Lue keskustelun säännöt.
Kotoa muutto liian nuorena?
20.10.2013 |
Olen juuri aloittanut lukion täysin vieraalla paikkakunnalla (30km päässä lapsuudenkodistani) ja muuttanut lapsuudenkodistani soluasuntoon, jonka vanhempani kustantavat. He myös antavat minulle tietyn suuruisen rahan joka kuukausi. Näin parin kuukauden jälkeen minua on alkanut kaduttaa, kotona kaikki oli kuitenkin hyvin ja minulla oli loistavat suhteet muihin perheenjäseniini. Ainoa ongelma oli, että asuimme pitkän matkan päässä maalla lähimmästä lukiosta, ja totesin että parempi muuttaa eri kaupunkiin sellaiseen lukioon mihin haluaa, eikä lähikaupungin lukioon joka ei edes kiinnosta, monen kymmenen kilometrin päähän. Päivittäiset koulumatkani olisivat kestäneet 2-3h päivässä ja tiedän että se olisi ollut liikaa minulle. Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta olen alkanut tulla surulliseksi koti-ikävästä ja ajatuksesta, etten enää ikinä tule asumaan kotona. Asiaa pahentaa sekin, että kotona kolme pikkusisarustani ja vanhemmat ikävöivät minua ja minä heitä. Tahtoisin myös viettää aikaa sisarusteni kanssa kun he ovat vielä "pieniä". Olisiko parempi muuttaa takaisin ja koittaa parin vuoden päästä uudelleen vai sinnitellä ja katsoa mitä mieltä olen vähän ajan päästä? Kerro myös omia kokemuksiasi muutosta ensimmäiseen omaan asuntoon? Kuinka paha koti-ikävä oli, millaista se oli ja kauan suunnilleen kesti? En kestä tätä epävarmaa ja sekavaa oloa.
Kommentit (13)
Kyllä se siitä helpottaa, usko pois. Helpottaisiko, jos antaisit itsellesi aikaa sopeutua esim. ensi kevääseen, ja jos vielä silloinkni tuntuu pahalta, voisit harkita kotiin palaamista.
Oletko jo löytänyt kavereita uudelta paikkakunnalta? Tai asuuko siellä suunnalla sukulaisia, joita voisit käydä välillä tapaamassa? Entä käytkö viikonloppuisin kotona?
Hlpottaisiko ikävää, jos vanhemmat ja sisarukset tekisivät välillä viikonloppumatkan nykyiselle paikkakunnallesi? Kävisitte syömässä, kylpylässä, tai mitä nyt tykkäättekin tehdä keskenänne. Tai miltä kuulostaisi, jos joku sisaruksistasi tulisi viikonlopuksi kylään? Edellyttäen tietysti, että hän pystyy matkustamaan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kannattaa sinnitellä, ikävää oppii sietämään, ja muutenkin väkisinkin alkaa itsenäistyä ja aikuistua, ja itsenäinen elämä alkaa tuntua hyvältä. Minä itse muutin myös heti yläasteen jälkeen Helsinkiin etelä-pohjanmaalta, enkä sinänsä ole sitä katunut, mulla ei kyllä kovin kauheaa koti-ikävää ollutkaan. Pikkusisko tuli aina välillä mun luo, ja tietysti itse kävin siellä pohjanmaalla lomilla. Yks kaveri muutti myös, ja hän poti kyllä kovempaa koti-ikävää, ja mietti lähtöä takaisin kotiin, mutta sinnitteli kuitenkin, löysi sitten nykyisen aviomiehensä, ja on nyt yli 20 vuoden jälkeen perheineen muuttanut takaisin kotipaikkakunnalle, sekin on taas pieni kulttuurishokki, vaikka ovat paljon viettäneet lomia siellä ja paljon viikonloppujakin pitkästä välimatkasta huolimatta.
Käypä juttelemassa kouluterveydenhoitajalle, opolle tai ryhmänohjaajalle. Ei ole häpeällistä potea koti-ikävää. Jo se että juttelet jonkun kanssa asiasta, helpottaa. Ja muista, että aina on lähdetty nuorena kotoa, ennen vielä paljon nuorempanakin, kouluun, mutta usein raakaan työhön.
Ajattele, että parin kuukauden päästä alkaa joululoma ja saat olla kotona perheesi parissa aika pitkän aikaa. Ja kai sinä ennen jouluakin kotona ehdit käydä.
Onko sinulla ja perheelläsi mahdollisuus käyttää Skypeä? Sen välityksellä juttelu ja perheenjäsenten näkeminenkin saattaisi helpottaa ikävää, tai sitten ei. So on niin yksilöllistä. Oletko kertonut muuten vanhemmillesi ikävästäsi? Älä yritä olla liian urhoollinen. Tsemppiä!
