Työttömyysvko 4 alkoi.

Mullakin on 4. työttömyysviikko, ja loma tuli tarpeeseen! Koko kesän huhkin mielettömiä työviikkoja, usein myös viikonloppuja. Työsopimus oli määräaikainen. En ole vielä ees ehtinyt keskittyä kodin siivoamiseen ja pihanlaittoon, mutta Ehkä tällä viikolla, pian saattaa jo löytyä uutta työtäkin, toistaiseksi ei ole tullut vastaan missään.. 

en ole koskaan tajunnut  urasuuntautuneita. Olen toki nuori, enkä ole "löytänyt omaa paikkaani", mutta silti ajatus vakituisesta työstä puistattaa hieman. 

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 11:38"]

"Vasta" neljäs vko menossa mutta silti tuntuu että pää alkaa levitä:´(

Tämä tunne etten "kuulu" mihinkään, ei ole minkäänlaista työyhteisöä, ei velvotteita, ei tarvitse aamuisin lähteä mihinkään, ei tule palkkaa, ei ole työkavereita, en kestä.

Traumaattinen, stressaava, osin helvetillisen epämiellyttäväkin työvuosi takana jonka kliimaksi oli vakituisen työn päättyminen konkurssiin ja löysässä hirressä pitäminen eikä suoraan edes ilmoitettu että työt loppuu ja muutenkin eräiden henkilöiden järkyttävä käytös.

Tuntuu että olen ihan hukkapala, ajopuu joka ajelehtii ilman päämäärää ja tarkoitusta. Ahdistaa ihan helvetisti.``(

Tätä ennenkin ollut raskasta kun vuosikausia pelkkää pätkätyötä ja säänn toistuvaa työttömyyttä ja nyt tämä, voimat on loppu.

[/quote]

Varmasti on ikävää.

Mutta sulla on vielä kuitenkin hyvät saumat löytää töitä vrt. pitkäaikaistyötön. Työnhakuasiakirjat kuntoon. Voit myös miettiä, jos haluaisit hankkia lisää koulutusta. Mitä se olisi? Työ- tai koulutuspaikan etsiminen on nyt sun ykkösprioriteetti. Keskity niihin, niin on jotain mielekästä tekemistä.

Jos olet loppuunpalanut, mene lääkäriin.

Mä olen nyt ollut työtön 50vkoa. Pää hajoo ja seintä kaatuu päälle. Mä olen aina ollut reipas ja ahkera työntekijä. Tämä työttömyys ei ole ollenkaan mun juttu.

Olen hakenut ja katsonut eri töitä. Tähän mennessä tuloksetta. En ole edes nirsoillut töitä hakiessa.

MÄ just lskin, että olen ollut työttömänä 15 kk. Kysyin jotain kurssia tai edes JOTAIN, mutta ei, vasta kun se 500pv tulee täyteen, kuulemma. Pää on jo hajonnut aikoja sitten, itsetunto mennyt ja kiloja tullut tänä aikana 15, eli masennus kai sitten, kun nytkin olisi mahdollisuus lähteä vaikka uimaan tai lenkille, mutta olen istunut koko päivän tässä sohvalla apaattisena surffaillen. TUntuu, että eläisin jotain painajaista. Illat ja viikonloput on ok, kun oon perheen kanssa, mutta nää yksinäiset päivät...

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 12:23"]

MÄ just lskin, että olen ollut työttömänä 15 kk. Kysyin jotain kurssia tai edes JOTAIN, mutta ei, vasta kun se 500pv tulee täyteen, kuulemma. Pää on jo hajonnut aikoja sitten, itsetunto mennyt ja kiloja tullut tänä aikana 15, eli masennus kai sitten, kun nytkin olisi mahdollisuus lähteä vaikka uimaan tai lenkille, mutta olen istunut koko päivän tässä sohvalla apaattisena surffaillen. TUntuu, että eläisin jotain painajaista. Illat ja viikonloput on ok, kun oon perheen kanssa, mutta nää yksinäiset päivät...

