Totaali yksinhuoltajat! Antakaa vinkkejä arkeen!

tsemppiä ja jaxuhali :) nyt teet vsin sen mitä jaksat etkä enempää...älä ressaa siivoamisesta ja osta eineksiä enemmän. nuku aina kun lapsetkin ja yritä saada lapset mukaan siivoukseen.

Voi:(

Onko lapsistasi kukaan neuvolaikäinen? ota siellä tilanteesi puheeksi. Sitä kautta pääset eteenpäin kertomaan jaksamisestasi, ja saat keskusteluapua, sekä sitä kautta voi teille järjestyä esim. tukiperhe.

Tukiperhe, tuttavien apu, suunniteltu päivä- ja viikko-ohjelma ruokalistoineen- Täydellisyyden tavoitteesta luopuminen: ensimmäiset asiat ensin.

Laskeskele kestäisikö taloutesi lyhennetyn työviikon. Nelipäiväinäinen työviikko tai kuusituntiset työpäivät voisivat helpottaa jaksamistasi.

Ryhdy rakentamaan tukiverkostoa. Eikö oikeasti sinulla ole yhtäkään ystävää, kaveria, naapurin mummoa? Kerro heille tilanteesi. Eihän kenenkään ulkopuolisen tarvitse sinua "pelastaa", mutta jo yksittäinen hoitokerta tai vaikkapa apu viikkosiivouksessa auttaa.

Tukiperhe voisi sinun tilanteessasi toimia, tai vaikkapa varamummo. Ota yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kysy miten teillä olisi mahdollisuutta niihin. Kuulemani mukaan jono voi olla puoli vuotta tms.

Voi ei. =( ehdottomasti pyydät apua neuvolasta puhelimitse HETI HUOMENNA. Älä ressaa siivouksesta. Minkä ikäisiä kaksi vanhenmpaa? Voivatko auttaa missään kotityössä? Mulla lapset esim.pyyhkii pölyt ja saavat 20snt/lapsi. Käytä eineksiä ja puolivalmiita. Kun teet ruokaa tee esim.makkarakeitto tai makaronilaatikko josta syö useamman kerran. Väsyneenä iltana lapsilke muumit pyörimään ja poppareita, sinä lepäät. Olisko naapurissa vaikka yläasteikäistä tyttöä joka ulkoiluttaisi lapsia pientä palkkaa vastaan?

Hanki yh-kaveri, jonka kanssa jakaa arkea. Itse löysin sen kaverin tarhan eteisestä ;-) olemme jakaneet ilot, surut ja vanhemmuuden jo 8 vuotta. Olen tutustunut myös muihin yksinhuoltajiin yh-olohuoneessa, joita auttelen satunnaisesti. Tukiperhe, siivooja, kaikki yläastelaiset tytöt, tutut, kummit ja muut auttamaan. Apua on vaikea pyytää, mutta yleensä se erottaa jyvät akanoista.

Katso onko teidän alueellanne yh-toimintaa. http://www.yvpl.fi/etusivu/

Tsemppiä.

Yhden vanhemman liitto näköjään kouluttaa myös tukihenkilöitä:

http://www.yvpl.fi/tukitoiminta/tukihenkiloekoulutus/

Kun lapseni on vähän isompi vielä, aion ryhtyä sellaiseksi.

Kaikki on pitkälti kiinni omasta asenteesta. Onko erosta vasta vähän aikaa? Kun itse jäin reilu vuosi sitten kolmen lapsen yh:ksi, nuorin oli vasta 9 kk. Silloin minusta tuntui henkisen ahdistuksen vuoksi etten jaksa. Arki oli rankkaa. Ja on vieläkin, sitä en kiellä, mutta nyt kun ero on käsitelty ja sulatettu niin on tullut vimma näyttää että minä kyllä pärjään. Omalla asenteella ja ahkeruudella saa paljon aikaan. Äläkä unohda nauttia elämästä lapsien kanssa. Ne on kuitenkin parasta mitä sulla on. Ja sinulla on kuitenkin 80% perheestä tallella. Kuvittele jos joutuisit olemaan yksin. Se olisi pahinta.

