Ylen aamu-tv: Lasten kömpelyys osin ylisuojelevien vanhempien vika

Sama mieltä. Lapsia kuskataan aivan liikaa ja lopun aikaa istuvat sisällä. Kaikki tekeminen on kiellettyä ja arkiliikunta liian vähäistä. Maton päällekin nouseminen on vaaralista vanhemman mielestä. Ei tee suomalaiselle luonteelle hyvää jöröttää kotona koneen ääressä, etenkin kun suurin osa näistä on vielä poikia.

Voi hyvinkin olla totta. Eihän lapset saa enää nykyään kiipeillä puissa, eikä välttämättä edes kiipeilytelineissä.

Toisaalta itse olen alle 5-vuotiaana leikkinut kerrostalon pihalla ilman vanhempaa, kuinka moni nykyvanhempi uskaltaa lapsen päästää yksinään pihalle? Eli lapset pidetään sisällä helpommin kuin ennen. Ennen laitettiin lapset "kartanolle" pois jaloista, nyt ei uskalleta laittaa lasta pihalle yksinään.

Katselin aamulla tuon haastattelun ja täytyy sanoa, että asiaa puhui haastateltava. On karmea näky kaupungilla, kun vanhemmat kyöräävät vielä 5-vuotiaitakin rattaissa, eikä tenavassa kuitenkaan ole mitään fyysistä vikaa, miksi hän ei voisi käyttää omia jalkojaan. Samoista asioista ovat puhuneet tutut ala-asteen opettajat jo monta vuotta. Hikoilu ja pulssin kiihtyminen koetaan sairauksiksi. Metsäretkillä lapset kompastelevat pieniin risuihin, kun ovat tottuneet kävelemään, sen vähän minkä kävelevät, sileällä asfaltilla. Ja eikös täällä joku mamma kysellyt muutama viikko sitten, millaiset rattaat pitäisi hommata pojan kuskaamiseksi kouluun, kun poika ei oikein viitsi itse kävellä. Jos oikein muistan, niin tälläkään pojalla ei ollut mitään fyysistä vaivaa, vaan passuutti vain härskisti curling-mammaansa. Jo on aikoihin eletty!

Tää on vähän kaksipiippuista: toisaalta sanotaan, että lasten pitää antaa mennä ja tehdä, mutta kun jotain sattuu, syytetään heti vanhempia vahtimisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

5 on oikeassa. Toisaalta pitäisi antaa lasten tehdä ja kokeilla kaikkea, mutta kun se käsi sitten murtuu, niin kaikki paheksuvat ja miettivät, että ei tuollakaan järki päätä pakota. Ja ainakin minä äitinä olen kokenut suurta morkkista siitä, kun olen antanut lasten touhuta, jotain on sattunut, ja sitten sitä veristä ja itkeskelevää lasta on saanut lohduttaa tuntikaupalla päivävystyksen aulassa miettien, että ihan oikeastiko vaikkapa se puuhun kiipeäminen oli sen arvoista, että sen seurauksena lapselta on lähtenyt hammas tai käsi on murtunut. Niiden vammojen kanssa (vaikkakun suurin osa paranee nopeasti) kun lapsi voi pahimmillaan elää loppuelämänsä. 

Muistetaan, että sinä aikana, kun lapset tosiaan olivat ilman valvontaa, tapaturmia sattui kahdeksan kertaa enemmän kuin nykyään. Monet vammat aiheuttavat vielä aikuisenakin vaikeuksia, puhumattakaan siitä, kun ihminen vanhenee ja vanhatkin aivat alkavat aktivoitua Ei siihen aikaan ole mitään järkeä palata. 

Omat lapset kävelee pienenä mutta pitää kyllä ymmärtää ettei fyysisesti kunnossa oleva lapsi välttämättä sitä ole! Lapsi voi olla kipeä, satuttanut itseään niin että kävely voi olla kipeää -meillä on lapsella joskus mennyt luu hiushalkeamaan ja se esti liikkeen.

Toiset huomioonotettavat seikat on hoito. Lapsella voi olla pitkä päivä ja kotimatka ei vaan onnistu jollain ihmisellä jos lapsi heittäytyy maahan ja alkaa itkupotkuraivari. Tähänkin kohtaan joku ajattelee että lapsi kantoon mutta matka voi olla pitkä, äitikin voimaton ja väsynyt, paikka lapsen saada hepuli voi olla vaarallinen?

