Onko kukaan muu kokenut samanlaista parisuhdetta..?

Olen pahoillani puolestasi, ap. Toivottavasti olet ilmoittanut väestörekisteriin, ettei sinun henkiötietojasi ja osoitettasi saa luovuttaa kenellekään, ettei eksäsi löydä sinua.

Eksäni ei kytännyt minua eikä oikeastaan ollut kiinnostunut minusta tai elämästäni millään tavalla, mutta minua kuitenkin pelotti erotessamme loppuun sakkaa. Liittomme oli hyvin riitainen. Oli kaikenlaista uhkailua ja painostusta ja pelkäsin, mitä eksä voisi tehdä minulle.

Omaisuutta ei ole vieläkään jaettu minusta riippumattomista syistä. Aina kun otan yhteyttä pesänjakoasioissa, saan takaisin hyvin vihaisia viestejä vaikka erosta on jo muutama vuosi.

Takana on myös rankka lapsuus, johon liittyi fyysistä väkivaltaa, pelkoa ja ahdistusta. 

Niinpä arvelen, että pystyn kuvittelemaan, millaisen tunnetilan vallassa olet tällä hetkellä. Hoida itsesi kuntoon. Käy juttelemassa lääkärissä ja pyydä päästä kriisiterapiaan, jossa voit käydä läpi traumaattisia tapahtumia. 

Mietin tässä, olisiko sinulle apua siitä, että ottaisit selville posttraumaattisesta stressireaktiosta. Minua tieto on auttanut ymmärtämään itseäni.

http://www.traumajadissosiaatio.fi/TR/ptsd.html

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 00:56"]

Olen vihdoin päässyt eroon miehestä, joka teki elämästäni helvettiä. Siis henkisesti kahlitsi minut lopuksi kotiini, maalle eristyksiin muista ihmisistä.

Tapasin mieheni vuonna 2004, jolloin hän oli eroamassa entisestä vaimostaan eikä heillä ollut erotessa kovin hyvät välit. Muutimme yhteen ja sain seurata vihaisia puheluja joskus iltaisin kun he riitelivät poikansa tapaamisista, pojan äiti koitti miestäni saada ottamaan vastuu lapsesta mutta mieheni keksi aina tekosyitä miksei voi maksaa jotain tai ottaa poikaa luokseen, silloin vielä minäkin uskoin näitä syitä. Hän manasi puhelujen jälkeen että häntähän ei entiset naiset määräile, se ei tuolloin vielä särähtänyt korvaani.

Sitten alkoi painostus maalle muuttamisesta, kuinka hän on aina asunut maalla eikä tykkää olla kaupungissa,ei edes taajamassa niin ostimme talon maalta, ajattelin että tämä on miehelleni tärkeää, minun täytyy siis vain tottua. En saanut uudelta paikkakunnalta aluksi töitä niin olin vain yleensä päivät kotona, ja arki alkoi rullata ihan mukavasti. Sitten alkoi henkinen ja fyysinenkin väkivalta.

Minulla ei saanut olla miespuolisia ystäviä. Sukulaisistani ja ystävistäni hän ei pitänyt, jos meille tuli minun suvun vieraita hän painui ulos "lenkille" ja tuli vasta kun vieraat olivat lähteneet. Hän saattoi seurata autolla mihin menin,tutkia puhelintani ja koitti tehdä tämän kaiken salassa etten suuttuisi ja aiheuttaisi meteliä. Kerran hän oli laittanut nauhurin pukuhuoneeseen kun ystäväni oli meillä saunomassa, epäili kaiketi että jos petän kerron siitä ystävälle. Hän ei suoraan kieltänyt tai estänyt menojani, mutta aina tiesin että hän ei usko että menen sinne minne ilmoitin meneväni, ja saattoi siis ottaa asiasta selvän juuri seuraamisilla ja kyttäämiselläni. Muutaman kerran riitojen aikana hän löi avokämmenellä ja johdolla. Tavallaan minun piti kyllä tietää mitä asioita en saa tehdä että asiat sujuisi hänen kanssaan. Lopulta erosimme mekin hyvin riitaisasti, en edes omaa omaisuuttani uskaltanut tai pystynyt ottaa mukaani,halusin vain äkkiä pois Omistaisinhan minäkin osan taloista ja huonekaluista mutten uskalla enkä halua tavata tai vaatia osuuttani. Muutin usean sadan kilometrin päähän ettei hän löydä minua tai ettemme vahingossakaan törmäisi, menen vain suunniltani ja paniikki nostaa päätään.. Silti tuntuu että minun pitäisi varmaan mennä juttelemaan asiasta ammattiauttajalle? Joku joka on samassa tilanteessa apua saanut niin kertoisitko?

