Miten välttäisin sen, etten itse raivostuisi, kun lapsi alkaa kiukuttelemaan ??

Oletko myrtsinä, kun lapsi kiukuttelee, vai osaatko kiinnittää lapsen huomion johonkin muuhun tai laukaista tilanteen rennommaksi jotenkin muuten? Onko päivässä selkeä rytmi ja tietääkö lapsi mitä seuraavaksi tapahtuu? Olisiko "tahdon huutamisessa" kuitenkin jotain perää, eli saako lapsi huutamisella kuitenkin jotain haluamaansa (huomiota, syötävää, seuraa, leikkiä, aikuisen ärtymystä - ihan mitä tahansa)? Lapset eivät välttämättä osaa tehdä eroa aikuiselta saadun positivisen ja negatiivisen huomion välillä, mutta huutamalla saatu negatiivinen huomio tuottaa lisää huutamista, ja vastaavasti mukavasti käyttäytymällä saatu positiivinen huomio tuottaa lisää mukavaa käyttäytymistä. Kierteen voi katkaista, kunhan huomaa mitä pitää muuttaa.

Luulen, että mun pitäisi muuttaa nimenomaan omaa suhtautumistani. Yleensä yritän kiinnittää lapsen huomion johonkin muuhun, ja saan näin vältettyä monta mahdollista raivaria. Jos alan itsekin huutaa ja raivostun, lapsi alkaa huutaa entistä enemmän ja sitten huudamme molemmat kilpaa. Kun olen väsynyt, menetän malttini helposti ja olen itsekin kuin uhmaikäinen. Haluaisin vain, että meillä kotona olisi rauhallista ja lapsi tekisi joskus omia hommiaan "arvostaen" sitä, että vien häntä ulos joka päivä, teemme yhdessä asioita... Tuntuu, että energiaa on loputtomasti ja minun pitäisi koko ajan olla sovitteleva ja rauhallinen eikä provosoitua raivoamisesta. Tiedostan tämän mutta kun lapsi kiljuu korvan juuressa, pimahdan. Tunnen itseni niin surekaksi äidiksi:-( Niin ja periaatteena olen pitänyt, että huutamalla ei saa haluamiaan asioita. Silti hän testaa koko ajan.

äskeinen oli siis aloittaja

Taitaa olla kyse 3-4 -vuotiaasta lapsesta. Tahtoikään kuuluu kaikki tahtominen, ja parempi se on, että on liian voimakkaana ilmenevät purkaukset kuin ei ollenkaan. Tuo kertoo vain, että lapsi on kehittymässä normaalisti ja alkaa etsiä itseään omana yksilönään eikä osana vanhempia. Se menee ohi aikanaan, ei siihen voi muuta sanoa.

En kuitenkaan viihdyttäisi lasta koko ajan: esim. päikkäreitten jälkeen voisi leikkiä yhdessä ja touhuta, sitten voi sanoa, että äiti laittaa nyt ruokaa ja sä voit lukea, leikkiä tai pelata (voi vähän ohjata tekemään jotain). Turhaan kiukkuamiseen ja huutoon voi sanoa, että "Kuuntele, kun sanon nyt vielä kerran, että nyt ei mennä ulos, koska pitää tehdä ruoka. Mennään vähän myöhemmin. Jos kiukuttaa niin kovin, että haluat huutaa koko illan, mene omaan huoneeseen huutamaan." Ja jos turha kiukuttelu jatkuu kohtuuttoman kauan, lapsen voi siirtää jäähtymään toiseen huoneeseen ja kehottaa palaamaan kun rauhoittuu. Jotkut lapset kaipaavat sen hetken yksinolon saadakseen hillunnan poikki, vaikka eivät itse sitä ymmärrä.

Itselläni on 4- ja 3-vuotiaat lapset, ja isompi alkaa jo siirtyä kiukuttelusta ja hillunnasta pelkkään inttämislinjaan, nuorempi saa kilareita toisinaan ja koittaa pomputtaa esim. "ei kun sinä viet potalle", ja kieltäytyä itse menemästä, tai mitä tahansa tahtomista kun sille päälle sattuu. Ohitse sekin menee joskus. Onneksi :)

Sen olen huomannut, että tuon ikäisille on parhaaksi olla ulkona purkamassa sitä energiaa. Meillä ulkoillaan näin kesällä tunti tolkulla, eli aamupäivällä 2-3 tuntia ja iltapäivällä päikkäreitten jälkeen varmaan nelisen tuntia... Tosin asiaa auttaa se, että itse voin samalla tehdä pihahommia, makailla kiikussa, lukea tms. ja iltaisin mies ottaa päävetovastuun.