Kyllä minäkin jaan sen näkemyksen että kömpelyys on kotoa tulevaa. Lapsi joka ei kävele, ei kävele tarvittaessa esim. tarharyhmän mukana jossain tapahtumassakaan.

Ja minusta vanhempien pitää aina muistaa se että lapselle pitäisi tarjota laaja-alaisesti kokemuksia: Sitten on otettava huomioon lapsi urheilijana. Vaikka lapsesta ei koita tehdä urheilijaa niin lapsi tarvitsee päivittäin muutaman tunnin liikuntaa.

Kyllä minullakin pistää silmään, jos leikkipuistossa joku mamma konttaa kiipeilytelineessä oman taaperonsa perässä. Antakaa niiden itse mennä ja oppia. Tai että heti ollaan nostamassa ja auttamassa, kun toinen yrittää itse kiivetä. Miten lapsi ikinä oppii kiipeämään, jos on tottunut siihen, että kyllä se äiti kohta nostaa?

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 09:54"]

Tää on vähän kaksipiippuista: toisaalta sanotaan, että lasten pitää antaa mennä ja tehdä, mutta kun jotain sattuu, syytetään heti vanhempia vahtimisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

[/quote]

Se on eriasia jos jotain tapahtuu, eikä sitä voi muuttaa vaikka olisikin vieressä: koska näitä tapahtuu että lapsi on keinussa ja putoaa, lopputuloksena elinikäinen vamma.

Ja sitten ihan toinen pallopeli on että vanhempi on vaikka pöllyissä ja jättää lapsen vahtimatta.

Aikuisellekin voi tapahtua onnettomuuksia eikä niistä vanhemmat ole vastuussa. Se on eri asia jos tahallaan päättää että jätän 5- vuotiaan yksin ulos ja jotain tapahtuu. Se ei liity mitenkään siihen että lapsi opetetaan kiipeämään puuhun ja tulemaan sieltä alas ja ollaan lähellä pitämässä pientä lasta silmällä.

Ei lastensuojelu pienissä kengissään meidän aikuisien ollessa lapsia vielä kaikkeen voinutkaan vaikuttaa: Tottakai oli ihan normaalia että pienet leikki-ikäiset oli yksin kerrostalonpihassa.

Ei nykyäänkään kaikki jotka niin tekee joudu onnettomuuksiin! :D

Meidän ongelmahan on se, että aikuiset kulkevat joka paikkaan autolla. Jos aikuisten aktiivisuustasoa saataisiin nostettua, lapset seuraisivat automaattisesit perässä. 

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 10:08"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 09:54"]

Tää on vähän kaksipiippuista: toisaalta sanotaan, että lasten pitää antaa mennä ja tehdä, mutta kun jotain sattuu, syytetään heti vanhempia vahtimisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

[/quote]

Se on eriasia jos jotain tapahtuu, eikä sitä voi muuttaa vaikka olisikin vieressä: koska näitä tapahtuu että lapsi on keinussa ja putoaa, lopputuloksena elinikäinen vamma.

Ja sitten ihan toinen pallopeli on että vanhempi on vaikka pöllyissä ja jättää lapsen vahtimatta.

Aikuisellekin voi tapahtua onnettomuuksia eikä niistä vanhemmat ole vastuussa. Se on eri asia jos tahallaan päättää että jätän 5- vuotiaan yksin ulos ja jotain tapahtuu. Se ei liity mitenkään siihen että lapsi opetetaan kiipeämään puuhun ja tulemaan sieltä alas ja ollaan lähellä pitämässä pientä lasta silmällä.

Ei lastensuojelu pienissä kengissään meidän aikuisien ollessa lapsia vielä kaikkeen voinutkaan vaikuttaa: Tottakai oli ihan normaalia että pienet leikki-ikäiset oli yksin kerrostalonpihassa.

