mielipiteitään, toiveitaan tai murheitaan. Yrittää palvella muita, jakaa jopa tavaroitaan saadakseen tunteen että on hetken hyväksytty. On hiljainen ja pysyy poissa tieltä. Ajattelee ettei ole kenenkään rakkauden arvoinen saati ansaitse olla iloinen ja onnellinen. On surullinen ja pelkää läheisyyttä koska se on lähinnä väkivaltaa ja haukkumista/uhkailua. Tietää ettei saa kiitosta asioista, joten välttää jopa koulumenestyksestä kertomista. Alistuu ja pakoilee.Uskoo kaiken aikuiskontaktin olevan moittimista tai tehneensä taas jotain väärin

Saattaa lopulta olla masentunut, itsetuhoinen ja todella sosiaalisesti rajoittunut, ja varhaisaikuisuudessa hakea hyväksyntää irtosuhteilla, huomiota rikoksilla ja millä tahansa vastaavalla saadakseen edes hiukan huomiota, jopa negatiivista...

Meidän aistiherkkä Asperger piirteinen on joiltakin osin tuollainen, tosi surullista että häntä pidetään kaltoinkohdeltuna :(

Voi olla myös lapsiryhmänsä äänekkäin esillä olija ja kiusaaja. Riippuu paljon lapsen omasta persoonasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei itsetuntoa, ei aloitekykyä, nuuruaa nurkissa, saattaa pelätä kosketusta, ei luota ja vaikeuksia sitoutua uusiin ihmisiin, pelkää aina tekevänsä väärin, sanoo aina ettei osaa jne. Muut jatkakoot.

Minä olin tällainen. Meillä ei huudettu kertaakaan minun lapsuudessa, kerran taisin saada tukkapöllyä. Vanhemmat oli masentuneita, kasvatus tapahtui syyllistämällä, riitely oli pannassa "koska ei ole tarpeen" ja "asiat selvitetään puhumalla". Joo, aikuiset puhui vain omista ongelmistaan lapsille. Pointti on että luultavasti ihmiset reagoivat temperamenttinsa mukaisesti melko samalla lailla kaikkeen kaltoinkohteluun ja huonoon tilanteeseen. Ei voi vetää suoria johtopäätöksiä mistä on kyse. Minunkin vanhemmista ainakin toinen kuvitteli olivansa hieno kasvattaja koska ei riidelty vanhempien kanssa lainkaan. Kukaan ei uskaltanut osoittaa mieltään koska siitä seurasi karmea mykkäkoulu.

Yleensä sellainen joka kohtelee muita väkivaltaisesti, eikä tottele, koska ne ketkä lapsiaan hakkaa eivät kykene pitämn kuria muuten kuin pelottelemalla. Lapsi tietää, ettei kylässä saa selkää, kun hakee rajoja. Äiti ja isä kieltävät joka toinen kerta, jos silloinkaan. Lapsi ei tiedä mikä on sallittua, koska joskus saa riekkua äidin istuessa facebookissa, mutta joskus siitä tulee tukkapöllyä.

Vierailija kirjoitti:

Ei itsetuntoa, ei aloitekykyä, nuuruaa nurkissa, saattaa pelätä kosketusta, ei luota ja vaikeuksia sitoutua uusiin ihmisiin, pelkää aina tekevänsä väärin, sanoo aina ettei osaa jne. Muut jatkakoot.

Hyviä pointteja. Mutta sit kuitenkin pitäs muistaa että on olemassa myös lapsia jotka ovat luonteeltaan todella todella ujoja, vaikka alistamista, huutamista tmv ei kotona tapahdu. Eli meinaan vaan sitä että jos joskus näkee sellasen "ujon" lapsen, ei ihan heti pidä vedellä loppuun asti meneviä johtopäätöksiä.