Itse teen neljän päivän työviikkoa. Se on ehkä suurin helpotus ajankäytöllisesti. Teen ruokaa kahdeksi päiväksi kerrallaan. Voi miten ihana on vain välillä lämmittää ruoka mikrossa ja sen jälkeen ulkoilla lasten kanssa. Tingi siivouksesta, kaikki ei voi olla aina tip top. Tee kuitenkin joka päivä jotain järjestelyä: keittiö siistiksi joka päivä ja lelut paikoilleen. Pyykit pesen ja viikkaan iltaisin kun lapset nukkuu. Ikkunat pesin myös iltaisin kun lapset nukkuu. Otin urakaksi pestä yhden huoneen ikkunan\ikkunat illassa joten urakka ei ollut ylivoimainen ja vajaassa viikossa kaikki oli pesty. Itse en juuri ehdi levätä ikinä ja olen joka ilta rättiväsynyt. Ja aamulla kello soi kuudelta ja rumba alkaa taas. Omalla asenteella ja sitkeydellä kaikesta selviää. Lapset kuitenkin kasvaa joka päivä.

Jos asut Helsingissä, voin hyvin olla apunasi ja tukenasi arjessa. Jos haluat?

Minullakin on kolme lasta, joista nuorin 1,5 vuotta. Raskasta on täälläkin ja lastenhoitajat on kortilla. Käyn myös töissä 5 päivää viikossa. Lapsien isästä ei ole mitään apua meille. 

Ja kyllä on rankkaa, fiilikset vaihtelevat pelottavien ajatusten ympärillä... haluan olla kuollut tai haluaisin että lapsia ei olisi tai voi kun joku heistä kuolisi niin olisi yksi vähemmän. mä oon ihan rikki. Hain apua. Sain lapsille tukiperheen, jossa he ovat kerran kuussa. Ei niin yleellistä mutta ihan mitä vaan kunhan voin hetken olla rauhassa.

Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä ajatuksistani... tunnen itseni huonoksi ja masentuneeksi.  Huudan lapsilleni lähes joka päivä koska olen yksinkertaisesti niin väsynyt!!! Odotan joka päivä että he kasvaisivat isoimmiksi jotta olisi helpompaa.... 

Vinkkinä sellainen että etsi joku opiskelija tms. joka voi tulla hoitamaan sairasta lasta joskus. Paine töissä selviämisestä helpottuu kun tietää että pääsee sentään töihin.

Ajattele että kun isoin on 7 v. hän voi jo olla kotona nuhassa yksinkin.

Tsemppiä!

En kyllä ole yksinhuoltaja enkä edes äiti, mutta noita eineksiä tässä mietin. Itse olen huomannut sen, että einesten syönnin jälkeen ei jaksa mitään. Silloin tahtoo vain ruokalevolle. Jaksan kaikista parhaiten touhuta ruoan jälkeen silloin, kun syön paljon raakoja kasviksia. Vihanneksia, juureksia, hedelmiä, marjoja. Olen kuitenkin sen verran laiska, etten ala niistä mitään salaattia silppuamaan, vaan pesen vaikka yhden porkkanan ja haukkailen sen suuhuni. Tai pari-kolme kaalinlehteä.

Ei tuo mun konsti tietenkään sun koko elämää paranna, mutta jos vaikka työlounaalla söisit lähinnä noita raakoja kasviksia, niin saattaa se vähän lisäjaksamista antaa. Älyttömän nopea ruoka ilman mitään hifistelyjä.

Menestystä!

Voimia sinulle. Ajatele että lapsesi ovat päivä päivältä vanhempia ja omatoimisempia. Nyt vaan on hankalaa. Ja työssä laske pomosi arvostelut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritä selvitä nyt, joka päivä on hieman helpompaa.

Nimim. yksinhuoltajana jo 14v.

Lapset mukaan tekemiseen. Ruokaa tehdään yhdessä, pyykkiä ripustetaan yhdessä. Jalkahoito tehdään yhdessä. Kynnet lakataan yhdessä. Palkataan myös nuori auttamaan lasten- ja kodinhoidossa esimerkiksi kaksi kertaa viikossa.

