Marko Paanasen ylimieliset kommentit lapsista
Huomaa kyllä että ei tiedä lapsista mitään. Ohjemasaan sanoi että nykyajan ohjeet kaiteista on hätävarjelun liioittelua, että ei lapset niiden väliin päätään työnnä vanhemmissakaan taloissa. No, kyllä työntää. Mun lapsuudessa 70-luvun lopussa eräs lapsi jäi jumiin kerrostalon kaiteen pinnojen väliin, ja varmasti niitä sattuu, niistä ei vaan tehdä lehtijuttuja eikä raflaavia tilastoja.
Muutenkin sillä tytöllä oli esimerkkejä lehdistä hienoista kaideratkaisuista, sellaisia joissa ei ollut kaidetta ollenkaan, todella naurettavaa, että sellainen on sitten hienoa sisustusta. Minä en ainakaan uskaltaisi aikuisenakaan kulkea täysin avoinaisia rappusia, enkä ainakaan päästää lapsiani niihin. Suorastaan painajaismaisia ne niiden esimerkit.
Kommentit (42)
Sillä miehellä oli aikoinaan ihan ok juttuja ja ratkaisuja, nyt taso on laskenut kuin lehmän häntä. Menköön se herra takaisin sinne ameriikkaan, siellä häntä arvostetaan ehkä enemmän.
Voihan ne lapset kyllä opettaa kulkemaan niitä rappusia niin kuin normaalit ihmiset, eikä pelleillä siellä....
70-luvulla evoluution annettiin vielä poistaa tyhmien lasten geenit kierrosta. Nykyisin lapsikuolleisuus on niin alhaisella tasolla, että tätä vaikutusta ei enää ole.
Joo, ei varmaan sen pojan vanhemmille ollut koskaan tullut sitä ennen mieleen, että poika saa joskus päähänsä työntää päänsä pinnojen väliin, eikä pää tulekaan enää pois kun korvat on jumis. Toinen juttu kävi sellainen, että yks tyttö kiikku keinussa ihan rauhassa, kun jostain tuli irrallaan oleva pienehkö terrieri ja haukkasi tytön housunlahkeeseen kiinni, eikä tietenkään millään irti. Minä seisoin vieressä, enkä yhtään nähnyt mistä se koira tuli, eikä tiedetty kukaan kenen se oli. Tyttö juoksi viidenteen kerrokseen kotiin huutaen, ja koira raahautuen perässä (ei uskaltanut kai hissiin mennä koira kintussa) tytön äiti sitten sai jotenkin väännettyä koiran leuat auki sen verran että sai tytön irti. Kaikenlaista sitä voi sattua :) Tuli vaan mieleen. ap
Lapsettomana pariskuntana toisaalta syö kun oman asunnon suunnittelua rajaa joidenkin muiden lasten käyttäytymisrajoitteet.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:09"]

[/quote]
Varmaan pitäisi tulla säännöt kuinka leveät lahkeet housuissa on (ettei koirat saa niistä tarpeeksi tiukkaa otetta) ja myös siitä, kuinka vahvat leuat koiralla saa olla?
:) joo seitkytäluvun vaatemuoti pitäis lailla kieltää, vakosamettihousut ja tekokuituinen poolopaita...
Mut ihan oikeesti, kyllä sitä ihmiset voi jostain syystä horjahtaa, ja kyllä sillon pitää kaide olla turvallinen, eikä vaan hieno. Ihmisiä muutenkin kuolee ja halvaantuu ihan liikaa rappusissa. Pari vuotta sitten nuori nainen meni tuttavan ylioppilasjuhliin, ja sattumalta kaatui rappusissa sisätiloissa, ja kuoli siihen paikkaan. Ei tainnu jäädä niistä juhlista kovin kivat muistot kenellekään, ja alle kakskymppisen juuri itsekin valmistuneen naisen elämä katkesi aika julmasti kesken.
ap
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:12"]
Lapsettomana pariskuntana toisaalta syö kun oman asunnon suunnittelua rajaa joidenkin muiden lasten käyttäytymisrajoitteet.
[/quote]
Varmaan aika vaikea laatia semmosia lakeja ja asetuksia, että "tämä sääntö koskee vain niitä ihmisiä joilla ei ole ja joilla ei vieraile lapsia". Sitten jos sattuukin putkahtamaan lapsi maailmaan, tulis sitten käsikynkkää kotikäynnille neuvolantäti ja rakennustarkastaja, että onko nyt varmasti talo sillä tavalla rakennettu että sopii lapsiperheelle.
Lapsilla on outo tapa kokeilla sopiiko pää johonkin pieneen rakoon. Just tänään lehdessä joku tapaus jossa lapsi oli jumahtanut päästään johonkin vessan kaideratkaisuun päiväkodissa. Omakin veljeni tunki päänsä joskus aikoinaan parvekkeen kaiteen rakoon, niin että sitä ei saanut irti kuin vääntämällä rautapinnoja kieroon.
Mä katsoin jaksoa muuten vain kiinnostuneena (ei koske itseä, meidän rintsikassa ei ole kaiteita vaan seinien rajaamat portaikot), mutta missään vaiheessa siinä ei kerrottu että millainen sitten olisi sellainen tyylikäs porraskaide jota ei Suomessa voida käyttää. Oli kolme esimerkkiä kokonaan kaiteettomista portaista muttei yhtään siitä millainen olisi kaide joka on mahtavan hyvännäköinen siksi ettei sitä suunnitellessa ole tarvinnut miettiä mahtuuko siitä lapsen pää vai ei.
Tuntui aika tyhjältä räksyttämiseltä tässä tapauksessa.