Omalla siskolla on just tällanen todella ujo lapsi, ja sitten taas toinen hänen lapsistaan on taas täysin päinvastainen tapaus... Hassua miten erinlaiset voi sisarukset ollakkaan.. Itselläni taas on joka paikkaan tohottava pyörremysrky, joka luottaa ihan heti ja ihan liikaa tuntemattomiin ihmisiin.. sekään ei ole kauheen hyvä..

Been there, done that... kirjoitti:

Ei luota itseensä tai tekemisiinsä. Pelkää luoda kaverisuhteita sillä ajattelee olevansa huonompi kuin muut. Ei kerro mielipiteitään, toiveitaan tai murheitaan. Yrittää palvella muita, jakaa jopa tavaroitaan saadakseen tunteen että on hetken hyväksytty. On hiljainen ja pysyy poissa tieltä. Ajattelee ettei ole kenenkään rakkauden arvoinen saati ansaitse olla iloinen ja onnellinen. On surullinen ja pelkää läheisyyttä koska se on lähinnä väkivaltaa ja haukkumista/uhkailua. Tietää ettei saa kiitosta asioista, joten välttää jopa koulumenestyksestä kertomista. Alistuu ja pakoilee.Uskoo kaiken aikuiskontaktin olevan moittimista tai tehneensä taas jotain väärin

Saattaa lopulta olla masentunut, itsetuhoinen ja todella sosiaalisesti rajoittunut, ja varhaisaikuisuudessa hakea hyväksyntää irtosuhteilla, huomiota rikoksilla ja millä tahansa vastaavalla saadakseen edes hiukan huomiota, jopa negatiivista...

Ihan kun olisit kertonut minusta.

Isän henkinen väkivalta jätti jälkensä enkä vielä 30 vuotiaanakaan luota ihmisiin..

elän koko ajan tilanteita uudelleen jossaki syvällä lapsuudessa..

pelkään kaikkien pitävän mua huonona, arvottomana enkä usko että kukaan oikeasti välittää musta tai oikeasti näkee mitää hyvää, koska olen kelvoton paska ja suvun musta lammas..

Toistuva vaikea pitkäaikainen masennus,

Syömishäiriö,

Julkistenpaikkojen pelko,

Paniikkihäiriö,

Ocd,

Traumaperäinen stressihäiriö,

Epävakaa, epäluuloinen, passiivis-aggressiivinen, estynyt ja depressiivinen persoonallisuushäiriö löytyy ja vaativasta piirteitä.

(Kiitos iskä)

Itsetuhoista viiltelyä ja alkoholin + lääkkeet + huumeet käytettynä yhdessä jne jne. Varastelua, holtitonta liikennekäyttäytymistä....

mitä vaan että tuntisin edes hetken jotakin.. jotaki muuta kuin syyllisyyttä, pelkoa ja vihaa..

saisi pois sen henkisen kivun mikä rusentaa alleen vuorenkin.

Olo on niin tyhjä ja epätodellinen, kuulen ääniä. Miesääni taas kysyi yksi päivä "mitä kuuluu".

Paniikkikohtauksissa lähtee näkökyky..

Ja se kun on koko elämän ollu alistettu, mitätöity huonommaksi kun kasa paskaa.. omaa tahtoa, tunteita tai mielipiteitä ei saanut olla.

Turpaan tuli jos ruoka ei maistunut.

Sanoin tai tein mitä vaan, niin aina se oli väärin.

Epävakaa ihminen joka voi sanoa ja suuttua ihan mistä/mitä vaan, ihan milloin vain, joka on niin mustavalkoinen kun ihminen vii olla. Ei mitää kykyä empatiaan tai muuhun vastaavaan toimintaan, hän itse ei ole koskaan väärässä... hän ei ole tehnyt mitää väärää, välillä siis epäilen onko mitään tästä oikeasti tapahtunut, mutta toisinaan tiedän että oon ansainnut kaiken sen paskan isältä ja elämässä yleensä koska oon vaan nii huono ihminen.

Mä toivon että voisin vain kuolla pois, pois yhteiskunnan elättinä olosta, jatkuvasta ahdistuksesta ja pelosta, epävarmuudesta ihan kaiken suhteen.. henkinen jatkuva tajuton kipu tai sitten järkyttävä tyhjyys sisällä...

