sijaisvanhemmuudesta

Meillä on kaksi sijaislasta plus kaksi omaa ja minulle tämä on työ. Tosin toinen tytöistä on niin traumatisoitunut, että työssäkäynti ei onnistuisikaan (lapsen tiimoilta niin paljon virka-aikana tapahtuvia juttuja, ei kestäisi ip-hoitoa jne).

Arki on sitä, että toisten lapsia hoitaa 24/7, samalla tietty omiaan. Lapset tapaavat vanhempiaan, mutta ilmiselvästi pitävät kotiamme myös kotinaan (niinkuin se onkin). Arjen ilot ovat samoja kuin omillakin lapsilla: kaakaota koulun jälkeen, lauantaisauna, kiva leffa yhdessä katsottuna. Kuitenkin isommat jutut eivät oikein onnistu: jo kouluikäiset lapset eivät voi _ikinä_ venyttää nukkumaanmeno aikaansa edes tunnilla, matkat sekoittavat lapset täysin (näitä sitten harrastettu ydinperheellä) jne.

Hoitopalkkiot määräytyvät lapsen hoidettavuuden mukaan, minä saan toisesta eneään kuin toisesta (lapsi erityiskoulussa, muistettava lääkkeet 3 kertaa päivässä, valvottava koko ajan). Toinen tavisluokalla, huomattavasti helpompi lapsi.

Minä pidän tästä hommasta, on palkitsevaa nähdä, kun todella rikkinäinen lapsi eheytyy ja alkaa päästä parempaan kuntoon. Omat lapset eivät joudu olemaan yksin koulun jälkeen ja minulla on aikaa koko porukan läksyille ja harrastuksille.

Auerin veljen palkkiot ovat linjassa omieni kanssa. Ja jos yhtään pitää saadut tuomiot paikkaansa, lapset ovat varmasti rankkoja hoidettavia. Meillä ei lähestkään tuollaisia kokoemuksia ja silti pahaa jälkeä on tullut...

Kiitos vastauksestasi!
Se herätti mielenkiintoa ja suurta kunnioitusta teitä kohtaan ja kaikkia alalla olevia.
Hyvä te! Toivottavasti myöhemmin myös hyvä me!