Miksi USAn teekutsuliikkeen nimi on teekutsuliike?
Kommentit (5)
Teekutsut (tea party) viittaa sellaiseen Amerikan historian tapahtumaan, jossa amerikkalaiset, joita brittiläinen hallitsija edelleen hallitsi, pudottivat brittilaivoista teelastin mereen protestoidakseen sitä, että amerikan siirtomaita verotettiin, mutta heillä ei kuitenkaan ollut edustusta parlamentissa. Myöhempi teekutsu-liike on sitten saanut inspiraatiota näistä Bostonin teekutsuista. En tiedä miksi, mutta aion kohta ottaa selvää!
Niin ja siis amerikkalaiset boikotoivat brittiläistä teetä ja salakuljettivat hyödykettä Hollannista!
3
Viittaa Bostonin teekutsuihin eli teekutsuliike väittää edustavansa alkuperäistä yhdysvaltalaisuutta. Bostonin teekutsuilla on jenkkien historiankirjoituksessa vähän samantapainen asema kuin autonomian ajan loppuvaiheilla ja itsenäistymisellä Suomen historiankirjoituksessa.
Lisäksi lyhenteellä TEA halutaan sanoa Taxed Enough Already, eli on verotettu jo tarpeeksi. Teekutsuliikehän haluaa alentaa rajusti veroja ja supistaa julkista sektoria.
Alkuperäisestä teekutsusta on kerrottu peruskoulun 5. tai 6. luokan historiankirjassa.
Kannattaa tutustua USAn historiaan ja avainsanat Boston Tea Party
Olen kyllä häpnaadilla lyöty, että joku palsta mamma tunnustaa, ettei tiedä näiden teekutsujen tapahtumia.