Ei nykyäänkään kaikki jotka niin tekee joudu onnettomuuksiin! :D

[/quote]

Niin, se kultainen keskitie olisi hyvä löytää. Jos vanhemman pitäis olla valvomassa sitä touhuamista (ja antaa lapsensa touhuta), niin sitten niitä mahdollisuuksia touhuta on vähemmän kuin esim. minulla lapsena oli. Jos olisi pitänyt odottaa, että äiti saa siivottua ja pääsee sitten kanssani ulos, en olisi ehtinyt niin paljon kiipeillä kerrostalopihan kiipeilytelineessä. (ja omaa lastani en olisi samassa pihassa päästänyt kyllä yksinään ulos, pihaakaan ei ollut aidattu mitenkään vaikka muuten kyllä saa touhuta ja olla.)

Mutta nykyään siis on ihan oikeasti lapsia, joka eivät saa tehdä oikeastaan mitään, joko siksi, etteivät vaatteet sotkeudu ja mene rikki tai siksi, ettei vaan kävisi mitään. Sitten he istuvat nätisti hiekkalaatikon reunalla ja tekevät pari hiekkakakkua ja heidät kuskataan rattailla leikkipuistosta kotiin. Jos yrittää liukumäkeen, niin ainakaan sitä ei saa kiivetä väärään suuntaan vaikka puistossa ei olisi ketään muuta.

Olen samaa mieltä. Olen ollut päiväkodissa töissä eskariryhmässä. Siellä oli lapsia,jotka eivät jaksaneet kävellä 200metriä enempää kun menimme lähimetsään retkelle.Se oli järkyttävää!

Menkää ulos lastenne kanssa! 2tuntia päivässä on minimi suositus. Sehän täyttyy nopeasti! Tekee hyvää aikuisillekin olla raikkaassa ulkoilmassa!

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 10:06"]

Kyllä minullakin pistää silmään, jos leikkipuistossa joku mamma konttaa kiipeilytelineessä oman taaperonsa perässä. Antakaa niiden itse mennä ja oppia. Tai että heti ollaan nostamassa ja auttamassa, kun toinen yrittää itse kiivetä. Miten lapsi ikinä oppii kiipeämään, jos on tottunut siihen, että kyllä se äiti kohta nostaa?

[/quote]

Kasi, minä en oikeastaan pidä tuotakaan pahana että konttaa perässä vaan oikeastaan päinvastoin hyvänä. Lasta saa opettaa ja saa auttaa. Tuollaisessa tilanteessa lapsi liikkuu silti! Sehän tässä on tarkoitus ja pointti. Nyt oikeastaan mennään siihen: liikkuuko äiti?

Minulla on viisi liikkuvaista lasta ja menen itse mukaan liukumäkeen ja HopLopissa saatan ryömiä pienen perässä ja koen että lapseni on sen takia lähinnä reippaita liikkumaan, uskaltaa kokeilla ja tehdä koska olen lähellä ja rohkaisen ja opastan.

Kuulostaa lähinnä siltä että jollain on pisto sisällään kun itse tapittaa puistossa eikä liiku mukana?

Olen samaa mieltä.

Meillä kyllä kuopus kulki rattaissa vielä viisivuotiaana. Hänellä on astma, joten esimerkiksi flunssan jälkeen oli pitkään heikossa hapessa.

Ja 13, kyllä idea on se, että lapset liikkuu ja leikkii, ja nimenomaan keskenään. Sillä ne oppii. Ei sillä että superäiti surraa ympärillä helikopterin lailla.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 10:01"]

5 on oikeassa. Toisaalta pitäisi antaa lasten tehdä ja kokeilla kaikkea, mutta kun se käsi sitten murtuu, niin kaikki paheksuvat ja miettivät, että ei tuollakaan järki päätä pakota. Ja ainakin minä äitinä olen kokenut suurta morkkista siitä, kun olen antanut lasten touhuta, jotain on sattunut, ja sitten sitä veristä ja itkeskelevää lasta on saanut lohduttaa tuntikaupalla päivävystyksen aulassa miettien, että ihan oikeastiko vaikkapa se puuhun kiipeäminen oli sen arvoista, että sen seurauksena lapselta on lähtenyt hammas tai käsi on murtunut. Niiden vammojen kanssa (vaikkakun suurin osa paranee nopeasti) kun lapsi voi pahimmillaan elää loppuelämänsä. 