[/quote]

Juurikin noin. Päivät ja jotenkin menee ohi huomaamatta. Olisi kiva lähteä päivällä kahville kaverien kanssa, mutta nehän on töissä päivät.

Shoppaaminen olisi kiva, mutta raha tulee vastaan. Tai sitä suunnittelee kotiin jotain vaihtelua, kivaa uutta taijotain pientä muutosta. Kaikki jää ajatuksen tasolle, kun ei sitten toteutus kiinnosta tai innosta. Ja se ajatus, että aloitan huomenna sitten. Ja taas se koko kuvio ja ajattelu alkaa aamusta uudelleen.

t. se kohta vuoden työtön

Minullakin neljäs työttömyysviikko alkoi. Olen ahdistunut, enkä jaksa tätä. Olen hakenut kymmeniä työpaikkoja tuloksetta. En jaksaisi enää, mutta tiedän, että pakko jaksaa, jotta tilanteella olisi edes mahdollisuus muuttua.

Mä en kyllä ymmärrä, miten voi pää hajota tuollaisesta... Mulla ei ainakaan ole mitään ongelmia keksiä tekemistä. Laitan kotia ja pihaa. Urheilen. Opiskelen kahta uutta kieltä. Käyn yliopiston kirjastossa lukemassa oman alan kirjallisuutta ja päivitän siten tietojani. Ilmottauduin avoimeen yliopistoon suorittamaan erään aineen aineopinnot (sitten saan siitä opepätevyyden, jos lisäisi työnsaantimahdollisuuksia). Joo, ja teen sitä työnhakua myös. Perinteisten hakemusten lisäksi olen tässä koostanut itsestäni ja työkokemuksestani sekä ideoistani pientä portfoliota, jota aion mennä henkilökohtaisesti viemään potentiaalisille työantajille. Jos poikisi edes sijaisuuden.

Minkä ikäinen olet? Oisko tässä joku ikäkuilu? Luin just artikkelin, että uusi sukupolvi ei stressaa siitä, onko pätkätöitä vai eikö ole töitä vai mitä on. Eletään niiden tilanteiden kanssa, mitä tulee vastaan.

Siis istutte vaan sohvalla? Whaaaat?! Mä nousen samaan aikaan kuin mies. Se lähtee töihin, minä lähdin samalla matkalla tänne yliopiston kirjastoon. Löysin viime viikolla todella mielenkiintoisen teoksen aivojen toiminnasta ja sitä tässä luen, tehnyt muistiinpanoja samalla. Nyt menen seuraavaksi lounaalle, teen kävelylenkin ja tulen jatkamaan lukemista. Sitten kotiin, teen ruokaa ja illalla on kahvakuulatunti.

Päätätte vaan illalla, että huomenna teen asian X. Ihan vaan vaikka yhden asian. Merkkaatte kalenteriin. Ja sitten aamusta heti alatte sitä toteuttaa. Ei mitään lusmuiluja!

t. 8

Neljäs viikko täälläkin. Viikko alkoi iloisesti hylkäyskirjeillä sellaisista "varmoista" paikoista, joihin nyt ainakin kuvittelin pääseväni. Pari ekaa viikkoa vielä meni loman merkeissä, koska en pystynyt pitämään kesälomaa, mutta viime viikolla alkoivat jo hermot rakoilla. En pidä toimettomuudesta, vaan haluaisin kunnon normaalin struktuurin elämääni.