Eli minun pitäisi varmaan tehdä joku suunnitelma tilanteisiin, joissa tuntuu, että itsekin "pimahdan" ja alan huutaa lapselle samalla mitalla ? Kun tilanne on tulossa, mitenköhän saisin sen loppumaan, ennenkuin se alkaakaan.. Kun huudan lapselle, on sen jälkeen aina tosi huono omatunto:( Pitäisi kai yrittää rauhallisesti ajatella, että olen aikuinen, ja selviän tästäkin tilanteesta huutamatta, jos toimin johdonmukaisesti. Eikä lapsessa ole mitään vikaa, hän on vain energinen ja uhmakas ja tuntuu, etten minä eikä huomioni riitä hänelle :(

ap

Älä huuda. Päätä tiukasti että et avaa suutasi jos tunnet olevasi niin vihainen että sieltä tulee huutoa. Parempi olla vaikka täysin mykkä kuin alentaa itsensä nelivuotiaan tasolle ja huutaa kilpaa sen kanssa. Kehitä itsehillintääsi, tarkkaile tunteitasi ja reaktioitasi. Sinä olet aikuinen, pidä se mielessäsi koko ajan kun olet lapsen kanssa.

Opeta lasta leikkimään itsekseen. Itse laitoin lapselle vaikka dublot lattialle ja aloitettiin yhdessä linnan rakentaminen. Kun homma sujui kävin hetken poissa ja sitten palasin lapsen luo joko kehumaan tai tarvittaessa auttamaan. Kun tuo sujui laitoin leikin vain alkuun ja rupesin vaikka kuorimaan perunoita. Sieltä välillä kehuin, neuvoin ja kannustin sanallisesti.

lisäksi lait leluista suurin osa piiloon varastoon tai yläkaappeihin jne. Sieltä sitten vaihdat välillä esillä olevat lelut niin ne ovat kuin uusia. Keksi lapselle uusia haasteita ja leikkejä. Langanpaloilla saa dublolinnaan hienoja liaaneja ym. 

Ole itsekäs, vaikka oletkin lapsen kanssa. Tee vaikka kotona tai kodin ulkopuolella juuri sellaisia asioista, joista SINÄ tykkäät. Jos leivot mielelläsi, niin ala leipomaan ja anna lapsen olal mukana touhussa. Jos taas koet laatikkojen ja kaappien järjestelyn rentouttavana, niin järjestele laatikkoja ja viikkaa vaatteita kaappiin jne.

Meillä turha kitinä ja vonklaaminen loppuvat yleensä kuin seinään, jos itse innostun aidosti jostain asiasta.

Lapset huomaavat hyvin herkästi, oletko oikeasti innostunut ja "hommassa mukana" vai notkutko vain tietokoneella tai jaarittelet puhelimessa...

Minullekin tuli mieleen, että ap:n lapsi taitaa olla noin kolme-nelivuotias. Siinä iässä sitä narinaa ja vinkumista piisaa. :)

Saitkin jo hyviä neuvoja, mut muistuttaisin siitä, että on paljon meitä, joilla on mies ja isovanhemmat jotka myös hoitavat lapsia, ja SILTI sitä joskus sortuu huutamiseen. Ei se lasta riko, eikä se tee sinusta huonoa äitiä. 

Jos yhtään lohduttaa, niin jo ihan pian lapsesi voi jäädä leikkimään yksinkin kavereidensa luo, ja saat silloin tällöin vähän lepohetkiä. Lapsen kanssa eläminen oikeasti helpottaa ajan kanssa.

minulla on tosi samanlainen tilanne 3 vuotiaan kanssa.

Itsellä auttaa se, että ajattelen, että lapsi on lapsi. Se ei huuda minulle ilkeilläkseen vaan esim pettymystä. meilläkään ei saa huutamalla haluamaansa.

Minulla sellainen "viimeinen keino" kun omat hermot menee on se, että vien lapsen sohvalle, ja sanon (aivan rauhallisesti) että äiti ei nyt jaksa kuunnella, menen keittiöön ja saat tulla sinne kun olet rauhoittunut.

Tämä toimii meillä, lapsi rauhoittuu nopeasti ja tulee sitten halittavaksi keittiöön.

Itseni on vaan pakko päästä siitä tilanteesta silloin pois, siksi teen näin. Voisiko toimia teilläki?

Tsemppiä!

(ja ei se lapsi heti rikki mene jos sille huutaa. Itse pyydän sitten anteeksi lapselta jos tulee hermostuttua, se tuntuu rauhoittavan myös lasta. mutta ymmärrän kyllä että ei halua huutaa.)

Ihania neuvoja olen saanut:) Kiitos teille kaikille. Yritän kehittää itsehillintääni...ymmärrän, ettemme voi huutaa kilpaa, vaikka hyvin usein niin teemmekin...

ap

MLL:n Vanhempainnetissä on paljon juttua ja vinkkejä eri ikäisten lasten kanssa pärjäämiseen:

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/ika/1-3/