Olenko huonompi aina?

Kirjoitan tämän silläkin uhalla, että joku minut tunnistaa.

Olen aina kärsinyt alemmuuskompleksista, mikä ei liene ihme kun ottaa huomioon vanhempieni asenteet. Otan nyt pari esimerkkiä vanhempieni asenteista:

Minulla on yksi veli, huomattavasti vanhempi. Veljeni on päässyt opiskelemaan yliopistoihin (useampaan yliopistoon ja tiedekuntaan). Yksiäkään opintoja ei ole saanut suoritettua loppuun. Itse sain maisterin paperit muutama vuosi sitten, äitini sanoi että "ei saa nyt kertoa veljelle, ettei sille tule paha mieli/masennu". No olihan se sitten myöhemmin tullut veljeni tietoon.

Sitten alalla, jolla työskentelin, alkoi mennä huonosti ja lähdin opiskelemaan toista tutkintoa yliopistossa eri alalle. Vanhempani olivat veljeni luona käymässä kun sain tietää että pääsin opiskelemaan. Veljeni ja äitini olivat sitten keskustelleet että ei minun kannata ottaa opiskelupaikkaa vastaan kun työttömäksi jäädessä se vaikuttaa korvauksiin (työkkäri katsoo opiskelijaksi eikä työttömäksi työnhakijaksi). No totta helkkarissa minä itse nämä tiesin! Ja olin varautunut siihenkin. Työn ohella olen opiskellut koko ajan (vaihdoin työpaikkaa, vaikkakin samalla alalla työskentelen yhä). Eli en jäänyt työttömäksi, toisin kuin he arvelivat (toivoivat?) He hakevat kaikesta negatiivisia asioita ja puolia. Lisäksi tuntuu että he ovat iloisia jos jollekin käy huonosti tai joku epäonnistuu.

Jos lähdemme perheen kanssa reissuun, minua hävettää kertoa matkustelusta ettei kenellekään (lähinnä veljelleni ja muutamille sukulaisille) tule paha mieli ja ettei kukaan kokisi sitä leuhkimisena.

Toisin sanoen minua nolottaa kun minulla menee "hyvin" (tai ainakin "normaalisti"). Tuntuu etteivät he voi koskaan olla onnellisia toisten puolesta.  Itselleni asia realisoitui kun tajusin että pidin  muita lapsia omaani parempana, koska omani on "vain minun lapseni". Silloin ryhdistäydyin ja tajusin että olen siirtämässä omaa huonouttani myös lapseeni. Onneksi tajusin.
Tosin omasta "huonoudesta" poisoppiminen ei olekaan niin helppoa. Tuntuu että mikään mitä teen ei riitä.  Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten päästä eroon tästä alemmuuden tunteesta?