Muistetaan, että sinä aikana, kun lapset tosiaan olivat ilman valvontaa, tapaturmia sattui kahdeksan kertaa enemmän kuin nykyään. Monet vammat aiheuttavat vielä aikuisenakin vaikeuksia, puhumattakaan siitä, kun ihminen vanhenee ja vanhatkin aivat alkavat aktivoitua Ei siihen aikaan ole mitään järkeä palata. 

[/quote]

Sitä vanhaa aikaa hei varjostaa enempi mm. perheväkivalta, se ettei ihmiset eronneet vaan oltiin yhdessä, lapsella jos oli vaikka lukihäiriö tai joku muu asia joka olisi vaatinut tukea niin lasta pidettiin hitaana tai isä hakkasi. Lastensuojelulaki ei ole vanha juttu.

Jos joku hakkaa lapsensa niin siihen voi tulla selitys että tippui puusta tms. Niinhän naisetkin kävelee oveapäin vaikka mies löi nyrkillä..

Ollaan melko kaukana aiheesta joka oli liikkuuko lapsi pari tuntia päivittäin! :)

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 10:09"]

Meidän ongelmahan on se, että aikuiset kulkevat joka paikkaan autolla. Jos aikuisten aktiivisuustasoa saataisiin nostettua, lapset seuraisivat automaattisesit perässä. 

[/quote]

Meilläpäin vaikka äiti tai isä pyöräilee niin lapsi istuu joko istuimessa perässä tai perävaunussa! :) Ei se äidin liikkuminen vaikuta lapsen liikkumattomattomuuteen.

Mun vanhemmat ovat aivan ylisuojelevia, ja pelkäävät koko ajan lasta hoitaessaan, että jotain tapahtuu. Sisareni lapsen ei suunnilleen saisi leikkiä vähän vanhempien serkkujensa kanssa, kun "jos vaikka kaatuu". Minusta tuntuu, että mummut ja papat ne ylisuojelevaisempia ovat kuin vanhemmat!

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 10:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 10:08"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 09:54"]

Tää on vähän kaksipiippuista: toisaalta sanotaan, että lasten pitää antaa mennä ja tehdä, mutta kun jotain sattuu, syytetään heti vanhempia vahtimisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

[/quote]

Se on eriasia jos jotain tapahtuu, eikä sitä voi muuttaa vaikka olisikin vieressä: koska näitä tapahtuu että lapsi on keinussa ja putoaa, lopputuloksena elinikäinen vamma.

Ja sitten ihan toinen pallopeli on että vanhempi on vaikka pöllyissä ja jättää lapsen vahtimatta.

Aikuisellekin voi tapahtua onnettomuuksia eikä niistä vanhemmat ole vastuussa. Se on eri asia jos tahallaan päättää että jätän 5- vuotiaan yksin ulos ja jotain tapahtuu. Se ei liity mitenkään siihen että lapsi opetetaan kiipeämään puuhun ja tulemaan sieltä alas ja ollaan lähellä pitämässä pientä lasta silmällä.

Ei lastensuojelu pienissä kengissään meidän aikuisien ollessa lapsia vielä kaikkeen voinutkaan vaikuttaa: Tottakai oli ihan normaalia että pienet leikki-ikäiset oli yksin kerrostalonpihassa.

Ei nykyäänkään kaikki jotka niin tekee joudu onnettomuuksiin! :D

[/quote]

Niin, se kultainen keskitie olisi hyvä löytää. Jos vanhemman pitäis olla valvomassa sitä touhuamista (ja antaa lapsensa touhuta), niin sitten niitä mahdollisuuksia touhuta on vähemmän kuin esim. minulla lapsena oli. Jos olisi pitänyt odottaa, että äiti saa siivottua ja pääsee sitten kanssani ulos, en olisi ehtinyt niin paljon kiipeillä kerrostalopihan kiipeilytelineessä. (ja omaa lastani en olisi samassa pihassa päästänyt kyllä yksinään ulos, pihaakaan ei ollut aidattu mitenkään vaikka muuten kyllä saa touhuta ja olla.)

Mutta nykyään siis on ihan oikeasti lapsia, joka eivät saa tehdä oikeastaan mitään, joko siksi, etteivät vaatteet sotkeudu ja mene rikki tai siksi, ettei vaan kävisi mitään. Sitten he istuvat nätisti hiekkalaatikon reunalla ja tekevät pari hiekkakakkua ja heidät kuskataan rattailla leikkipuistosta kotiin. Jos yrittää liukumäkeen, niin ainakaan sitä ei saa kiivetä väärään suuntaan vaikka puistossa ei olisi ketään muuta.

