Olotila synnytyksen jälkeen

Älä ap ota omia ajatuksiasi nyt kovin vakavasti. Olet masentunut, ja siitä sinulla on ihan diagnoosi. Masennus vääristää kaikki näkemyksesi ja ajatuksesi, tiedän kokemuksesta. Yritä vaan selvitä arjesta hetki kerrallaan, ja anna masentuneiden ajatusten synkästä tulevaisuudesta tulla ja mennä, mutta älä usko niitä, älä pidä niitä totuutena ja ala pyöritellä niitä. 

Soita neuvolaan tai synnytyssairaalaasi? Kyllä sinun olisi hyvä saada keskustelu apua? Kuulostaa todella tutulta! Olisiko sinulla ystäviä tai sukulaisia (itselleni läheisimpiä olivat naiset joilla oli lapsia) jotka voisivat tulla kylään seuraksesi? 

Ennen vanhaan oli käytössä sanonta lapsivuodeaika, ja sen ajan äiti saikin olla väsynyt ja rauhassa. Synnytyksestä sai toipua, sai vaikka vähän itkeskelläkin eikä se kenenkänä mielestä ollut mitään muuta kuin suuren urakan jälkimaininkeja. Nykyään asenne on se, että äiti rykäisee lapsen pihalle, hyppää heti synnytyspöydältä spandexeihin ja lähtee kahvakuulailemaan eikä mikään elämässä oikeastaan muutu. Paitsi että äitiykästä tulee entistäkin reippaampi ihminen joka on vieläkin enemmän aina muita varten. 

Ota ap ihan rauhassa. Lue synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kertovia tekstejä (yritän hakea sulla yhden netissä olevan lopputyön jos ehdin) ja huomaat, että tunnet samoja tunteita kuin sadat tuhannet muutkin äidit. Niistä selviää, ajan kanssa. Sinua ymmärretään paremmin kuin mitä ehkä itse tajuat, ja jos nyt vaikka niissä ristiäisissä itket, niin ei mitään hätää.  Tämä on tätä elämää, ja se on hyvää ja arvokasta vaikka itse tuntisikin itsensä huonoksi ja arvottomaksi. Ne on vaan niitä pään sisällä olevia ajatuksia, pelkoja ja kummituksia jotka eivät kerro siitä miten asiat oikeasti ovat. 

Voimia täältä kovasti, kaikki järjestyy, usko pois. :)

Minulla ei koskaan diagnosoitu masennusta, mutta tunsin samaa kuin sinä, ehkä astetta lievempänä. Ristäiset järjesti äitini, kun kerroin hänelle etten jaksa. Olotila helpotti sittemmin. Sain toisenkin lapsen, jonka jälkeen en ollut masentunut ja se tuntui kummalliselta, mutta ihanalta. Siis se, että pystyi viettämään sitä vauva-aikaa muutenkin kuin itkemällä. Myös mieheni oli esikoisen (koliikkivauva btw.) syntymän jälkeen aivan poikki eikä meiltä riittänyt voimia toisillemme. Aika riitti meilä muuttamaan kaiken paremmaksi, sinun kohdallasi ehkä tarvitaan muutakin.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:48"]

Ristäiset järjesti äitini, kun kerroin hänelle etten jaksa. Olotila helpotti sittemmin. 

[/quote]

Hyvä äiti! Toivottavasti ap:llekin löytyy joku, joka auttaa tässä asiassa. Ei tosiaan tarvitsekkaan ristiäisistä/nimenannosta sitä vastuuta ottaa.

Tuulta kuulostaa. Jos se yhtään lohduttaa, niin vartalosi varmasti palautuu ajan kanssa. Yleensä sanotaan, että palautumiseen menee tuplasti se aika kun olet ollut raskaana, eli jos 1,5-2 vuoden jälkeen maha näyttää samalta kuin nyt, voit alkaa miettiä suurempia toimenpiteitä.

Masennukseen pitäisi saada apua, ettei se pääse kroonistumaan. Vaadi keskusteluapua neuvolasta, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Lääkkeitäkään ei kannata liikaa pelätä, olen itsekin lääkevastainen, mutta kummasti muutaman kuukauden masennuslääkekuuri kuitenkin tehosi. Mies on luultavasti aivan yhtä väsynyt ja pihalla kuin sinäkin, joten etäisyys välillänne ei varmasti johdu sinusta, vaan isosta elämänmuutoksesta ja jatkuvasta valvomisesta.

Anna itsellesi aikaa. Lapsen saaminen on todella iso mullistus elämässä, ja sen sulattelu kestää enemmän tai vähemmän. Pärjäät kyllä ja elämänilokin löytyy vielä varmasti uudelleen :)

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:47"]

Ennen vanhaan oli käytössä sanonta lapsivuodeaika, ja sen ajan äiti saikin olla väsynyt ja rauhassa. Synnytyksestä sai toipua, sai vaikka vähän itkeskelläkin eikä se kenenkänä mielestä ollut mitään muuta kuin suuren urakan jälkimaininkeja. Nykyään asenne on se, että äiti rykäisee lapsen pihalle, hyppää heti synnytyspöydältä spandexeihin ja lähtee kahvakuulailemaan eikä mikään elämässä oikeastaan muutu. Paitsi että äitiykästä tulee entistäkin reippaampi ihminen joka on vieläkin enemmän aina muita varten. 

