Lue keskustelun säännöt.
Tapaturman jälkeinen ahdistus arvista
15.06.2013 |
Minulle sattui kohta pari viikkoa sitten suhteellisen pieni työtapaturma. Poltin itseäni. Vamma on alkanut parantua pääosin tosi hyvin eikä ole ollut mitenkään erityisen kivulias. Pieniä kohtia on, jotka ovat parantuneet hitaasti.
Alkuunsa jäljet eivät ole harmittaneet ollenkaan. Olen ollut vain tyytyväinen siitä, että vaurioitunut alue ei ole valtavan suuri, se ei ole kovin kipeä ja se on parantunut hyvin.
Nyt on kuitenkin pari päivää ihan muiden huolten lisäksi alkanut ahdistaa nuo tulevat arvet. Ahdistaa ajatus siitä, että iho jää ihan kamalan näköiseksi ja etten voi enää vaatita itseäni ilman, että ajattelen sitä, että arvet näkyvät. Ahdistaa ajatus siitä, että epämieluisa työ jätti minuun ehkä ikuiset rumat jäljet. Ahdistaa ajatus siitä, että alan häpeillä kehoani miehen edessä. Ahdistaa vain. Ei kovin paljon, mutta ahdistaa kuitenkin.
Tämä on varmaan normaalia?
Kommentit (5)
Ei ole normaalia, paitsi jos olet teini, jolle tärkeintä on se mitä muut ajattelevat. Jos taas oot jo päälle 20, niin sun pitäis pystyä ajattelemaan arvet just niin mitättömiksi kun ne on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaa aika lääkäriin joka ohjaa sinut terapeutille tmv. missä voit puhua asiasta. Tuossa ei nyt varmastikaan ole kyse niistä arvista, vaan sinun pitäisi käsitellä ne muut asiat mitkä vaikuttavat. Usein ihmisillä menee niin että on helpompi syyttää jotain "ulkopuolista" tekijää "pahasta olosta" koska sen itse asian käsittely olisi liian raskasta.
Esimerkiksi jos vaikka juo liikaa, on helppo laittaa juomisensa esim. vaativan työn tai ilkeän anopin tai huonon äitisuhteen viaksi, ja sillä "selittää" ongelma, vaikka se asia (miksi juo liikaa) pitäisi käsitellä muiden syyttelyn sijasta.
Tuo "ulkopuolinen tekijä" voi sinulla olla nuo arvetkin, sellainen asia mille et oikein voi mitään. Jos nyt menisit kauneusklinikalle ja arvet operoitaisiin pois, se ongelma kuitenkin jäisi sinun mieleesi, eli kannattaa hoitaa se ongelma pis, veikkaan ettei sitten arvet enää niin haittaa sinua.
Joo, no kyllä tää on ihan vaan näistä arvista enkä olen minkään terapeutin tarpeessa. Tietysti toivon, ettei jää ihan hirveännäköiseksi . Ja vähän pelkään pahinta. Toki niiden kanssa oppii elämään ja olemaan, mutta nyt vain ahdistaa.
Kannattais varmaan kasvaa aikuiseksi...