[/quote]

Opettele kirjoittamaan; kappalevälit esimerkiksi. Pelle.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 03:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 00:56"]

Olen vihdoin päässyt eroon miehestä, joka teki elämästäni helvettiä. Siis henkisesti kahlitsi minut lopuksi kotiini, maalle eristyksiin muista ihmisistä.

Tapasin mieheni vuonna 2004, jolloin hän oli eroamassa entisestä vaimostaan eikä heillä ollut erotessa kovin hyvät välit. Muutimme yhteen ja sain seurata vihaisia puheluja joskus iltaisin kun he riitelivät poikansa tapaamisista, pojan äiti koitti miestäni saada ottamaan vastuu lapsesta mutta mieheni keksi aina tekosyitä miksei voi maksaa jotain tai ottaa poikaa luokseen, silloin vielä minäkin uskoin näitä syitä. Hän manasi puhelujen jälkeen että häntähän ei entiset naiset määräile, se ei tuolloin vielä särähtänyt korvaani.

Sitten alkoi painostus maalle muuttamisesta, kuinka hän on aina asunut maalla eikä tykkää olla kaupungissa,ei edes taajamassa niin ostimme talon maalta, ajattelin että tämä on miehelleni tärkeää, minun täytyy siis vain tottua. En saanut uudelta paikkakunnalta aluksi töitä niin olin vain yleensä päivät kotona, ja arki alkoi rullata ihan mukavasti. Sitten alkoi henkinen ja fyysinenkin väkivalta.

Minulla ei saanut olla miespuolisia ystäviä. Sukulaisistani ja ystävistäni hän ei pitänyt, jos meille tuli minun suvun vieraita hän painui ulos "lenkille" ja tuli vasta kun vieraat olivat lähteneet. Hän saattoi seurata autolla mihin menin,tutkia puhelintani ja koitti tehdä tämän kaiken salassa etten suuttuisi ja aiheuttaisi meteliä. Kerran hän oli laittanut nauhurin pukuhuoneeseen kun ystäväni oli meillä saunomassa, epäili kaiketi että jos petän kerron siitä ystävälle. Hän ei suoraan kieltänyt tai estänyt menojani, mutta aina tiesin että hän ei usko että menen sinne minne ilmoitin meneväni, ja saattoi siis ottaa asiasta selvän juuri seuraamisilla ja kyttäämiselläni. Muutaman kerran riitojen aikana hän löi avokämmenellä ja johdolla. Tavallaan minun piti kyllä tietää mitä asioita en saa tehdä että asiat sujuisi hänen kanssaan. Lopulta erosimme mekin hyvin riitaisasti, en edes omaa omaisuuttani uskaltanut tai pystynyt ottaa mukaani,halusin vain äkkiä pois Omistaisinhan minäkin osan taloista ja huonekaluista mutten uskalla enkä halua tavata tai vaatia osuuttani. Muutin usean sadan kilometrin päähän ettei hän löydä minua tai ettemme vahingossakaan törmäisi, menen vain suunniltani ja paniikki nostaa päätään.. Silti tuntuu että minun pitäisi varmaan mennä juttelemaan asiasta ammattiauttajalle? Joku joka on samassa tilanteessa apua saanut niin kertoisitko?

[/quote]

Opettele kirjoittamaan; kappalevälit esimerkiksi. Pelle.

[/quote]

Okei, tuo edellinen vastaaja on itse idiootti pelle, jonka tyhmästä kommentista ei kannata välittää. 