[/quote]

Mä en halua ilkeillä, mutta mä en usko, että ne yhteiskunnan ja muiden äitien liian suuret odotukset on se ongelma.. Ongelma on sen odottavan äidin liian suuret odotukset. Odotetaan, että se lapsen syntymä ja vauva aika on tosi ihmeellistä ja ihanaa. Oikeasti se vauvan syntymä on monesti äidille hyvin luonnollista, eikä herätä tunteita enempää, kuin muutkaan luonnolliset vaiheet ihmisen kehityksessä. Raskaus aikana, tai ennen lapsen suunnittelua ei oteta selvää mistään, kuten siitä faktasta, että usein kroppa menee hetkellisesti raskaudesta ja imetyksestä "pilalle". Vasta synnyttäneet äidit myös antavat helposti itselleen "luvan" itkeä ja olla miehelleen hankala, jolloin mieskin masentuu.

Vartalosta sen verran, ettei se masu ja rinnat välttämättä palaudu entiselleen, eikä niiden kuulukaan. Mutta voit saada tilalle jotain muuta. Itselläni ei ole pahemmin raskauskiloja jäänyt, mutta masu on hieman isompi ja pehmeä. Rinnat pienentyivät entisestään, ovat sellaiset pehmeät lätyskät. Itse tunnen kehoni nyt paljon paremmin kuin ennen ja olen ylpeä siitä että se toimi niin kuin on tarkoitettu, kahdessa synnytyksessä. Alapää oli tosi kipeä episiotomian takia ekan synnytyksen jälkeen, niin ettei seksi huvittanut ainakaan kahteen kuukauteen. Toisen synnytyksen jälkeen ei ollut mitään ongelmia.

Nyt kun kuopuksen syntymästä on jo kaksi vuotta, niin voin sanoa, että seksielämä on parempaa kuin koskaan ennen (sitä on kylläkin harvemmin kun on kaksi pientä häiritsemässä)

Älä häpeä itseäsi, vartalo ei kuulukaan olla entisellään, ei tosiaankaan! Sitten myöhemmin, kun pääset yli masennuksesta, voit alkaa urheilemaan jos haluat masua kiinteyttää. Masennuksesta minulla ei ole kokemusta, mutta babyblues kesti kaksi viikkoa esikoisen kanssa. Itkeskelin ja olin myös muuten ihan sekaisin kun en osannut nukkua, varsinkaan sairaalassa kun oltiin siellä 6pvää.

Ota kaikki apu vastaan mitä saat, ei ole häpeä myöntää olevansa heikko. Ihmistä ei ole luotu pärjäämään yksin. Halaus.

Lääkkeet kannattaa aloittaa, pääset niiden avulla masennuksesta nopeammin eroon. 

Kannattaa liittyä ÄIMÄ (Äidit irti synnytysmasennuksesta) postituslistalle, saat vertaistukea. 

Ole itsellesi armollinen. Älä mieti mitä sun pitäisi olla tai pitäisi tehdä. Ne jutut tulee sun ulkopuolelta. Ei kukaan voi olla sellainen äiti kuin nykyihanne olisi, se on itsessään niin ristiriitainen. Yhtä aikaa pitäisi olla muumimamma ja itsenäinen ja vahva uranainen. 

jos ulkonäkö on tärkeämpää kuin sisäinen hyvinvointi, niin voi voi

Sinä olet masentunut ja tarvitset siihen apua. Vähintäänkin kunnon terapiaa ja ehkäpä aluksi myös lääkkeitä, että olosi saadaan kohenemaan kohtuullisessa ajassa. Jollei neuvolapsykologia ole saatavilla, neuvolan/jonkun/sinun itsesi on järjestettävä sinulle apua muualta esim. lähimmästä sairaalasta psykan polilta tms. Vauva-aikaa ei pidä tuhlata sinnittelyyn!

Puolisolle masennus on kova paikka. On tyypillistä, että mies vetäytyy tuossa tilanteessa. Arvaatkin varmaan jo, että minulla on synnytyksen jälkeisestä masennuksesta omakohtaista kokemusta. Masennus vaikuttaa aina parisuhteeseen ja toisen voi olla mahdotonta tukea sinua, vaikka sitä juuri nyt kipeimmin tarvitsisit. Tämänkin vuoksi terapia on tosi tärkeää, että saat sitä kaipaamaasi tukea jostakin. Teidän on mahdollista saada pariterapiaa, kunhan akuutti tilanne on ohi ja voimat palaavat. Suosittelen.

