Kaksivuotiaan jatkuva parkuminen

Parkuuhan ne kun eivät osaa vielä käsitellä pettymyksiä (aivoit eivät ole kypsiä siihen) vaan jokainen asia tuntuu maailmanlopulta. Sun tehtäväsi on opettaa lasta käsittelemään sen tunteita, muuten sä kuuntelet tota ulinaa vielä koululaisenakin. Yritä ymmärtää lastasi vaikka se kiristääkin hermoja (kokemusta meidän nyt 3v pojasta) yritä välttää tilanteita mistä tulee varmasti parku mutta jos se parku tulee (esim. pakko lähteä johonkin ja leikit keskeytyy) niin älä jätä sitä lasta yksin raivoamaan vaan kuunlet ja pidät sylissä (jos haluaa olla sylissä) ja sen jälkeen selität lapselle miksi nyt tapahtui näin ja näin.

Juuri näin kuten edellä vastattiin.

Mutta sen lisäksi pidä huoli, ettei saa parkumalla tahtoaan läpi /asioita sujumaan. Eli opeta, näytä toiminnallasi, että asiat sujuu paremmin, kun esittää asiat nätisti.

Jeps, tuollaista se on kaksivuotiaiden kanssa. :) Kaksivuotiaan hermosto kehittyy niin nopeasti, että se on ylirasittunut. Jokainen pieni vastoinkäyminen saa siis kupin nurin. Tämän siis voi nähdä ihan aivokuvissa, että kaksivuotiaan elämäntuskalle on olemassa ihan neurologinen perusta. Siksi sitä ei kannata ottaa kasvtuksellisena asiana eikä muutenkaan hirveän vakavasti. Sille vaan ei kovin paljoa voi mitään tehdä.

Taaperot joutuvat yhden tutkimuksen mukaan konfliktiin ympäristön kanssa parin minuutin välein, ja ainakin meillä on näin ollutkin. On se oikeasti vähän raskasta aikaa, kun koko ajan saa olla joko pelastamasta lasta joltain hyvältä idealta, tai sitten selvittämässä sisarusten välisiä riitoja tms. Mutta, se on kaikki elämän ja tunnetaitojen harjoittelua, ja jokainen päivä on eteenpäin. Muutama kuukausi, tai ehkä vuosi, puolitoista, täsä parkumista niin kummasti alkaa helpottaa.

Muista ap antaa oman hermostosi levähtää välillä, että jaksat parkulaistasi. Jos pihalla on elämä helpompaa, olkaa pihalla. Mummut ja kummit käyttöön (jos heitä on) että saat joskus omaa aikaa. Ja joskus ei auta kuin ottaa kaapista vähän suklaata, kuunnella hetki hyvää musiikkia, vetää henkeä ja jatkaa taas. Kyllä se siitä. :)

Tyypilliseltä uhmikselta kuulostaa.

Lehmän hermoilla ja huumorilla vain eteenpäin.

Tutulta kuulostaa, pitää vaan yrittää jaksaa. Minä tuudittaudun siihen ajatukseen, että se tosiaan on se 5 min. ja sitten taas kaikki hyvi. Meillä on auttanut, kun olen siirtänyt lapsen huomion johonkin aivan muuhun asiaan. Viime aikoina olen myös selittänyt lapselleni, että " ai nyt meni taas hermo, no ei haittaa, kokeillaan uudestaan", tämän jälkeen, kun tulee seuraava kohtaus, kysyn "menikö hermo taas?" ja usein lapsi on osannut vastata "joo" ja sitten ollaan mietitty yhdessä, että sehän ei haitannut, vaan sitten voi koittaa uudestaan...

Juttelemalla ja huomion siirtämisellä mennään täällä. Tsemppiä sinne! :)

T äiti ja 2v8kk poka

Olisi ihanaa jos omistaisin lehmän hermot! mutta kun olen niiin lyhytpinnainen itsekin, ja toisaalta rauhaa ja hiljaisuutta rakastava :) hyvä yhtälö uhmiksen kanssa tai ylipäätään lapsiperheessä. Kaiken lisäksi olen toivottoman laiska, luin juuri tuota laiskuus-ketjua ja löysin kohtalotovereita. Monesti haluaisin vain maata, lukea, olla omissa oloissani mutta eihän se enää onnistu. Mieskin aina töissä, haluaisin itekkin töihin jo lepäämään.

Tänäkin aamuna meni hermo heti kun silmät sai auki, kun tuo kaksivuotias ei antanut mun mennä takaisin sänkyyn lepäämään edes hetkeksi vaan huusi siinä mun korvan juuressa täyttä kurkkua. Meinasi itku tulla, mikset voi olla hiljaa edes sen hetken että saan silmät auki?! välillä tuntuu ettei vaan jaksa tämän yhdenkäään  kanssa, kun aina tulee näitä "vaiheita", ensin helvetillinen vauvavuosi ja zombie-oloineen, valvomisineen ja nyt tämä kauhukausi joka alkoi jo 1,5 vuotiaana. Loppuisi jo :(

ap

Anna sille lapselle vähän enemmän huomiota, yhteistä aikaa ja tekemistä niin ehkä ei tarvitse parkua koko aikaa kun ei tarvitse yksin yrittää selvitä tässä maailmassa jo 2v.

Nyt ei ole aika olla laiska ja mukavuudenhaluinen erakko vaan nyt on aika olla läsnäoleva ja välittävä äiti niin ehkä saat sitten parin vuoden päästä ollakin välillä rauhassa kun lapsella on "hyvät elämän perustukset" jonka varassa kasvaa ja kehittyä.

Eli äiti nyt vaan kasvaa aikuiseksi ensin jotta saat lapsesi kasvatettua...

Minullakin oli hyvin lyhyt pinna, kolme lasta venytti sitä tehokkaasti : ) Yritä vain säilyttää maltti,  olla lähtemättä huutokisaan ja tarjota rauhallisesti esim. joko tai-vaihtoehtoja, jos lapsi kiukkuaa EN HALUU-kysymyksen äärellä. Hämäys, harhautus ja huumori auttavat.

Juu todellakin muksu saa huomiota ja rakkautta yllin kyllin, eilenkin olin pari tuntia leikkipuistossa, touhuttiin kotona leluilla jne. Pidän vähä väliä sylissä ja lohdutan. MIes vaan ollut työmatkalla nyt yli viikon, ja hermo on tiukemmassa mitä normaalisti. Tulee vaan näitä aikoja, kun haluaisi vaan sitä rauhaa ja hiukan lepoa, aamusta iltaan tätä samaa niin alkaa jaksaminen olla vähissä. Lisäksi päiväunet ovat jääneet, joten päivälläkään en saa omaa aikaa.. Illalla sen pari tuntia, kai sen pitäisi riittää sitten.

ap

Ihan kuulostaa samalta kun meidän 2 vuotiaalla :P Meillä on myös toinen tommonen 3kk vanha :S

Jotkut lapset vaan on jo vauvasta lähtien vaativampia kuin toiset. Googleta "vaativa vauva" ja "high-need babies".

Meidän tyttö täyttää marraskuussa 2 ja ihan järkkyjä raivoamisia. Jos huuto alkaa niin se kestää noin 15 min ja sinä aikana ei auta mikään. Ei järkipuhe, ei lohdutus, ei syli. Huutaa vaan äitiiiii äitiiiii äitii mutta lähellekään ei saa menmä.