Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joilla äiti joka moittii kokoajan?
01.11.2013 |
Siis aloin yks päivä ihan miettimään että onko äiti milloinkaan sanonut mitään positiivista minusta ja mun äitiydestä tänä kahtena vuotena. Ei, ei ole. Aina on kyllä jotain negatiivista sanomista, ja mielestäni, ihan turhista asioistakin. Ei sillä että ikinä koskaan olisi minusta tai tekemisistäni mistään mitään positiivista löytänyt.
Esim. äitini kävi meillä eilen ja olin leiponut sinä aamuna. Olin imuroinut ennen leivontaa ja sen jälkeen kun siivoa riittää. Poikamme söi sen jälkeen syöttötuolissa muroja kuivilteen ja välillä niitä rinkuloita vaan tippuu lattialle . No, myöhemmin äitini astui vahingossa tälläisen rinkulan päälle ja kauhisteli että MIKSI TE ANNATTE SEN POJAN HEITELLÄ RUOKAA LATTIALLE?! Totesin kylmän rauhallisesti että olen imuroinut tänään kaksi kertaa ja kuten näet, minulla on kaksi vuotias poika joka ei ole heitellyt vaan se on vahingossa tippunut.
Rupesin sitten siinä kahvittelun lomassa oikein marttyyriksi että niin niin kun ollaan niin huonoja vanhempia (mieheni kanssa) ettei yhtä lasta saada kuriin vaan heittelee ruokaa lattialle harva se päivä niin äitini loukkaantui että miksi pitää liioitella. Itsehän hän liioittelee.
Toinen asia oli kun kerroin että meidän Paavo kaks vee oli tiputtanut parvekkeelta (toisesta kerroksesta) sukan ja tyhjän vesipullon ja mun piti ne käydä noukkimassa maasta, niin äitini kauhistui että sitä lasta pitää KIELTÄÄ, pitää sanoa että soo soo ei saa tiputella. Katsoin ihan h-moilasena että onko tuo nainen ihan tosissaan? Että oikein yllytetään että Paavo, kato kato, tällee tiputellaan sukkia parvekkeen laidan yli!?
Se on niin järjettömän rasittavaa olla kokoajan puolustuskannalla. Olen joskus jopa lähtenyt tuohon mukaan että olen sanonut tyyliin; Juu no eihän se nyt haittaa jos se heittelee muroja, onhan meillä imuri, tai, No, onhan noita sukkia ja hei, se vesipullohan oli tyhjä, mut ei auta. Aina vaan jatkuu ja jatkuu tuo mollaaminen. Ja muistaa aina todeta kuinka minun ollessani lapsi, minä, siskoni ja veljeni EI KOSKAAN tehty mitään mitä minun lapseni tekee. Ja kun sanon että on varmaan aika kullannut muistot, niin äitini suuttuu että no ei, ei ole yhtään kullannut, ihan oikeasti te ette ikinä raivostuneet kun piti hampaat pestä!
Otanko liian itseeni (varmasti) sanomiset, onko jollakulla muulla samanlaista äitiä, anoppia, siskoa, kaveria, vai olenko yksin?
Kommentit (10)
Minä. Sen lisäksi minulla on kolme lapsetonta siskoa, jotka tietävät lastenkasvatuksesta kaiken paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun äiti sentään kehuu, mutta ammatiltaan lasten kanssa ollut monet kymmenet vuodet ei koskaan ole nähnyt TÄLLÄISTÄ lasta.. siis liian vilkas, pelokas,
meillä lapsi ei saa tehdä hulluja juttuja mutta vauhtia vaan riittää ja ikää on 3v.
kerhossa lapsemme ei juurikaan eroa muista siellä olevista.
Mulla oli juuri tuollaista parin ensimmäisen lapsen kanssa. Esikoinen söi ihan liian usein, hösäsin ihan liikaa jne. Seuraavien kohdallakin keksi "rakentavaa kritiikkiä" milloin mistäkin. Sisareni, joka oli silloin vielä itse lapseton, säesti.
Sama meno jatkui vielä siinä kohtaa kun sisko sai esikoisen. Äiti muisti kertoa mm. vierailleen mun läsnäollessani, kuinka olemme sisaren kanssa "niin erilaisia äitejä" - eikä kenellekään jäänyt epäselväksi, että minulla ei kasvattaminen sujunut. Esikoisensa kasvaessa siskonkin kasvatustyyli muokkaantui samanlaiseksi kuin minun (lue: ihan tavalliseksi) ja homma helpotti, koska pystyimme tarvittaessa puolustamaan toisiamme äidin sanaillessa.
5 lisää:
äiti ei ole rajoittanut kommentointiaan pelkästään lasten kasvatukseen. Mä en osaa oikein mitään tehdä oikein. Mm. kolmannen lapsen ristiäisissä, kotona järjestetyissä kommentoi kovaan ääneen, kuinka oli jäänyt "roskiskin tyhjentämättä" vierasvessasta (joku oli aamusta tuupannut sinne hiuskiinnepullon) vaikka oli juhlat. Ei kehunut esim. itse laitettuja ruokapöydän antimia tms. Ehei, piti etsiä se yksi asia, joka ei ollut mennyt ok.