No, vielä 8 viikkoa siihen rajaan, jonka jälkeen eI varmasti saa enää töitä. Siinä vaiheessa en tiedä, mitä teen. Ei oikein ylpeys antaisi periksi muuttua lopullisesti työttömäksikään.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 12:30"]

Mä en kyllä ymmärrä, miten voi pää hajota tuollaisesta... Mulla ei ainakaan ole mitään ongelmia keksiä tekemistä. Laitan kotia ja pihaa. Urheilen. Opiskelen kahta uutta kieltä. Käyn yliopiston kirjastossa lukemassa oman alan kirjallisuutta ja päivitän siten tietojani. Ilmottauduin avoimeen yliopistoon suorittamaan erään aineen aineopinnot (sitten saan siitä opepätevyyden, jos lisäisi työnsaantimahdollisuuksia). Joo, ja teen sitä työnhakua myös. Perinteisten hakemusten lisäksi olen tässä koostanut itsestäni ja työkokemuksestani sekä ideoistani pientä portfoliota, jota aion mennä henkilökohtaisesti viemään potentiaalisille työantajille. Jos poikisi edes sijaisuuden.

Minkä ikäinen olet? Oisko tässä joku ikäkuilu? Luin just artikkelin, että uusi sukupolvi ei stressaa siitä, onko pätkätöitä vai eikö ole töitä vai mitä on. Eletään niiden tilanteiden kanssa, mitä tulee vastaan.

[/quote]

Ihan hyvältä kuulostaa sun päivän sisällöt. Verrattuna aloittajaan, veikkaan että hän on masentunut, sinä taas et. Masennus ilmenee juuri saamattomuutena, lamaantumisena, toivottomuutena. Vaikuttaa suuresti ihmisen toimintakykyyn.

Ehkä ap voisi myös aloittaa jostain pienestä, esim. tehdä joka aamu pieni kävelylenkki. Luulen että liikunta auttaisi vähän purkamaan ahdistusta ja stressiä, piristää ja saa jaksamaan enemmän. Eli pienin askelin yrittää päästä jaloilleen.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 12:38"]

Neljäs viikko täälläkin. Viikko alkoi iloisesti hylkäyskirjeillä sellaisista "varmoista" paikoista, joihin nyt ainakin kuvittelin pääseväni. Pari ekaa viikkoa vielä meni loman merkeissä, koska en pystynyt pitämään kesälomaa, mutta viime viikolla alkoivat jo hermot rakoilla. En pidä toimettomuudesta, vaan haluaisin kunnon normaalin struktuurin elämääni.

No, vielä 8 viikkoa siihen rajaan, jonka jälkeen eI varmasti saa enää töitä. Siinä vaiheessa en tiedä, mitä teen. Ei oikein ylpeys antaisi periksi muuttua lopullisesti työttömäksikään.

[/quote]

Mikäs tää tällanen raja on? Koskaan kuullutkaan?

Serkkuni on nyt ollut vuoden ja 1 kk työtön. Hän alkaa kuulostaa yhtä panikoituneelta kuin te. Onko hänellä sitten raja tullut vastaan?

T. 8

Ilmeisesti tutkimuksissa on havaittu, että työllistymisen todennäköisyys laskee selkeästi kun kolme työttömyyskuukautta tulee täyteen. Esim. työkkärin sivuilllähetetään tätä faktaa.

Sama täällä. Työkkäristä koitin heti aktiivisesti kysellä apua ja neuvoja, esim. uudelleen kouluttautumiseen, mutta en juurikaan saanut. Käski nyt vaan etsiä itse niitä töitä ja jos tilanne pitkittyy niin mietitään muuta. Kotona ollessa tuntuu, että seinät kaatuu niskaan ja ahdistaa. Kun on liikaa ajatella iskee kaikki lapsuudentraumat taas mieleen ja olo on ihan hirveä. Kun on töissä ei ehdi ajatella ja pysyy sellainen rytmi päivässä. Nyt on taas tullut mietittyä ja se ei ole hyvä lainkaan. Miehellä palaa hermot kun itkeskelen iltaisin ja hän on sanonut etsivänsä itselleen uuden asunnon jos en lopeta tätä mökötystä. Tuntuu vaan että tarjolla on niitä pätkätöitä 10 tuntia viikossa ja aika menee sitten taas paperien pyörittämiseen virastojen välillä. Sitä olen ennenkin tehnyt ja meni koko talous pilalle pidemmän päälle, kun rahaa tuli ripotellen mistä tuli ja laskujen maksut venyivät.

