3,5-vuotiaan puhe
Onko outoa, jos 3,5-vuotias ei osaa sanoa "tuoli" vaan sanoo "tooli"? "Huomenta" on "hoomenta", "hyvää yötä" on "hyvää öötä" jne. Muuten puhe on sujuvaa ja yhtä selkeää kuin ikätovereillakin.
Olimme ihan muilla (toisen lapsen) asioilla neuvolassa, kun terkkari kiinnitti tuohon huomiota, ja nyt odotellaan aikaa puheterapeutin arvioon. Hyvähän se on pelata varman päälle, mutta minusta tuo tuntuu vähän hätävarjelun liioittelulta...
Kommentit (12)
Ei ole outoa, mutta vaati toki huomiota. Kuulostaa siltä, että ongelma on puheen motorisessa tuottamisessa. Puheterapia tehdään suurimmaksi osaksi kotona. Mukavilla harjoitteilla, esimerkiksi niin sanotulla suujumpalla. Suhtautukaa positiivisesti. Samalla saattaa tulla kivoja leikkejä ja jopa valmiuksia oppia lukemaan. Näin meillä kävi.
Dysfasia eli kielellinen erityisvaikeus tarkoittaa kielen kehityksen häiriötä. Henkilöllä voi olla kielellisiä ongelmia joko puheen ymmärtämisessä tai tuottamisessa tai näissä molemmissa.
Dysfasia-sanan alkuperä on kreikan kielessä: dys- tarkoittaa vaikeutta ja phasis puhetta.
Tarkkaa syytä dysfasialle ei tiedetä, mutta perinnöllisyys näyttäisi olevan merkittävä osatekijä. Kielellisessä erityisvaikeudessa lapsen muu kokonaiskehitys on normaalia. Ongelmat painottuvat selkeästi puheen ja kielen kehityksen osa-alueille. Dysfasia voi syntyä myös aikuisella aivovaurion yhteydessä (aivokontuusio, aivohalvaus, aivoverenvuoto). Dysfasian sijaan aikuisten aivovaurioiden yhteydessä käytetään nykyään termiä afasia jonka aste voi vaihdella puhumattomuudesta muutaman esineen nimeämisvaikeuksiin. Dysfasiaa ei pidä sekoittaa termiin dysfagia (nielemisen häiriö).
No ei tosiaan ole dysfasia! Terveisin ihan oikea puheterapeutti
Eipä tuo varsinaiselta dysfasialta minustakaan. Poika on alkanut puhua ihan normaalissa aikataulussa ja ymmärtää oikein hyvin. :) Joku motorinen häiriö kuulostaa todennäköisemmältä.
Ilmeisesti puheterapeutille on meidän kaupungissamme varsin pitkä jono, joten voihan se olla, että ongelma korjautuu jo ennen sitä. Pitäisi varmaan googlailla, josko jotain harjoituksia löytyisi odotteluajallekin.
ap
Eikä myöskään ole motorisen tuottamisen ongelma. T: Toinen ihan oikea pute :) Älkää olko huolissaan, jos asiat muuten mallillaan.
Kiitos, ihanat palstalaiset. :) Odotin melkein vastaukseksi jotain henkilökohtaisuuksiin menevää hyökkäystä tyyliin: "Lukisitte lapsillenne jotain ettekä istuttaisi telkkarin ääreen Happy Meal kädessään!1!" ;)
ap
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 11:32"]
Eikä myöskään ole motorisen tuottamisen ongelma. T: Toinen ihan oikea pute :) Älkää olko huolissaan, jos asiat muuten mallillaan.
[/quote]
Mikä ongelma se on, jos ei motorisen tuottamisen ongelma? Minusta ainakin vaikuttaa siltä, että ap:n lapsen suu on laiskahko, ja kieli- ja suujumppa voisi hyvinkin auttaa.
Meillä oli lapsella tuollaista, esim. maato=maito, luula=luola. Tosin hänellä kyllä äänteitäkin puuttui jonkin verran. Kävimme puheterapiassa joitakin kertoja jossain 3-5 v. iässä. Nyt on ekaluokkalainen ja puhe on ihan sujuvaa.
No mutta se terapia on tekemistä. Eli opetellaan eri asioiden kautta puhumaan oikein. Happy Meal tai ei.. :) Jos itse löytää tapoja auttaa lastaan niin hyvä niin, me käytiin puheterapiassa lapsen kanssa juurikin kun konsonantit oli hassusti ja ihan perus S- ja R- kirjaimet meni myös väärin.
Kaikki oppi juuri esikouluksi ja 3- vuotiaana pääsi aikoinaan terapiaan.
Tarkoittanet 11, että lapsellasi oli ongelmia s- ja r-äänteen kanssa. Paperille piirretään (siis kirjoitetaan) kirjaimia, mutta suusta tulee äänteitä. Meillä oli jo 50-luvulla kansakoulussa edistyksellinen opettaja, että hän opetti heti alkuun, että "kirjain on äänteen merkki".
Suujumpalla ei ole mitään tekemistä puhumisen kanssa. Lähinnä sillä voi harjoitella tutkimaan mitä kaikkea omalla suulla voi tehdä ja mitä sieltä suusta löytyy, mutta puheterapiassa ei kyllä pitkään kannata jankata noita nonverbaalin motoriikan temppuja. Enemmän hyötyä on vaikkapa kuuloerottelun harjoituksista. Tuon tyyppisessä virheessä ei mielestäni ole kyse suun motoriikan ongelmasta.
Odottele rauhassa ja ole onnellinen, että teidät ohjataan eteenpäin, nykyisin ei ole enää itsestäänselvyys kun kaikesta säästetään. Ei tuo isolta ongelmalta kuulosta, mutta ei välttämättä poistu itsestään, jonkin asteinen puhevika varmasti on.