Jotain hyötyäkin tästä on. Olen vakaasti päättänyt, että omia lapsiani en kohtele noin. Enkä ole niin tehnyt :-). Tosin lapsenlapsia ei vielä ole, ehkä saan sitten purra huultani enemmänkin. Esikoinen asuu jo omillaan eikä tulisi mieleenkään heillä kyläillessä kommentoida arvostellen vaikkapa siivousta tms.
5 lisää:
äiti ei ole rajoittanut kommentointiaan pelkästään lasten kasvatukseen. Mä en osaa oikein mitään tehdä oikein. Mm. kolmannen lapsen ristiäisissä, kotona järjestetyissä kommentoi kovaan ääneen, kuinka oli jäänyt "roskiskin tyhjentämättä" vierasvessasta (joku oli aamusta tuupannut sinne hiuskiinnepullon) vaikka oli juhlat. Ei kehunut esim. itse laitettuja ruokapöydän antimia tms. Ehei, piti etsiä se yksi asia, joka ei ollut mennyt ok.
Jotain hyötyäkin tästä on. Olen vakaasti päättänyt, että omia lapsiani en kohtele noin. Enkä ole niin tehnyt :-). Tosin lapsenlapsia ei vielä ole, ehkä saan sitten purra huultani enemmänkin. Esikoinen asuu jo omillaan eikä tulisi mieleenkään heillä kyläillessä kommentoida arvostellen vaikkapa siivousta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule, kysy vaan mistä EI ole moittinut.
Tässä joitakin esimerkkejä, joista olen saanut palautetta tehneeni/tekeväni väärin:
- pukeutuminen
- miehen valinta
- käyttäytyminen odotusaikana (ei saisi siivota/käydä töissä/valvoa/nukkua/ajaa autoa/käydä elokuvissa/ei pidä uskoa neuvolassa että vauvalla on kaikki hyvin/jne)
- synnyttäessä olisi pitänyt vaatia enemmän sairaalassa (ei pidä uskoa että vauvalla kaikki hyvin/pitää ymmärtää että siellä opetetaan väärin/pitäisi antaa korvikemaitoa eikä imettää)
- tapamme pidellä vauvaa (kaikki lapsemme ovat vaurioituneet väärästä sylissäpito-otteesta)
- tapa nukuttaa vauvaa/lasta
- tapa puhua lapsille
- lasten pukeminen (aina liian vähän vaatetta päällä tai väärän kokoisia)
- autovalintamme
- tapamme käyttää rahaa (olemme nuukia, mutta emme yhtä nuukia kuin hän, emme esimerkiksi pese ja käytä uudelleen vauvan kosteuspyyhkeitä)
- työnjako minun ja mieheni välillä
- tapamme kasvattaa lapsia
- tapamme olla huomaamatta "vakavia sairauksia", joita lapsillamme hänen mielestään on, ja tapamme olla viemättä lapsia näiden sairauksien vuoksi lisätutkimuksiin erikoislääkäreille
- jopa lasten ulkonäkö on kirvoittanut negatiivista palautetta siitä, ettei ole tullut riittävästi meidän suvun näköisiä lapsia
Toisaalta on yksinkertaista, kun ei tarvitse edes yrittää olla mieliksi enää. Se on mahdotonta. Yritetty on ja aina vaan pahemmalla rytinällä tullaan alas utopistisista kuvitelmista. Surullinen tilanne. Olemme "väleissä", mutta suodatan kaiken puheeni ja tavallaan esitän jotakin muuta kuin olen tai teen.
Silloin kun olimme vielä väleissä, anoppini arvosteli meidän kodinhoitoa (emme silitä vaatteita, kaapit ei ole aina tiptop...), rahankäyttöä, vaatteita (liian vähän talvella, liian paljon vaatteita, uusia ei saisi koskaan ostaa vaan hänen kirppislöytöjään käyttää), ajankäyttöä (vierailimme hänen luona liian harvoin, ystäviemme luona liikaa), jopa sairaana olosta saatiin negaa. (työnantaja ei tykkää, jos on poissa) Välit meni kun meidän lapsi syntyi, kun lapsemme on kaikin tavoin väärin kasvatettu. (liikaa huomiota alle vuoden ikäiselle, ei komenneta tarpeeksi tai kommenetaan väärin) Yritettiin tuoda näkökulmamme ja mielipiteemme asiallisesti ja kerroimme, miten loukkaavalta jatkuva arvostelu tuntuu, mutta se vain sai aikaan sen, että hän oli hetken marttyyrina hiljaa, kunnes sama jurputus jatkui. Kaiken muun paskan pystyin nielemään, mutta pienen lapsen synnynnäisten ominaisuuksien arvostelua en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole lapsia, mutta symppaan teitä <3
Muistakaa puollustaa itteänne ja vaikka sanoa äitille/anopille päin naamaa että no annapa sitten korjausehdotuksia, kun tapamme ja liikkeemme kerta ovat vinksallaan.
Oi ihanaa, että tällaista on muillakin! Minä kun luulin, että meillä vaan... :-)
Mun äiti on ihan samanlainen, juuri missään en ole onnistunut näiden kohta neljän vuoden aikana lapsieni kanssa.