Täiden leviäminen(kin) päiväkotien syytä!
Toisin kuin lude päätäi ja kihomato eivät hävinneet vaan vain harvinaistuivat 1960-luvulla.
– Kummankin yleistyminen on seurausta siitä, että lapset käyvät päivähoidossa ja viettävät ylipäätään aikaansa sisätiloissa huomattavasti enemmän kun muutama vuosikymmen sitten, Huldén sanoo.
Lapset myös nukkuvat päiväkodeissa, ja koska he ovat lähekkäin suurissa ryhmissä, tartunta leviää herkästi. Päiväkodista toiseen täit kulkeutuvat muun muassa kauppakeskusten tai ravintoloiden leikkipaikkojen kautta.
Päätäi voi elää ainakin yhden, joskus jopa kaksi vuorokautta ilman isäntää. Koska kunnat säästävät lämpölaskuissa, päiväkotien lämpötilaa usein lasketaan viikonlopuksi. Silloin ilmankosteus jonkin verran lisääntyy. Tämäkin parantaa täiden selviytymistä, Huldén lisää.
Kihomadot taas kiertävät perheissä, koska pikkulapset eivät muista tai osaa pestä käsiään.
Huldénin mukaan myös kovaa kutinaa aiheuttava vaatetäi on palannut Suomeen. Lude, päätäi ja kihomato eivät levitä tauteja, mutta vaatetäi levittää.
– Vaatetäin paluu selittyy sosiaalisten erojen kasvulla. Sitä esiintyy esimerkiksi alkoholisteilla ja kodittomilla, Huldén sanoo.
http://www.tiede.fi/artikkeli/1373/ihmisensyojien_paluu
Päiväkodit on kaiken pahan alku ja juuri. Piste.