Lue keskustelun säännöt.
Tajusin että olen aivan kuin äitini
22.07.2013 |
Äitini ei koskaan ole sanonut "Kuulostaapa tosi kivalta!" tai "Hyvä idea, mene vaan!" kun on ollut kyse johonkin uuteen paikkaan tai vaikkapa ulkomaille lähtemisestä. Sen sijaan hän on aina mennyt ensin hiljaiseksi ja vakavaksi, sitten keksinyt erilaisia vaaroja, joita vastaan voi tulla. Äidille on aina joutunut keksimään perusteluja, miksi jokin reissu olisi järkevää ja miksei siellä ole vaarallista ja miksi hassata rahaa sellaiseen.
Ja nyt tajuan, että olen itse kasvanut samanlaiseksi. Kaikki uusi tuntuu pelottavalta ja vaikealta, ensimmäisenä mietin kustannuksia ja vaaratilanteita. Samalla saan edelleen vastailla äidilleni puhelimeen ja kuunnella sitä helvetin huolehtimista "pitäkää sitten nuorimmaisesta huoli, kun siellä on niitä ihmiskaappauksia (Madeleine)", "luin lehdestä, että pitää kuvata ja tarkistaa vuokra-auto etukäteen, ettei tule huijatuksi", "Muistakaa sitten pitää rahapusseista huolta", "Onko teillä otettu passeista kopiot?" jne jne jne. Ei kertaakaan mitään positiivista tai kannustavaa sanottavaa.
Ja jälleen huomaan perustelevani äidille, miksi reissuun lähteminen on nyt kuitenkin ihan mahdollista rahallisestikin ja miten edullisesti saimme matkat ja että olemme tarkistaneet monesta lähteestä hotellien turvallisuuden ja niin edelleen... Olen kahdessa paskaroolissa yhtä aikaa: yhtäältä itse ilonpilaajana perheessämme, koska en osaa suhtautua positiivisesti mihinkään uuteen ja toisaaltaalta kuin pahantekijänä, joka tunnustaa syntejään tuomarille (äidilleni) ja keksii niille selityksiä.
Kommentit (2)
Just tuollaista meilläkin! Olen tietoisesti taistellut vastaan tuota ylimitoitettua huolehtimista, joka pilaa monet kivat jutut. Nykyään en sano ääneen omassa perheessäni noita mietteitä ja koetan pitää omassa päässäkin huolehtimisen jossain realistisissa mittasuhteissa.
Koville ottaa tuollaisten äidinmaidossa imettyjen mallien muuttaminen, mutta kyllä se jossain määrin onnistuu. Ja ainakin olen onnistunut pitämään suuni kiinni nyt omassa perheessäni enkä ole siirtänyt tuota negatiivista kaiken pelkäämistä ja joka asiasta huolehtimista omiin lapsiini. Tuollainen elämänasenne on todella raskas ja siinä jää huolehtiessa helposti elämä elämättä, kun ei mitään uskalla tehdä ja yrittää, kun joku voi mennä ehkä pieleen tai jotain sattua.
Sekin, että tuolla asenteella saa hirvittäviä syyllisyydentunteita aikaan. Toki on hyvä olla huolellinen ja hommata asianmukaiset vakuutukset, pitää omaisuudestaan matkoilla huolta jne., mutta totuus on, että vaikka kuinka huolehtisi joskus aina sattuu jotain. Ja noilla negativiisilla se on sitten aina oma vika, ja "ei olis pitänyt lähteä" jne., jne.
Ei auta muu kuin taistella vastaan ja koettaa nauttia elämästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole mahdotonta opetella positiivisempaa suhtautumistapaa uusiin asioihin, jos vaan tarpeeksi tahdot. Minä olen ainakin saanut kitkettyä itseltäni pois muutamia luultavasti äidiltä periytyneitä tapoja, tarvitsee vain haluta muuttaa omaa ajatusmalliaan eikä ajatella, että minä nyt vaan olen tällainen.
Vaikka negatiivinen ajattelumalli olisi syvällä" tunnemuistissasi" etkä pystyisi sitä järkevästi ajattelemalla muuttaa, niin kun sitkeästi aina vaan pyrit ajattelemaan ja tekemään päinvastoin kuin tunnemuistisi kertoo (eli vaikka pelottaisi tms, niin ajattelet vaan optimistisesti kaikesta), tulee tunnemuistiin uusia ajattelumalleja, jotka korvaa vanhan negatiivisen mallin.