Hirvittävän raskasta *mutinaa lapsen luonteenpiirteestä*

Eipä tuon ikäinen opettele ajattelemaan toisin vain sen vuoksi, että äiti niin ehdottaa ja haluaa... Ehkä sitten joskus, todennäköisesti ei, koetahan vaan hyväksyä hänet silti sellaisenaan kuin on, tiedän, ei ole aina niin helppoa.

Hyväksynkin, tottakai!!! enkä tod halua häntä väen väkisin mitenkään muuttaa, olen vain yrittänyt joskus tarjota hieman erilaista, ehkä pehmeämpää ja tosiaan ei niin rationaalistakaan lähestymistapaa ja ajattelutapaa joihinkin asioihin mutta ei niin ei. MUTTA siltikin "saa" olla välillä raskasta ja "saan" kokea asian välillä raskaaksi. Ja juu tiedän että johtuu osin myös itsestäni, olenhan lähes täysin tunneihminen enkä oikein looginenkaan aina, ainakaan miehen mielestä ;)

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2013 klo 10:45"]

Eipä tuon ikäinen opettele ajattelemaan toisin vain sen vuoksi, että äiti niin ehdottaa ja haluaa... Ehkä sitten joskus, todennäköisesti ei, koetahan vaan hyväksyä hänet silti sellaisenaan kuin on, tiedän, ei ole aina niin helppoa.

[/quote]

Tuossa iässä ja vielä monta vuotta tuskin saat poikaa muuttamaan ajattelutapojaan. Nuoret etsivät itseään ja taipumus omiin luonteenpiirteisiin kärjistyy siinä prosessissa. Rationaalisesta tulee todella rationaalinen, intuitiivisesta ääri-intuitiivinen. Mutta kyllä ne piirteet useimmilla sitten aikuistuessa tasoittuu, kun huomaa että on hyvin vaikea elää pelkästään sen itselle ensisijaisen puolen varassa. 

En usko, että voit tehdä asialle mitään, mutta etpä ollut sitä kysymässäkään. Ymmärrän kyllä, että raskaaksi voi käydä, sillä oma mieheni on tällainen! Olen itse positiivisesti ja "kyllä kaikki lopulta kääntyy parhain päin" -tyyppisesti elämään suhtautuva, mieheni äärimmäisen looginen ja yltiörealistinen (voisi pessimismiksikin kutsua). Hetkittäin on todella hankalaa. Miehen tästä puolesta on ollut helpompaa olla onnellinen, mitä paremmin olen

a) itse pitänyt huolen siitä, etten kadota omaa positiivista asennettani (ystävät, työkaverit, muut perheenjäsenet yms. joilla positiivisempi asenne auttavat tässä, samoin harrastukset jne.)

b) tutkinut sisimmässäni sitä, miksi miehen negatiivisuus on niin raskasta ja päätynyt siihen, että koen sen jotenkin uhkana omalle positiivisemmalle asenteelleni. Vähitellen olen kuitenkin päässyt tästä eroon ja nykyään voin ymmärtää ja hyväksyä miehen asenteen ja silti säilyttää oman hymynkareeni ja toiveikkuiteeni -- ne voivat hyvin elää rinta rinnan, ei meidän tarvitse olla kaikkien yhtä mieltä!

Eli koeta vähän hellittää. :) Vahvista omaa persoonallista positiivisuuttasi, mutta opettele samalla hyväksymään se, että lapsesi ajattelee täysin eri tavalla. Pessimistisyys ei tee ihmisestä mitenkään huonommin pärjäävää tai aiheuta ongelmia: mieheni on loogisuutensa ja realistisuutensa ansiosta monissa asioissa aikaansaavampi ja menestyvämpi kuin useimmat tuntemani ihmiset. Itsellänikin on ollut häneltä paljon opittavaa. Tsemppiä! Välillä on hyvä tosiaan tuulettaa näitä tuntoja välillä, ettet ala purkaa turhautumista poikasi positiivisuuskoulutukseen. On mielestäni ihan ok ilmaista toiselle, että on olemassa erilaisia katsantokantoja. Pidä kuitekin huolta, että muistat aina mainita, että ymmärrät myös hänen kantansa tai näet kyllä, että niinkin voi ajatella.

(Mutta ei se lapsi pilalle mene, vaikka joskus turhautuneena tokaisisitkin, että "Koeta nyt ajatella vähän positiivisemmin!" Älä huoli, kaikkihan me tässä vaan ihmisiä ollaan.)