Joo oli todella ärsyttävä ja tyhjänpäivänen jakso! En minäkään tajua että missä muka Euroopassa on sitten niin hienoja kaiteita etteikö suomessa kävisi... eiköhän ne ala olla eu-standardit joka paikassa, jos uutta rakennetaan.
Ja muistan myös lapsuudesta että olen kuullut tapauksen että lapsen pää jäi parvekkeen kaiteen väliin ja piti palokunta pyytää se kaide sahaamaan rikki / reikä siihen.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:12"]
Lapsettomana pariskuntana toisaalta syö kun oman asunnon suunnittelua rajaa joidenkin muiden lasten käyttäytymisrajoitteet.
[/quote]
Syökää toisenne, hedelmättömät! Phil 4:13
Samaa ihmettelin, ja Suomen esimerkkejä oli jotain kolme, lasilla ja metallipinnoilla, ei yhtään esimerkkiä puusta tai mitään eri mallisia koristeellisempia tms.
Kun oliskin sitten edes niin, että säännöt olis samat kaikessa rakentamisessa. Mutta käytännössä ne vaihtelee kunnittain sen mukaan, miten virkaintoinen paikkakunnan rakennustarkastaja on. Meilläkin esim. möksän terdelle piti rakentaa niin tiukat kaiteet ettei pienet lapset (joita meillä ei enää ole) pääsisi tunkemaan niiden raoista tai kiipeämään yli, ja saman kunnan aakkoshuoltamon leikkipaikan aita käy kiipeilytelineestä, takana monen metrin pudotus. Puhumattakaan että Huvilahuussiohjelmassa säännöllisesti näkyy terasseja, jossa kaiteen virkaa hoitaa tolppa kahden metrin välein ja löysästi roikkuva köysi. Epäreilua. Meillä olisi pehmeä kuntta johon terassilta voisi kierähtää, mutta ei, kaiteet on oltava ja tuhdit sellaiset.
No onhan se hyvä että et vanhana kurppana sitten siitä terdeltäs kupsahra kunttaan, ja mee lonkka rikki :)
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:00"]
Voihan ne lapset kyllä opettaa kulkemaan niitä rappusia niin kuin normaalit ihmiset, eikä pelleillä siellä....
[/quote]
Famous last words.
Pinnasänkyyn on lapsi kuollutkin tukehduttuaan pään jäätyä pinnojen väliin.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 22:15"]
Kun oliskin sitten edes niin, että säännöt olis samat kaikessa rakentamisessa. Mutta käytännössä ne vaihtelee kunnittain sen mukaan, miten virkaintoinen paikkakunnan rakennustarkastaja on. Meilläkin esim. möksän terdelle piti rakentaa niin tiukat kaiteet ettei pienet lapset (joita meillä ei enää ole) pääsisi tunkemaan niiden raoista tai kiipeämään yli, ja saman kunnan aakkoshuoltamon leikkipaikan aita käy kiipeilytelineestä, takana monen metrin pudotus. Puhumattakaan että Huvilahuussiohjelmassa säännöllisesti näkyy terasseja, jossa kaiteen virkaa hoitaa tolppa kahden metrin välein ja löysästi roikkuva köysi. Epäreilua. Meillä olisi pehmeä kuntta johon terassilta voisi kierähtää, mutta ei, kaiteet on oltava ja tuhdit sellaiset.
[/quote]
Säännöt rakennusten turvallisuudesta koskevat pääosin uudisrakennuksia ja tulivat voimaan 2001, esim. Huvila ja huussi ohjelmassa kai yleensä korjataan vanhaa, jolloin sääntöjä voi soveltaa. Putoamiskorkeus terasseilta myös määrittää kaiteelle asetettuja vaatimuksia.
Onkohan Marko puhissut jo esteettömyysvaatimuksia vastaan, nykyäänhän kaikkien uudisrakennusten pitää olla myös esteettömiä pyörätuolin käyttäjälle (ovileveydet, kylpyhuoneiden mitoitus, kynnykset ym.)
Niin sinä vaan katsoit vierestä, kun tyttö juoksi viidenteen kerrokseen terrieri lahkeessa kiinni. No, eipä ole minullekaan tullut mieleen, että aikuinen ihminen ei yritä auttaa lasta tuollaisessa tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 21:09"]
Joo, ei varmaan sen pojan vanhemmille ollut koskaan tullut sitä ennen mieleen, että poika saa joskus päähänsä työntää päänsä pinnojen väliin, eikä pää tulekaan enää pois kun korvat on jumis. Toinen juttu kävi sellainen, että yks tyttö kiikku keinussa ihan rauhassa, kun jostain tuli irrallaan oleva pienehkö terrieri ja haukkasi tytön housunlahkeeseen kiinni, eikä tietenkään millään irti. Minä seisoin vieressä, enkä yhtään nähnyt mistä se koira tuli, eikä tiedetty kukaan kenen se oli. Tyttö juoksi viidenteen kerrokseen kotiin huutaen, ja koira raahautuen perässä (ei uskaltanut kai hissiin mennä koira kintussa) tytön äiti sitten sai jotenkin väännettyä koiran leuat auki sen verran että sai tytön irti. Kaikenlaista sitä voi sattua :) Tuli vaan mieleen. ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2013 klo 00:51"]
No onhan se hyvä että et vanhana kurppana sitten siitä terdeltäs kupsahra kunttaan, ja mee lonkka rikki :)
[/quote]
Kuten sanoin niin kuntta on pehmeä eikä pudotusta ole ja nyt on ne tuhdit kaiteetkin, niin että kolminkertainen varmistus on meillä... Vielä kun tulis kypäräpakko terasseille...
Munaansa työntää Paananen vaikka mihinkä väliin niin