Totta kai sinulla on oikeus osuuteesi omaisuudestasi. Palkkaa hyvä juristi niin asia lähtee hoitumaan (tai oikeusaputoimisto, jos ilet vähävarainen). Mies on syyllistynyt monenlaisiin rikoksiin:pahoinpitely, salakuuntelu. Voisit harkita rikosilmoituksen tekemistä sekä lähestymiskiellon hankkimista. Ota yhteyttä terveyskeskukseen, kerro lääkärille paniikistasi. Selviät kyllä ja pidä huoli omista oikeuksistasi! Älä piilottele miehen tekoja, vaan kerro niistä mahdollisimman monille: poliisi, lääkäri, juristi, tuttavat jne. 

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 03:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 00:56"]

Olen vihdoin päässyt eroon miehestä, joka teki elämästäni helvettiä. Siis henkisesti kahlitsi minut lopuksi kotiini, maalle eristyksiin muista ihmisistä.

Tapasin mieheni vuonna 2004, jolloin hän oli eroamassa entisestä vaimostaan eikä heillä ollut erotessa kovin hyvät välit. Muutimme yhteen ja sain seurata vihaisia puheluja joskus iltaisin kun he riitelivät poikansa tapaamisista, pojan äiti koitti miestäni saada ottamaan vastuu lapsesta mutta mieheni keksi aina tekosyitä miksei voi maksaa jotain tai ottaa poikaa luokseen, silloin vielä minäkin uskoin näitä syitä. Hän manasi puhelujen jälkeen että häntähän ei entiset naiset määräile, se ei tuolloin vielä särähtänyt korvaani.

Sitten alkoi painostus maalle muuttamisesta, kuinka hän on aina asunut maalla eikä tykkää olla kaupungissa,ei edes taajamassa niin ostimme talon maalta, ajattelin että tämä on miehelleni tärkeää, minun täytyy siis vain tottua. En saanut uudelta paikkakunnalta aluksi töitä niin olin vain yleensä päivät kotona, ja arki alkoi rullata ihan mukavasti. Sitten alkoi henkinen ja fyysinenkin väkivalta.

Minulla ei saanut olla miespuolisia ystäviä. Sukulaisistani ja ystävistäni hän ei pitänyt, jos meille tuli minun suvun vieraita hän painui ulos "lenkille" ja tuli vasta kun vieraat olivat lähteneet. Hän saattoi seurata autolla mihin menin,tutkia puhelintani ja koitti tehdä tämän kaiken salassa etten suuttuisi ja aiheuttaisi meteliä. Kerran hän oli laittanut nauhurin pukuhuoneeseen kun ystäväni oli meillä saunomassa, epäili kaiketi että jos petän kerron siitä ystävälle. Hän ei suoraan kieltänyt tai estänyt menojani, mutta aina tiesin että hän ei usko että menen sinne minne ilmoitin meneväni, ja saattoi siis ottaa asiasta selvän juuri seuraamisilla ja kyttäämiselläni. Muutaman kerran riitojen aikana hän löi avokämmenellä ja johdolla. Tavallaan minun piti kyllä tietää mitä asioita en saa tehdä että asiat sujuisi hänen kanssaan. Lopulta erosimme mekin hyvin riitaisasti, en edes omaa omaisuuttani uskaltanut tai pystynyt ottaa mukaani,halusin vain äkkiä pois Omistaisinhan minäkin osan taloista ja huonekaluista mutten uskalla enkä halua tavata tai vaatia osuuttani. Muutin usean sadan kilometrin päähän ettei hän löydä minua tai ettemme vahingossakaan törmäisi, menen vain suunniltani ja paniikki nostaa päätään.. Silti tuntuu että minun pitäisi varmaan mennä juttelemaan asiasta ammattiauttajalle? Joku joka on samassa tilanteessa apua saanut niin kertoisitko?

[/quote]

Opettele kirjoittamaan; kappalevälit esimerkiksi. Pelle.

[/quote]

Kappalejako löytyy kyllä, mutta kommentoijalla taitaa olla silmälasit kadoksissa. Säälittävä tyyppi, kommentoija siis.