3 erityislasta perheessä, kuinka te muut joilla useita erityislapsia
hoidatte terapioihin kuljetuksen ja muut harjoitukset ........ tuntuu että kela ei ainaskaan ymmärrä .......saatikka muut
Kommentit (3)
ja kun esikoisen terapiat alkoivat olla ohi ja koulu alkoi niin sitten alkoi kuopuksien roudaaminen. Meillä on onneksi jo eläkkeellä oleva pappa joka uskollisesti kuskaa terapioihin.
Meidän elämä on aika erilaista kuin muiden lapsiperheiden...meillä on muutama tuttavaperhe joilla on sama tilanne ja heidän kanssaan kyläillään puolin ja toisin. Työnantaja tietää mistä on kyse ja saan aina tarvittaessa vapaata esim tutkimusjaksoja varten.
Molemmilla on kaksi terapiakäyntiä viikossa, lisäksi lääkärien ja terapeuttien suosittelemat liikuntaharrastukset, keskimmäisenkin pitäisi ehtiä tehdä ja harrastaa omia juttujaan... Molemmat ovat olleet erityislapsia lähes syntymästään eli asiaan on ehditty hyvin ' ' tottua' ' , itse en ole töissä sillä tutkimuksia, lääkärikäyntejä ja terapioita on paljon eikä oma pääkään enää huippukunnossa ole kaiken jälkeen. Lähipiiri ymmärtää ja tukee, vieraammille en yleensä jaksa paljoa selitellä, ihmetelkööt : ) ja juu esim. Kela ei todellakaan ole parhaita ystäviäni (tai siis ne virkailijat, joskus olen miettinyt haetaanko sinne mahdollisimman epäempaattisia ja tylyjä tyyppejä töihin vai tuleeko ihmisistä siellä sellaisia??) Jaksamista kaikille!
ja lisäksi yksi terve (esikoinen).
Meillä ei nykyisin kuljeteta erityislasta terapiaan, sillä tulee saamaan puheterapiaa päiväkotipäivänsä aikana.
Tukiviittomien opettaja on käynyt kotonamme kahdesti viikossa opettamassa tukiviittomia, ja nyt opetus tauolla tovin, mutta jatkuu ensi vuoden alusta.
Kevättalvella ja keväällä käytin vielä tuota erityislastamme puheterapiassa toisella puolella pk-seutua, kulkien mennen tullen julkisilla, raahaten mukanani villiä kuopustamme (jolla dysfasiaepäilys, keskimmäisellä todettu dysfasia).
Rankkaa oli tuo kuskaaminen, mutta se on onneksi nyt ohi.
Kuopukselle pitäisi saada vielä diagnoosi, ja sitä kautta saisimme yksityisen puheterapian alkamaan, nyt kun on suositeltu puheterapiaa kaupungin toimesta tapahtuvaksi.
Vaikeaksi menee, kun palaan itse hoitovapaalta takaisin töihini ensi vuoden alusta, pitkät työmatkat.
Miehelläni myös pitkät työmatkat, pitkiä työpäiviä, työmatkojakin, joten..yksin on välillä arkea pyöritettävä.
Kelalta saamme keskimmäisen osalta korotettua hoitotukea.
Ja jottei " liian helpoksi" kävisi elomme; podemme auttamatonta vauvakuumetta ;)
Tästä sukulaiseni ovat " teilanneet" mut/meidät, mutta siitä vaan, valinta on meidän, emmekä sukulaisilta juurikaan ole apua lastenhoitoon saaneet, joten...so what, pitäkööt mielipiteensä.
Toki näitä asioita tulee mietittyä, ihan käytännön tasolla, ja omia voimavarojaan miettien, mutta paikka sylissä ja sydämessä on vielä yhdelle lapselle, joten...senkin riskin uhalla, että perheeseemme tulisi toinen/kolmas erityislapsi, me toivomme vauvaa :)