Annas kun täti kertoo, kohta ansiosidannaiseni loppuu, ja kas, huomaan ettei tämä niin kauheaa ole ollutkaan...Itse asiassa kovasti olen hakenut töitä, mutta ei ole tärpännyt. Tämä on ollut elämäni parasta aikaa, olen saanut olla kotona, kun pienet koululaiset tulevat kotiin, mulla on ollut aikaa. ja samalla mun koko ajatusmaailma on mennyt uusiksi, ei työ ole koko elämä! 

Ymmärrän, mitä te tekemisestä puhuvat vastaajat ajatte takaa, mutta mun päivien tärkein sisältö on ainakin vielä ihan työnhaussa. Tietysti ilmoitusten selailuun ja hakemusten jättämiseen ei niin kauan mene, mutta lisäksi etsin vielä paikkoja, joihin voi laittaa avoimia hakemuksia. Tietysti jossain vaiheessa sitä on jo kolunnut kaikki mahdolliset yritykset läpi, mutta ainakaan vielä en ole siinä vaiheessa.

Ja henkilökohtaisesti mun on vaikea kuvitella mitään harrastamista tmv. päivien sisällöksi, koska haluaisin tehdä niitä töitä. En siis paheksu muita, mutta henk. koht. minusta tuntuu, että jos en tee töitä, niin ei minulla ole oikeutta tehdä mitään mukavaakaan.

Kuudes työttömyysviikko lähti juuri käyntiin. Muutimme miehen työn perässä ulkomaille ja olen loukossa, jossa minulle ei makseta korvausta mistään päin. Ei Suomesta eikä asuinmaasta. Työnsaanti on vähän ongelmallista, kun en puhu kieltä ja maahanmuuttajakielikurssi alkaa reilun viikon päästä vasta. Pää kestäisi vielä muutaman viikon, kun en ole juuri lomaillut, mutta lompakon puoli ei hyvältä näytä.

Lohdutukseksi, ehdin olla viikkoa vajaa vuoden työttömänä kun sain nykyisen työni kuukausi sitten. Työ ei ole omaa alaani eikä mitenkään erityisen nautittava eikä palkkaakaan tule kuin muutama satanen enemmän kuin ansiosidonnaisella mutta ainakin on töitä !

Tammikuusta lähtien työttömänä jos ei laketa yhtä pätkää kesällä...Hermo meinaa mennä. Hakenu vaikka kuinka monia paikkoja ja ihan niitä hanttihommiakin, mutta muuta ei ole tarjottu kun tuo kesän sijaisuu minkä otin innolla vastaan, että ei ole liian pitkää työttömyysjaksoa. Haastatteluissa on tullut käytyä ja parissa olen päässyt ihan loppusuoralle, mutta aina on joku jolla on hiukkasen enemmään työkokemusta tai jotain. Luulen, että omaa työllistymistä vaikeuttaa kaksi alle kouluikäistä lasta. Harmittaa kyllä kovasti. Olen pätevä, ahkera, innostunut ja erittäin halukas tekemään töitä, muttaen vaan pääse mihinkään. Asutaan aika pienellä paikkakunnalla, jonka lähettyvillä ei ole suuria kaupunkeja :( miehellä todella hyvä työ täällä, joten muuttaminen ei ole mahdollista. Saa nähdä kuinka pitkään jaksan olla positiivinen ja optimistinen. En varman pitkään...

Se joka sanoi pakenevansa lapsuudentraumoja töihin- oman kokemuksen perusteella siitä joka tapauksessa seuraa ennen pitkää loppuun palaminen, ja ei johdu (pelkästään) töiden puutteesta että kotona olo ahdistaa. Nythän niitä lapsuudentraumoja olisi ainakin aikaa käsitellä, ei ne sieltä mihinkään häviä, jos kerran palaavat edelleen koko ajan mieleen heti kun on joutilasta aikaa. Varmaan tulee olemaan helpompi saada töitäkin jos ei ole ahdistunut jo valmiiksi ihan muista kuin työasioista.