Puolison kiroilu aiheuttaa riitaa, mitä tehdä?

Juniorin sänky teidän sängyn viereen sinun puolellesi ja vauvan sänky äidin puolelle reuna matalalle. Vauvan voi tarvittaessa nostaa jo heti ensimmäisestä kähinästä tissille ja siitä suoraan omaan sänkyynsä jos äiti jaksaa, jos ei, niin vauva voi nukkua myös kainalossa syöttövälin. Juniorin lohduttelu on sinun puuhaa, teidän sänkyyn sieltä ei tulla. Pullot eivät auta välttämättä yhtään, mutta normaalia ruokaa alkaisin antamaan kun kerran tarvetta on selvästi.

Mietin lähinnä sitä mitä touhu on päivällä kotona - jos äiti rääkyy ja huutaa silloinkin, niin eipä kovin mukavaa ole lapsilla... Täydellinen ei tarvitse olla, mutta lasten elämä ei tarvitse olla äidin räkytystä ja kälkätystä, oli hän sitten vain kuinka väsynyt. Äänitäpä ihan huviksesi joku aamu tilannetta ja näytä sitä, tajuaako äiti edes huutamistaan? Lasten kanssa voi ottaa rennostikin, päteä ei tarvitse... T. Kolmen äiti

Itse asiassa tuo vanhempi nukkuu jo omassa huoneessaan ja minä hoidan kaiken öisen toiminnan hänen kanssaan. Käänsimmekin asian nyt niin, että jos hän herää, menen itse hetkeksi hänen sängyn viereen - kuten asia oli alunperinkin.

Pitänee ehdottaa tuota syöttöhommaa noin.

Tietääkseni huuto vähenee, kun lähden töihin =) Minulle / minun läsnäollessa on kuulemma vain helpompi avautua/huutaa. Mietin itsekin tuota äänitystä, mutta ei ole ollut vielä kanttia tehdä noin. Ja toisaalta jälkeenpäin ollaan yleensä samaa mieltä kiroilun tarpeellisuudesta, joskin se unohtuu seuraavan huudon aikana.

Etthän te ymmärrä! :) Miksi sanot ymmärtäväsi? Tuo sana on sinun aikuisuutta ja sitä että pitäisi tajuta mutta et sinä oikeasti ymmärrä, siksi tämä aloituskin. Älä siis sano ymmärtäväsi ja silti sinun oma käytös on toisen yläpuolella olemista. Sinä sanot miten voi toinen toimia ja huomauttelet.

Sanot että sinä et yöllä nouse hoitamaan lasta, sanot että "kestät itkua pidempään" kun taas äiti kokee että sinua ei kiinnosta, siinä olet siis välinpitämätön. Ja kun nainen menee väsyneenä hoitamaan lasta ja sinä makaat niin äiti kiroaa -oletan nyt hänen toiminnastaan; sinua, ei sitä että hoitaa lastaan.

Kun sinä sitten kommentoit kiroilua, niin nainen sanoo sinulle mitä tahtoo sinulta: HOIDA SINÄ.

Mikä se aamuinen huutokonsertti sitten on? Sinä syytät äitiä -okei. Mutta sinä sanot että kun esikoisen huomio kiinnitetään pois pahasta niin tilanne selviää. Eli onko se oikea syy siinä että teillä on esikoisella uhmaikä?

Teillä tilanne ei ole sinun tai äidin syytä mutta molempia väsyttää ja asiaa ei vaan voi selvittää kesken riidan. Et sinä oikeasti voi ajatella että keskellä yötä, kun sinä et mene hoitamaan lasta vaan äiti taas nousee ja sinä vittuilet hänen puhettaan että se olisi järkevää? Siihenkin sanot että se on kuin heittää öljyä tuleen... Eli jälleen puuttuu se oman toiminnan kriittinen arvio ja syyttää toista.

Mitä jos puhuisitte (ei arvostellen toista) ja koittaisitte auttaa toisianne? Millainen kumppani sinä olet toiselle jos arvostelet häntä? Koska olet toiminut myös väärin ja sen myöntäminen tuntuu pahalta?