Ristiäisiä ei ole pakko pitää vauvan ollessa alle 2 kk. Meillä pidettiin esikoisen ristiäiset, kun hän oli 3kk (ja oma masennuslääkitykseni oli purrut riittävästi, että pystyin nauttimaan juhlasta tai yleensä osallistumaan juhlaan). Ristiäisjärjestelyt voi ehkä antaa isovanhempien tehtäväksi? Voisivatko kummit auttaa?

Olen itse joutunut hakemaan apua vaikeimman kautta ja olin lopulta sairaalahoidossa, kun en saanut ajoissa apua. Tämä on surullista kuulla, että ne auttajat ovat aina "lomalla" kun heitä tarvittaisiin :(

Masennuksesta kuitenkin toipuu ja lääkkeiden tuella yleensä aika nopeastikin. Lääkkeitä ei kannata pelätä: ne tuovat takaisin entisen itsesi, jos niin voi sanoa. Tosin olen sitä mieltä, että masennuksesta toipunut ei palaa ihan entiselleen vaan muuttuu entistä vahvemmaksi ja elämää kokeneemmaksi. Näkökulma voi muuttua paljonkin ja saattaa tulla itselleen armollisemmaksi.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 15:12"]

jos ulkonäkö on tärkeämpää kuin sisäinen hyvinvointi, niin voi voi

[/quote]Ehkä tämä ei nyt ollut tämän aloituksen pointti. Toivottavasti ap osaa ignoorata viestisi. 

Tunti synnytyksen jälkeen kävelin jo käytävällä ja mietin mitä kaikkee kivaa leipois ristiäisiin. Paino oli tippunu -2kg lähtöpainosta ja hiukset tuuheemmat kun koskaan. Rinnat yhtä terhakat, mikään paita ei kiristäny. Kaunistuin heti synnytyksen jälkeen. Äänikin oli kuin prinsessalla. Itkin vain rakkauden timanttej, jotka valuivat pitkin poskia.

Ekan viikon aikana juoksin jo maratonin. Koti oli tip top. 

Eiku...? 

p.s. Että silleen. Ihmisiä me täällä ollaan. Anna itselles lupa ottaa rauhallisesti ja ajan kanssa. Selviät kyllä <3

Tässä olisi ykis masentuneen äidin haastatteluun perustuva psykologian lopputyö.  Itseäni puhutteli aikanaan sivulta 36 eteenpäin kirjoitettujen tulosten haastatteluosuudet, joissa äiti kuvailee omia tunteitaan. Koin itse jotain hyvin samansuuntaista. Tunsin olevani ansassa, ja vastuu lapsesta ahdisti. Olin koko ajan itkuinen ja tunsin riittämättömyyttä.

Lainaan tähän yhden kappaleen tuloksista:

4. Masennuskokemus – tyydyttävän äitiyden ulkopuolella

Äitiydenkokemusta värittää peruskokemus siitä, ettei äitiys tämän vauvan kanssa tunnu siltä, miltä äitiys on aikaisemmin tuntunut tai miltä sen voisi kuvitella ja toivoisi tuntuvan. Äiti on pettynyt äitiydenkokemuksessaan ja hän jää tyydyttävän äitiydenkokemuksen ulkopuolelle. Äidin mieliala laskee jo raskauden lopulla, ja hän kokee synnytyksen jälkeen herkistymistä ja pelkää valtavasti jo pian vauvan synnyttyä hallinnantunteen menettämistä ja on kovin hätääntynyt. Hän kokee kyvyttömyyttä iloita vauvasta ja nauttia äitiydestä. Vauvaa kohtaan puuttuvat rakkauden ja kiintymyksen tunteet, mistä äiti kokee häpeää ja syyllisyyttä. Hän on isoissa vaikeuksissa ristiriitaisten ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Hän on pettynyt vauvaan ja itseen äitinä. Masennuskokemukseen liittyy voimakasta ahdistuneisuutta, toivottomuutta ja kokemusta lamaannuksesta sekä kontrollin menettämisen pelkoa ja vaativuutta itselle äitinä. Äitiys tuntuu loukulta, aika tuntuu pysähtyvän ja hän pelkää, ettei masentunut olo mene enää koskaan ohitse.

Menneet ja ajankohtaiset vaillejäämiset, hylätyksitulemisen kokemukset ja pettymykset läheisissä ihmissuhteissa (äiti, isä ja puoliso) tuntuvat erityisen satuttavilta ja raskailta kun on itse tullut äidiksi ja nyt tämän kuopusvauvan äitinä. Se miten on aikanaan itse tullut hoidetuksi, muistuu nyt mieleen ja tuntuu hänessä eri tavalla kuin aikaisemmin.

Tarvitsevuuden kokeminen ja sen ilmaiseminen on äidille vaikeaa. Hän ei uskalla eikä kykene avoimesti ilmaisemaan läheisilleen ja ammattiauttajilleen pahaa oloaan ja huonovointisuuttaan. Yksinjäämisen kokemus tämän vauvan äitinä on valtava.

Lopputyö löytyy täältä: http://files.kotisivukone.com/pirpana2.kotisivukone.com/tyydyttvnitiydenulkopuolellasarkkinen-1.pdf