Itse poden myös pahaa koti-ikävää. Olemme perheen kanssa todella läheisiä. itsekin haluaisin viettää siskon tyttöni 2,5v enemmän aikaa. Muutin yli vuosi sitten Keski-Suomesta Helsinkiin poikaystäväni, joka on kotoisin Helsingistä, ja työn perässä. Itselläni ei ole tuttuja/kavereita täällä vuodenkaan jälkeen. Koti-ikävä on vain pahentunut varsinkin silloin kun olen ollut käymässä kotona ja tulen takaisin. Olen myös alkanut miettimään kannattaako minun lähteä ja yrittää myöhemmin uudestaan vai sinnitellä ja jäädä tänne missä on enemmän mahdollisuuksia ja osittain kotia rakennettu. Isoin haitta puoli on se että avomieheni joutuu jäämään Helsinkiin töiden takia vaikka lähtisinkin. Ymmärrän sinua oikein hyvin.
Mä muutin 16 vuotiaana ja ikävä oli kova. Itkin joka ilta ja viikonlopuiksi kotiin. Sopeuduin silti ja aloin saamaan kavereita ja loppujen lopuksi elämä oli ihanaa. Olihan se todella turhauttavaa, kun muilla oli vanhemmat apuna opiskelussa eikä mulla ollut. Matikka oli aivan kamalan vaikeaa, kun ei ollut ketään keneltä kysyä apua eikä opettaja ollut kiinnostunut.
Silti mä en kadu aikaista muuttoani. Opiskelin, menin töihin, sain esikoiseni 22 vuotiaana ja nyt 37 vuotiaana edelleen saman miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tyttöni muutti 16vuotiaana kaupunkiin 15km:n päähän vain. Bussiliikenne surkea, koulu ja työpaikka keskustassa. Tästä on jo 3,5vuotta ja todella hyvin mennyt. HÄn on hoitanut opiskelut ja työt, laskunsa jne ITSE 95%sesti siitä lähtien. Toki hänelläkin oli ikävää mutta uskon että se tunne tulee kun muuttaa olet sitten 16 tai 21v, koti on aina koti ja kun muutta on niin todellista että yksi jakso elämässä on ohi. Näin se elämä kuitenkin menee, perhe on kuitenkin aina sun tukena, anna ajan kulua ja ensi kesänä tuntuu jo paremmalta.
Oma tyttöni muutti 16vuotiaana kaupunkiin 15km:n päähän vain. Bussiliikenne surkea, koulu ja työpaikka keskustassa. Tästä on jo 3,5vuotta ja todella hyvin mennyt. HÄn on hoitanut opiskelut ja työt, laskunsa jne ITSE 95%sesti siitä lähtien. Toki hänelläkin oli ikävää mutta uskon että se tunne tulee kun muuttaa olet sitten 16 tai 21v, koti on aina koti ja kun muutta on niin todellista että yksi jakso elämässä on ohi. Näin se elämä kuitenkin menee, perhe on kuitenkin aina sun tukena, anna ajan kulua ja ensi kesänä tuntuu jo paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma tyttöni muutti 16vuotiaana kaupunkiin 15km:n päähän vain. Bussiliikenne surkea, koulu ja työpaikka keskustassa. Tästä on jo 3,5vuotta ja todella hyvin mennyt. HÄn on hoitanut opiskelut ja työt, laskunsa jne ITSE 95%sesti siitä lähtien. Toki hänelläkin oli ikävää mutta uskon että se tunne tulee kun muuttaa olet sitten 16 tai 21v, koti on aina koti ja kun muutta on niin todellista että yksi jakso elämässä on ohi. Näin se elämä kuitenkin menee, perhe on kuitenkin aina sun tukena, anna ajan kulua ja ensi kesänä tuntuu jo paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa, että joku 16v elättää itsensä 95 prosenttisesti itsensä, käy koulua ja käy töissä, kun mamma ei voi kustantaa... sairasta.
Vanha aihe, kirjoitan silti. Itse muutin 16v pois kotoa, nyt olen 17v ja alle vuoden yksin asunut. Koti-ikävä on yhä kova, vaikka esim. yksi sisaruksista asuu samalla paikkakunnalla ja vaikka kotiin onkin vain 70km ja vaikka olenkin käynyt nytkin pari kuukautta joka viikonloppu kotona. Ikävä kalvaa silti yhä itkuun asti (tälläkin hetkellä itken ikävää.. huoh). En vaan ole uskaltanut ehdottaa kotiin takaisin muuttoa, koska kuitenkin omaan asuntoon ostettu kaikki tavarat jne. että mihin ne sitten laittaisi.. Ja iskä varmaan suuttuisi ja ei auttaisi muutossa. Poden siis hiljaa koti-ikävääni ja nytkin ahdistaa suunnattomasti, kun en pääse ennen heinäkuuta käymään kotona, sillä kesätöitä viikolla ja viikonloput ovat varattu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse muutin pois kotoa 16 vuotiaana,koska välit äitiini olivat todella tulehtuneet. Vaikka olin rahaton, olin onnellisempi kuin koskaan. Äitini ei enää pystynyt kohtelemaan minua huonosti. Ihanaa, että sinulla on perhe, jota kaipaat ja he kaipaavat sinua. Vaikka ikävä raastaakin. Voisikohan joku mukava harrastus auttaa, ei olisi niin aikaa kaivata ja viikonloppuisin näkisit perhettäsi? Tsemppiä!
Tarkoituksenihan oli sanoa 300km eikä 30km.