Te voisitte päivällä kun ei ole tilanne päällä ja syötte rauhassa puhua näistä. Mietitte vaikka esikoisen uhmaa, sitä miten yöllä toimitte ja mitä ratkasuja siihen voisi keksiä? Tuossa on paljon jo ongelmaa. Eikä siihen auta ihan muutama heilautus taikasauvaa. Soppaan pitää sitten heittää parisuhde: miten te jaksatte? Onko teillä aikaa vain toisillenne? Onko hellyyttä? Seksiä? Silläkin ehkä saa lisävoimaa yöhoitamiseen että teillä on yhteisvoimaa. 

Kehu naistasi! Kysy miten sen päivä on mennyt! Ehdota että käy vaikka uimahallissa! Katselkaa yhdessä elokuva kotona! Suukottele ja ole kiinnostunut! Miettikää ääneen näitä asioita: miten sinä jaksat kuunnella lapsen huutoa..

Suunnitelkaa elämää, lähipäivien lisäksi kannattaa suunnitella tulevaisuuttakin..

Kehu äitiä kasvattajana. Uskon että hän kokee nyt äitiyden rankkana, synnytyksen jälkeinen masennuskin on realistinen uhka mutta kyllä ihan raskauden jälkeinen hormoonimyrskykin voi olla kova ja siihen mukaan yövalvomiset, ehkä pettymys miten sinä hoidat asioita tai huomauttelet.

Puhukaa. Älä selvitä tässä meille miten sinussa ei ole vikaa tai naisesi ylireagoi. Hän kaipaa sinulta asioita ja sinä voit joko arvostella naistasi siitä tai tukea. Ne tilanteet esikoisenne hoidossa on varmasti olleet hyviä, mutta kulta: te elätte tätä päivää ja sanon suoraan: sinä et osallistu siihen yöhoitoon ja arvostelet naistasi. Ei hyvä. Te olette PARIsuhteessa, anna tuki ja lopeta se kumppanisi arvostelu. Hän on jo suoraan sanonut: tee sinä.

Tuo tilanne selviää vain sillä että puhutte päivällä kun tilanne ei ole päällä. Ja anna naisellesi arvoa.

Eikä sitä naisen huutoa tarvitse nauhoittaa.

Olen itse kovaääninen, siis ennen lapsia olen ollut luonteeltani mitä olen ja sitten ihan omatoimisesti miettinyt lapsieni kulmasta mitä se on hänestä kun huudan.

Mutta jos hän vielä sanoo että tilanne helpottuu kun lähdet ja hän tosiaan huutaa lähinnä siihen kun sinä taustalta joko et toimi (jätät lapsen hoitamatta) tai aamulla jos aamuväsynyt äiti ei kestä uhmakohtausta niin äiti joko sitten piristyy ja/tai sinä et ole ärsytyksenä.

4

Ha, unohtui viestistä 5 että se asiallinen keskustelu auttaa: kerrot näkemyksiä ja sanot miten tuo hänen huuto vaikka pelottaa lasta? Ja sitten mietitte yhdessä että mikä voisi tehota lapsen uhmassa? Ja anna päätöksen tulla yhteistyönä: ei niin että sinä sanot miten teette. Mielummin vaikka mietitte mikä voisi auttaa tilanteissa ja mitä kokeilisitte?

Yhteistyötä ja yhteyistyötä, vähän vielä lisää sitä. 

4

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 09:36"]

Kun sinä sitten kommentoit kiroilua, niin nainen sanoo sinulle mitä tahtoo sinulta: HOIDA SINÄ.[/quote]

- Miten? Öisin: En osaa imettää, en saa antaa pullomaitoa. Aamulla teen aamutoimet toiselle ja lähden töihin, kun äiti heräilee vauvan kanssa. Illalla yleensä touhuilenkin koko perheen kanssa ja meillä on hyvinkin hauskaa. Nuo aamut ovat melkein ainoa "hirvitys" tässä perheessä, minun vinkkelistä katsottuna.

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 09:36"]Mutta sinä sanot että kun esikoisen huomio kiinnitetään pois pahasta niin tilanne selviää. Eli onko se oikea syy siinä että teillä on esikoisella uhmaikä?[/quote]

Ei puoliso sille vanhemmalle huuda, vaan vauvalle. Hän vain hämmentyynä kuuntelee, mitä siellä tapahtuu..

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 09:36"]Mitä jos puhuisitte (ei arvostellen toista) ja koittaisitte auttaa toisianne? Millainen kumppani sinä olet toiselle jos arvostelet häntä? Koska olet toiminut myös väärin ja sen myöntäminen tuntuu pahalta?[/quote]

Ainoa, mitä arvostelen, on tuo kiroileminen lasten kuullen. Aikuinen ihminen _osannee_ hallita omaa kielenkäyttöään kotioloissa. "Luulen tietäväni" syyt tuohon kiroiluun, eli väsymyksen. Mutta..

