Apua kihomatoihin?
Mulla kauhukseni oli näitä iljetyksiä heinäkuussa ja menin samointein hakemaan Pyrvinit. Söin ohjeen mukaisesti kaksi kuuria ja vielä yhden päälle. Alunperin näin eri kerroilla yhteensä kaksi matoa, pienen ja ison. Kutinaa oli jonkin verran, mutta ei valtavasti.
Tuo kutina ei vaan ole kadonnut! Peppua kutittaa päivällä ja yöllä ja juuri sen tuntuisesti, että siellä jotain kiemurtelisi. Ei lakkaamatta, mutta ajoittain ja vuorokauden ajalla ei ole väliä. Kutinaa on muuallakin kuin vain peräaukolla, mutta siellä eniten kuitenkin. Yhtään matoa en ole nähnyt kuurin jälkeen, vaikka olen peilannut, kaivanut, pyyhkinyt, "yrittänyt yllättää", tutkinut housuja jne. Kakassa ei näy eikä ole pytyssä noussut veden pintaan yhtään, vaikka olen odotellut (tätä joku neuvoi tekemään). Ärtynyt takamus ei kuitenkaan ole.
Voiko niitä silti olla? Voivatko ne käydä peräaukon ulkopuolella ja sitten mennä takaisin sisään?
Help, tuntuu jo epätoivoiselta! :(
Kommentit (4)
Kakkonen lisää, että tarkastus pitää tehdä nimenomaan yöllä, koska silloin madot liikkuvat eniten ja tulevat tosiaan peräaukon suullekin.
aika hankalia otuksia,minulle tehos vast kun sain hevosille tarkoitettuja lääkkeitä,mut siit on jo 20v et eiköhän lääkkeet oo parantunu.
aloittaja tässä.
Kiitos jo vastauksista!
Viimeisestä kuurista on ehkä kuukauden verran ja kutinaa ollut lähes koko ajan. Se tuntuu erityisesti, kun istun ja lähes aina istuessa. Kakkaa olen tonkinut ja tutkinut eikä siellä ole mitään löytynyt. Ne kaksi matoa, mitkä heinäkuussa näin, eivät olleet kovin aktiivisia, eivät siis kiemurrelleet kuten kastemadot tms.
Tein valtavat siivoukset kahdesti, desinfioin kodin kahtena päivänä peräkkäin ja kaikki rivat, ovenkahvat jne useampaan kertaan. Kynnet olen pitänyt lyhyinä enkä pitkään aikaan syönyt sormin ruokaa, esim. leipää. Lakanoita vaihdoin jatkuvasti ja alushousut kahdesti päivässä parin vkon ajan. Pesin kaikki 90-95 asteessa. Imuroin sängyn ja sijauspatjan kahdesti, tuuletin vuodevaatteet ja vaihdoin tyynyn, pesin sängyn ympäryksen seinineen desinfiointiaineella. Oli niin tuhtia tavaraa, että maalia irtosi.
Mikä oli tuo hevoskuuri?
Jos madot tulevat ulos asti sentin parin päähän peräaukosta, niin menevätkö ne vielä takaisin suoleen?
Miten kauan viimeisestä kuurista on? Oliko kutinaa koko ajan, vai koska se alkoi suhteessa viimeiseen kuuriin?
Muistithan kuurin lisäksi siivota kotona, vaihtaa lakanat, pyyhkeet, yöpuvut jne.?
Kihomadon munat säilyvät kodin pinnoilla yli kuukauden, ja kuoriutuvat ihmisen elimistöön päästyään ja kasvavat uudelleen sukukypsiksi 4-6 viikon sisällä. Toisin sanoen huonolla tuurilla olet saanut kotoasi uusia munia elimistöön jostain ja ne ovat kuoriutuneet kolmen kuurisi jälkeen.
MUTTA voi olla myös, että kyse ei ole kihomadoista, vaan ärtyneestä alapään ihosta. Kihomadot eivät elä muualla kuin peräaukossa, joten jos kutinaa on muuallakin, veikkaan, että ihosi on ärtynyt. Rasvaa pesun jälkeen kunnolla perusvoiteella alapääsi ja katso, auttaako se kutinaan. Jos iho punottaa kunnolla, kyse voi olla myös hiivasienitulehduksesta, johon auttaa vaikkapa Canesten-rasva (saa reseptittä apteekista).
Tuo voi olla osin psykosomaattistakin eli koska ajattelet sinulla olevan kihomatoja, alat kuvitella kutinaa.
Toki, kihomatoja ON vaikea havaita ja ne uusivat herkästi. Mutta jos olet yöllä yhtäkkiä vetänyt housut pois ja katsonut peilin ja taskulampun kanssa peräaukon, eikä siellä kutinasta huolimatta näy mitään, ei sinulla varmaankaan kihomatoja ole. Ole nopea tuon "yllätystarkastuksen" kanssa, varaa lamppu ja peili sängyn viereen. Jos nouset ylös ja lähdet vessaan, mokomat voivat olla jo piilossa suolenmutkassa...
Joskus Pyrvin ei tehoa kunnolla, jolloin voi kääntyä lääkärin pakeille ja pyytää Vermoxin-reseptiä. Mutta oikein käytettynä (ja yhdistettynä siivoukseen) ne todennäköisesti kyllä ovat tehonneet.