[/quote]

Lapsi voisi auttaa tiskeissä. Meillä lapset täyttää ja tyhjentää tiskikonetta. Ei se estä ketään liikkumasta!

Moni asia vaikuttaa. Yksi on myös se, että kun liikennekulttuuri näyttää muuttuvan koko ajan vain välinpitämättömämmäksi, niin aina vähemmän on paikkoja, minne lapsen voi päästää itsenäisesti liikkumaan. Autot ei pysähdy suojatien eteen. Tien laidassa pyöräilevästä lapsesta pyyhkäistään naftisti kaartaen ohi. Vauhtia ei hiljennetä, vaikka lapsilauma juoksentelisi liikenteen seassa. Taajamassa puolet autoilijoista ajaa tavan vuoksi ylinopeutta. Ja niin edelleen. Ei tuonne liikenteeseen uskalla lapsia päästää. Moni koulukin on sitä mieltä, että 1 - 2-luokkalaiset eivät voi tulla pyörällä kouluun.

16; vaikuttaa se siinä vaiheessa, kun lapsi on liian iso ja painava olemaan istuimessa. Silloin ne lapset pyöräilevät itse.

No minulla ainakin on yksi ylihuolehtiva kaveri, jonka 5v on todella kömpelö. Olivat pk:stakin kehottaneet menemään käymään fysio- ja toimintaterapeutilla varulta näytillä jos sieltä löytyisi jotain syytä ja apua. No ei löytynyt, kun syy on äidissä.

Lapsi ei osaa nousta eikä laskeutua portaita kuin yksi askel kerrallaan, SIVUTTAIN. Ymmärrän että lapset joiden kodeissa ei ole portaita oppivat taidon myöhemmin kuin he joilla portaat on, mutta 5v on jo niin iso että moisen tulisi sujua. Kun lapset juoksivat ulkona, meidän 2v pinkoi nopeampaa. Kaverini katsoi menoa aivan sydän kurkussa, näin että häntä ahdisti juokseminen ja temuaminen kovasti. "Matti kaatuu kyllä ihan kohta... Voi ei... Se kyllä varmaan kaatuu ihan kohta". AARGH, lapset juoksivat nurmikolla!!!! Mitä sitten jos märällä nurmella kaatuu, tasamaalla?! Voi mennä joo kurahousut märiksi, mutta mitäs se haittaa?! Ja kiipeily on todellakin kiellettyä ja vaarallista. 

En tiedä miksi tunnen tästä ärsytystä, tiedän että kaverini äiti on ollut samanlainen huolehtija ja panikoija, joten samat tavat ovat varmaan juurtuneet tyttäreenkin tiukkaan. Ja epäilemättä hän tarkoittaa vain parasta lapselleen. Mutta koen että hän tekee ison karhunpalveluksen pojalleen, kun höösää ja kohtelee tätä edelleen kuin taaperoa. Puhuukin kuin jollekin vajaaälyiselle, meillä 5v:lle ei enää lässytetä kuin vauvalle, vaan aivan normaalisti miten nyt ihmiselle puhutaan. Toki jos hellitellään ja hömpötellään niin silloin poikaa sylissä paijaillaan ja jutellaan lapsekkaammin, mutta jos kyse on vaikka siitä ottaako ruokajuomaksi maitoa vai piimää, tai pyydettäessä käymään pissalla ennen ulos lähtöä, ei mielestäni lapsen tasolle laskeutuminen ja lempeällä lehmänäänellä hitaasti lässyttäminen oikein aja enää asiaansa :D

Mutta joo. Tiedän ettei asia kuulu minulle millään lailla, jokainen kasvattaa lapsensa parhaaksi näkemällään tavalla. Eikä ole mitään syytä ärsyyntyä. Mutta olen silti iloinen että meidän lapset ketteriä ja puheliaita, ovat saaneet tehdä ja kokeilla ja varmasti siksi vikkelään kehittyneetkin. Omissa tavoissanikin takuulla on jotain mikä muita ärsyttää, mutta itse uskon toimivani kasvattajana niin että juuri minun lapseni saavat tällä tavalla parhaan alun elämälleen.