Tumman veden päällä -elokuva:

Mitä siitä, vaikka tulisikin itku? Eikö elokuvien tarkoitus olekin herättää kaikenlaisia tunteita. Minä varaan aina nenäliinoja mukaan elokuvareissuille varmuuden vuoksi. 

Näkemättä arvioin, että taitaa olla tyyppiesimerkki elämää pienemmistä suomielokuvista. Puolitoista tuntia viinanhuuruisessa kurjuudessa piehtarointia. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

kirjaa lukiessa ainakin muutaman kerran tuli tippa silmään.

Leffaa kehuttiin TV1:n leffa-arvosteluissa, pidän sitä aika vakuuttavana mielipiteenä. Oli kyllä otettu huomioon, että ei ole kaikkein helpointa tehdä hyvää leffaa omasta perheestä omasta isästä, näytellä itse sitä alkkisisäänsä, olla ohjaaja, olla uskottava ja samalla Peter Franzen. Aiheesta huolimatta mukana on kauneutta, huumoria ja hyviä hetkiä.

Ukko ei tykkä tuon tyyppisistä elokuvista, mutta kuuli tuon arvostelun. Saattaapa lähteä seurakseni katsomaan.

eihän se itse näytelly ku samuli edelman oli se isä

Esitti biologista isää, joka ei ollu alkkis.

Mä en itkenyt tuon leffan aikana.

Olen lukenut tuon kirjan ja kävin vkl katsomassa leffassa. 

Surullinenhan se leffa toki oli, mutta kuten kirjassakin alkoholisti isä ei ollut "läpeensä" paha. Toki koskettavaa kun tiesi sen olevan Franzenin kuvaus omasta lapsuudestaan. 

En olisi saanut leffasta niin paljon irti ilman että olisin lukenut kirjaa (niinhän se aina menee).

Ylen Esko Rautakorpi ei todellakaan ole mitään elokuvakriitikoiden aatelia. Mistä joku on saanut sellaista päähänsä? Sitäpaitsi näitä kotimaisia kohdellaan arvosteluissa muutoinkin silkkihansikkain, jotta saisivat katsojia.