Lue keskustelun säännöt.
Millainen on tuntemasi piloille lellitty lapsi aikuisena? Olen sellainen ja
29.10.2013 |
Vihaan itseäni. Olen 21-vuotias kaiken saanut laiska, saamaton p*ska.
Opiskelen muodonvuoksi, mukamas kauheasti käyn avointa yliopistoa, luen kolmatta vuotta pääsykokeisiin, tietämättä edes, mihin haluaisin.
Töissä käyn vanhempieni työpaikalla istuskelemassa. Ei täällä oikeasti mulle kauheesti hommia ole.
Sillointällöin innostun jostain uudesta ideasta tulevaisuuden suhteen, mutta kiinnostus lopahtaa kahdessa päivässä. Elämänhallinta ja raha-asiat ihan vinksallaan. Hätätilanteissa olen aina turvautunut vanhempiini.
Elämässäni ei ole tavoitteita, määränpäätä, tms. pelkkää tyhjäntoimittamista päivästä toiseen. Oikeasti kuvotan itseäni, enkä siltikään saa itseeni niskasta kiinni.
Tottakai lapsena/teininä oli kivaa, kun tahtoni oli laki, kaiken sain. 18-vuotiaana vanhempieni avustuksella pois kotona ja bemari alle.
Siitä lähtien olen oikeastaan ollut melko ulapalla koko elämästä.
Tyhjyyttä olen täyttänyt kännissä sekoilemalla, irtosuhteita harrastamalla, syömishäiriöihin sairastumalla..
Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Neuvoja, kuinka muuttaisin itseäni? Ihan mitä vaan.
Kommentit (7)
Sisäistä tyhjyyttä. Muilla on tavotteita ja suunnitelmia, kunnianhimoa ja ahkeruutta.
Tunnen itseni aivan nollaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin tuo "pilalle lellittyydestä" johtuu. Meinaan itse en ole ainakaan mitenkään lellitty ollut, ja on ollut ihan samanlaisia ongelmia. Eli että ei ole koskaan oikein tiennyt mitä tahtoisi eikä ole jaksanut sen takia tavoitella mitään kovin voimakkaasti.
No, minä sitten lopulta kolmekymppisenä kuitenkin sain sen verran tahdonvoimaa että sain yhden tutkinnon tehtyä keskeyttämättä, ja nyt olen sen alan töissä. Ei ole intohimo ei, tylsää ja tympeää, mutta kun ei kerran ole mitään mitä erityisesti haluaisin ,en vielä nelikymppisenäkään tiedä mitä sitten oikeasti tahtoisin tehdä, niin ei auta kuin jatkaa, päivä kerrallaan.
olet vielä aika nuori joten eiköhän se sieltä löydy. Lähde tai yritä päästä opiskelemaan oikeasti vaikka ihan mitä vaan... perus tylsää koulutusta... kyllä se elämä tulee sieltä vastaan kun teet jotain
Serkkuni.
Nyt jo yli nelikymppinen. On käynyt yliopiston ja valmistunut, ei ole tehnyt päivääkään töitä. Käy terapiassa keskustelemassa kerran viikossa (jo viimeiset 15v ajan), pohtii elämäänsä ja sen tarkoitusta. On masentunut, murehtii todella pieniä asioita kuten miksi imuroi jo eilen vaikka vieraat tulevat vasta tänään tai miksi vieruskaverit ratikassa eivät koskaan aloita keskustelua. Tällaisten asioiden kanssa valvoo öisin..
Todella onneton ihminen lapsista ja miehestä huolimatta.
Teit sä tän vittuilakses mulle? Luulet olevas niin nokkela..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut samanlainen sisäistä tyhjyyttä tunteva tavoitteeton haahuilija/ajelehtija, vaikka vanhempani olivat ankaria, aika vaativia ja todella potkivat meitä lapsia eteenpäin elämässä kaikin tavoin.
Tuntemani lellitty poika on nyt parikymppisenä vähän masentunut ja päihdeongelmainen mutta muuten ok, kuitenkin parempaan päin. On onnistunut laihduttamaankin ne liikakilot, mitä sai lapsena kun sai syödä karkkia niin paljon kuin mieli teki. Hänellä on kunnioitettava työmoraali ja paljon tavoitteita elämälle. Ja on muuten tosi mukava, muut huomioonottava ja reilu ihminen, eli se ei ainakaan pidä paikkaansa että lellityistä lapsista tulisi jotenkin järjestään itsekkäitä omaan napaan tuijottajia aikuisena.
Mitäköhän tyhjyyttä olet täyttänyt? Teiniangstia?