Aika tyypillinen esimerkki siitä kun miettii koko ajan elämäänsä niin ahdistuu. Älä mieti koko asiaa vaan elät elämääsi ja jos ajattelet niin vain ihania asioita. Äläkä missään nimessä mene rutisemaan sossuun sillä joudut heidän tarkkailun alle ja mahdollisesti menetät lapsesi. Negatiivisuus tulee omasta päästäsi ja sen pystyt itse muuttamaan positiiviseksi. Käy vaikka shoppailemassa ja nauti elämästäsi enemmän. 

Toivottavasti en loukkaa sinua, mutta en kyllä jättäisi edes 7-vuotiasta yksin kotiin päiväksi sairaana, edes nuhaisena. Lapset ovat toki erilaisia, mutta jos nuha on sellainen ettei lapsi voi lähteä kouluun, tarvitsee niin pieni lapsi vielä tukea. Vaikka sairaus ei ole paha, olo voi kuitenkin olla kurja ja silloin sitä seuraa tarvitsee. Kipeämpi lapsi taas tarvitsee enemmän hoivaa kuin seuraa.

Hommaa tosiaan joku opiskelija tms katsomaan lapsiasi kerran viikossa. Kolme lasta voi olla aika hankala yhdistelmä, mutta jos ne vanhemmat lapset on jo isompia niin ehkä joku löytyy. Myös toisista äideistä voi löytyä hoitoapua, itse olen 1-vuotiaan kanssa kotona ja hoidan säännöllisesti yh-kaverini kaksosia. Siinähän ne menevät yhdessä oman lapsen kanssa, eikä ole erityisen rankkaa kun tekee vain pari tuntia kerralla. Kaverilleni tämä on kuitenkin suuri helpotus, kun hän voi käydä kaupassa yksin tai vaikka nukkua sen pari tuntia.

Sulla on tuo pienin lapsi vielä niin pieni, että voisitte varmaan käydä leikkipuistoissa? Siellä tutustuu helposti alueen muihin äiteihin, jos vaan yhtään löytää samanhenkistä seuraa. Mä tutustuin yhteen äitiin ja nyt ollaan treffattu viikottain. Vaikka tilanteeni on toki ihan eri kuin sinulla (en ole siis yh), niin on se suuri piristys päivään kun tapaa jonkun toisen aikuisen oman miehen lisäksi.

Jos ei kavereita löydy niin sossun kautta tukiperhejonoon. Ei kannata pelätä, ei sinua siellä tuomita. Tukiperheitä kun käyttää ihan "normaalitkin" ihmiset eivätkä vaan ongelmatapaukset. Lapset sinne kerran kuussa yöksi niin taas jaksaa.

Vaihda työpaikkaa! Yritä edes! Juuri luin tutkimuksesta, jossa todettiin, ettei työn määrä ole stressiä ja uupumusta aiheuttava tekijä, mutta huono pomo on - ja sellainen sinulla on. Riittämättömyyden tunteesi kuulostaa tulevan paljon töistä ja pomon kohtuuttomista odotuksista. Sinua voisi oikeasti helpottaa kovasti myös siellä arjessa se, että olisi pomo, joka oikeasti ymmärtäisi ja tukisi.

Sano pomollesi että firmasi tekee sopimuksen jonkun firman, esim. kodinavux kanssa niin että kun lapsesi sairastaa, saat firman maksamana hoitajan kotiisi lapsillesi ja pääset itse töihin. Tämä on minun pelastus ihan vastaavassa tilanteessa 3 lapsen yh:na. Muuten ei töistä oikein tulisi mitään ja kaikki kaatuisi päälle kun poissaoloja tulisi niin paljon. Lisäksi työ jossa voi välillä pitää etäpäiviä on todella helpottava (esim. kerran viikossa) kun säästää työmatkaan kuluvan ajan ja voi päivän mittaan pestä pyykkiä.

Tukiperhe ja jos rahat sallii, palkkaa kotiin apua tai vuorottele lasten kaverien vanhempien kanssa.

Sinun ei tarvitse olla täydellinen! Olet hyvä noin. Pomosi selkeästi kuormaa nipotuksellaan omia pahoja tunteitaan sinuun, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Ei sinun tarvitse todistella kenellekkään mitään. Siedä kaaosta, nauti lapsistasi, jätä koti imuroimatta ja menkää lähipuistoon tai metsään siivoamisen sijaan. 

Tee iso satsi ruokaa kerralllaan. Vaikka kolmeksi kerraksi niin saat sitä pakkaseen.