Nyt kun oon tajunnu että oon ihminen, elävä ja tunteva yksilö, jolla saa olla omat mielipiteet ja tunteet.. yksilö joka voi myös sanoa ei, tuntematta syyllisyyttä itkuun asti...

tuntuu niin utopistiselta.

Mitä ja mihin mä alan omaa itseäni rakentaa kun minua ei oo koskaa ollutkaan??

No ei kai tohon ole mitään yksiselitteistä vastausta. Eikös tollaisessa tilanteessakin ole aika paljon muuttujia, lapsen temperamentti, kodin taloudellinen tilanne, ymsyms. 

Alistamista on monenlaista. Ei alistamiseen tarvita fyysistä väkivaltaa.

Minua on tukistettu kerran. Kaltoinkohtelu tapahtui muulla tavalla. Minua väheksyttiin ja tarpeitani ei huomioitu tai niitä vähäteltiin tai niille naurettiin. Kaikin tavoin näytettiin etten ole minkään arvoinen enkä tarvitse enkä ansaitse mitään. Ja olin täysin vaivaton lapsi enkä edes murrosiässä aiheuttanut huolta. Mitä nyt olin heille vaivaksi syntynyt ja kulutin ruokaa ja vettä jne. Kun se kaikki maksaa.

Olin hyvin arka ja hiljainen säikky suorastaan ja monelle täysin näkymätön. On ollut kova homma oppia tai vieläkin yrittää oppia että minäkin olen tärkeä ja ansaitsen hyvää.

Sellainen jolla on pallo suussa ja roikkuu taljalla katossa?

Surullista,että lapsia laiminlyödään. Osaisipa ihmiset miettiä,ettei lapsista tolla tavalla kasva tasapainoisia. Lapset voi henkisesti pahoin.

Minä olen esimerkki alistetusta lapsesta. Minua ei lyöty mutta huudettiin jos en tehnyt jotain isäni mieliksi. Nyt sitten olen sosiaalisesti arka, mielistelen liikaa ja minulla ei ole lainkaan omaa tahtoa.

Voi olla myös ns. näkymätön, massaan hukkuva, sopeutuva, mukautuva, kuulumaton, keskiverto ym. Sisällä sitten ihan sietämätön tuska, jota dissosioitumalla pakenee. Voi vaikuttaa leppoisalta ja reippaalta. Minä.

Kyllä se riippuu tietysti lapsen temperamentista ja luonteestakin. Lapsi ei ole kone, josta tulee juuri tietynlainen jotain tiettyä kasvatusta harjoittamalla - oli kyseessä sitten millainen kasvatus tahansa.

Jotkut oireet mm. väkivaltaan liittyen varmasti löytyvät, mutta lapsi saattaa yhtä hyvin olla huomionhakuinen kuin vetäytyvä.

Pakko myös kommentoida tuohon, että monen mielestä lapsi välttelee aikuisen läheisyyttä kun on alistettu. Jos lapsi välttelee oman vanhemman läheisyyttä, niin näin voi ollakin, mutta vieraan aikuisen läheisyyden välttely on terve ja luonnollinen asia lapselta! Jos lapsi ei suin päin juokse vieraan aikuisen lähelle ja syliin, niin se on ihan normaalia ja jopa suotava merkki lapsen kehityksessä. Sen sijaan jos pieni lapsi välttelee vanhempansa läheisyyttä, niin se ei ole normaalia.

Säikähtää kovia ääniä, hätkähtää kun joku koskee, ei uskalla sanoa mitään, ei uskalla pitää puoliaan, masentunut, haaveilee asioista ja kokee ettei ole mitään saumaa saavuttaa niitä..

Mitähän muuta?

Aikuisena paljon terapiaa ja muutto uudelle paikkakunnalle + yhteydet poikki vanhaan elämään ja ihmisiin.

Kyllä tämä tästä.