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 09:36"]

Te voisitte päivällä kun ei ole tilanne päällä ja syötte rauhassa puhua näistä. [/quote]

Puhumme joka kerta ja asiat sovitaan.

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 09:36"]

Soppaan pitää sitten heittää parisuhde: miten te jaksatte? [/quote]

Onko teillä aikaa vain toisillenne? --> Ei

Onko hellyyttä? --> Hyvin vähän
Seksiä? --> Kerran syntymän jälkeen

[quote author="Vierailija" time="31.10.2013 klo 09:36"]Kehu naistasi! Kysy miten sen päivä on mennyt! Ehdota että käy vaikka uimahallissa! Katselkaa yhdessä elokuva kotona! Suukottele ja ole kiinnostunut! Miettikää ääneen näitä asioita: miten sinä jaksat kuunnella lapsen huutoa..

Suunnitelkaa elämää, lähipäivien lisäksi kannattaa suunnitella tulevaisuuttakin..[/quote]

Tähän voi varmasti panostaa enemmänkin, hyviä neuvoja. Kiitos.

Nelonen, tunnut peilaavasi ap:n tilanteeseen joitain omia parisuhde/perheongelmiasi, kun luet niin kovin erikoisella tavalla ap:n kertomusta.

Minusta hän EI arvostele vaimoaan turhaan. Pienille lapsille ei karjuta kirosanoja liki joka aamuisena kiukkupuuskana - se ON merkki jostain, ja ap:lla on kaikki oikeus siihen puuttua vaimonsa aviomiehenä ja lastensa isänä.

Olen siinä samaa mieltä, että sanominen siinä tilanteessa ei auta, se tosiaan on kuin kaataisi öljyä tuleen. Parempi ottaa vaimon jaksaminen esille, kun hän on rauhallisella mielellä ja lapsetkin mielellään muulla, vaikkapa nukkumassa.

Mitä voisitte tehdä, että vaimon lyhytpinnaisuus vähenisi? Sinällään kirosanat lapset oppivat viimeistään tarhassa, eli en nyt kauheasti sitä murehtisi. Lapsille voi sanoa, että kirosanat ovat rumia ja erityisen rumilta ne kuulostavat lasten suusta, joten heidän ei varsinkaan pitäisi niitä käyttää, äidinkin pitäisi lopettaa...

Mutta tuollainen raivoaminen on lapsista pelottavaa. Toki aikuisellakin joskus saa pinna mennä, mutta jatkuva melttoaminen on oire jaksamisen ja ehkä jopa mielenterveyden ongelmista.

Mistä tulikin seuraava pointti: oletko varma, ettei vaimollasi ole synnytysmasennusta? Se voi puhjeta kuukausia synnytyksen jälkeenkin, oireena lyhytpinnaisuus, ilon katoaminen asioista, joista aiemmin tunsi iloa. Joillain oireena voi olla ylenpalttinen väsymys ja voimattomuus, ei kaikilla.

Tuotakin mahdollisuutta voi miettiä, vaikka toki todennäköisempää on, että kyse on vain hemmetinmoisesta väsymyksestä huonojen yöunien vuoksi.

Minäkin aloittelisin jo vauvalle velliä, jotta yöunet saataisiin paremmiksi. Niitä vielä muutama vuosi sitten ihan neuvolastakin neuvottiin aloittelemaan nelikuisella, tuo puolen vuoden täysimetys on aika uusi neuvo. Ja perhepeti tai ainakin vauvan sängyn tuominen likelle voisi auttaa.

Mietin vielä tuota vaimosi turhautumista ja tunnetta, että sinä et PIITTAA. Se ei pidä paikkaansa ainakaan aloituksesi perusteella. Mutta ehkä voisit kysyä, mistä vaimon tunne, että et piittaa oikein rakentuu. Kokeeko hän, että sinun pitäisi enemmän osoittaa empatiaa HÄNELLE, kun hän suuttuu, eikä lapsellesi? Millaisista asioista hänen pinnansa aamuisin ylipäätään menee ja ihan tosiko hän vauvalle karjuu kirosanoja? Ei hyvä ollenkaan, toivottavasti älyää edes mennä melttoamaan toiseen huoneeseen.