Lapsuus. Paikkakunta, asuinalue ja minkälaisia ihmisiä asuu?
Ongelmat, joihin törmäätte suhteessa naapurustoon, kun pyritte olemaan omalla mittapuullanne kunnon vanhempia lapsillenne? Eroaako alueen toiset lapset jotenkin omistanne? Käytöstavoissa? Perheiden taloudellisessa asemassa? Harrastuksissa? Pukeutumisessa? Kiinnostuksen kohteissa? Ym? Ongelmakohdat? Voi kertoa vapaasti.
Kommentit (2)
Vietin lapsuuteni tässä samassa kylässä kuin missä nyt omat lapseni kasvatan. Täällä oli silloin ja on vielä nytkin kaikki suurinpiirtein samantapaista, isot pihat, n. 100-200 neliöiset talot, lapset aika samasta puusta veistettyjä keskenään ja muutenkin leppoisaa ja mukavaa. Ihmiset tuntevat toisensa, juttelevat toisilleen kun vastaan tulevat ja elävät samantapaista perusarkea. Ikähaitari on 0-100 vuotta, on paljon vanhuksia, mutta myös lapsiperheitä ja eläkkeelle juuri päässeitä.
Täällä on paljon ns. paluumuuttajia, eli lapsuutensa ja nuoruutensa täällä asuneet ovat muuttaneet takaisin perheen kanssa asuttuaan muutamia vuosia muualla. Ongelmia ei juuri ole, tai jos jotakin on, niin se on lähinnä ulkopuolelta tullutta ja naapureiden kesken kulkee hetkessä tekstiviestiketju läpi asiasta. Tämä on siis pääkaupunkiseudulta. :)
Vietin lapsuuteni pienessä kunnassa. Vanhempani ovat akateemisia keskiluokkaisia(lääkäri, varatuomari), mutta olivat paikkakunnalla "eliittiä" ja hienompaa väkeä, vaikka normimittapuulla ihan keskiluokkaa. Suurin osa ihmisistä oli normimittapuulla pienituloisia; duunareita ja maanviljelijöitä.
Minulla ei ollut ohjattuja harrastuksia, mutta olin intohimoinen yksilölajien urheilija ja kävin jonkin verran kilpailuissa. Treenasin siis itsekseni joka ilta. Muut lapset eivät juuri liikuntaa harrastaneet ja ainoat ohjatut harrastusmahdollisuudet taisi olla partio ja joku seurakunnan kerho. Niissä en ollut. Vanhempani kannustivat lukemaan paljon, niin kirjallisuutta kuni lehtiä. Kavereiden perheissä ei näin ollut. Heillä katsottiin paljon tv:tä, äidit leipoivat paljon, isät metsästivät. Matkustelu ei kuulunut oikein kenenkään tapoihin. Muutaman kaverin musitan, joiden perheissäk äytiin kerran vuodessa Kanarialla tai Kreetalla, mutta oli siis harvinaista. Myös meidän perhe ei matkustellut.
Aikuisten silmissä olin aina se lääkärin/lakimiehen urheilijatyttö ja siksi en aikuisena ole halunnut tuolla asua, koska vanhempien asukkaiden silmissä olisin tuo. Mielestäni tämä on se ongelma pienissä paikoissa. Ihminen saa aina leiman, vaikka se olsii ehkä positiivinenkin, se kuitenkin ikävästi määrittää.