Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Totaali yksinhuoltajat! Antakaa vinkkejä arkeen!
12.06.2013 |
Olen ylikuormitettu. Kolme lasta, joista nuorin vasta reilun vuoden. Työelämään jouduin palaamaan juuri taloudellisten ongelmien takia. Hoitajia ei ole kuin päiväkodissa, muuten olen omillani.
Aikaa ei vain ole. Mua revitään joka suuntaan: lapset vaatii, työelämä vaatii. Tuntuu että teen miten päin vain, teen väärin. Lapset ja minä sairastelimme juuri, ja sain pomolta nuivaa ja piikittelevää kohtelua. Kipeänä ollessa saa pelätä mikä on vastaanotto kun palaa töihin. Töissä kantaa huolta lapsista, jotka ovat aamulla hieman flunssaisen oloisia, muttei kuitenkaan niin sairaita että voisin jäädä kotiin.
Se tunne, kun ei vaan riitä :( Kämppä kaatuu niskaan ja itse näyttää kulahtaneelta tiskirätiltä, hyvä kun ehtii edes pitää perushygieniasta huolta. Mä olen oikeasti niin väsynyt, että pillahtelen itkuun ja ajattelen kuolemaa. Olen vaan niin pohjattoman toivoton. Yritän tehdä parhaani, mutten kuitenkaan pysty tekemään kuin vähintään tyydyttävästi kaiken. Pahaa oloa lisää syyllistävä pomo, joka tietää että kannan kaikesta vastuun yksin. Töissä olen rivakka, mutta joskus unohtelen asioita, jotka eivät ole työn hoitamisen kannalta hirveän oleellisia. Pomo on äärimmäisen pikkutarkka, ja tarttuu oleelliseen ja epäoleelliseen. Yritän parhaani, mutta riittämättömyyden tunne ajaa mut vessaan itkemään joka tölväisyn jälkeen.
Kotona on sama juttu: suuret linjat onnistuu, mutta muuten arjen hallinta horjuu uupumuksen takia. Mä en tiedä miten tässä jaksaisi. Kärsin kovasti, että olen niin epätäydellinen, väsynyt ja siitä johtuen masentunut.
Kommentit (25)
Vaihda työpaikkaa. Ehkä työ on sulle liian vaativaa ja pomolta menee hermot, kun sun perään pitää katsoa. Vaihda helpompaan työhön, niin voit itsekin tehdä sitä rennommin.
Tai sit kyse on vain pomosta. Ei kaikki pomot ole hyviä. No, pomokin vaihtuu työpaikkaa vaihtamalla.
Aloituksessa puhut eniten työpaikan ilmapiiristä ja ahdistavuudesta, joten minäkin uskon, että suurin osa ongelmasta on lähtöisin työpaikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiperhe (jonne lapset pääsevät kerran kuussa, saat nukkua univelkoja ja levätä); MLL:lta voi löytyä jotakin apua; ja juurihan täällä joku opiskelijaporukka (yh-äitien lapsia) tarjosi ilmaista siivousapua (mutta täsmääkö paikkakunta); myös seurakunnalta voi löytyä joku joka kävisi vaikka joskus ulkoiluttamassa lapsia tai siivoamassa päivällä kun olet töissä. Pomosi ei tajua tilannettasi alkuunkaan. Hänellä on selkeästi jotain omia ongelmia ja liikaa aikaa. Missä päin asut, täältäkin (av:lta) voisi löytyä joku auttaja? Yritä löytää toinen työpaikka. Ja ennen kaikkea, tee vain se mikä on ihan pakollista. Kaiken ei tarvi olla täydellistä.
Et ole yksin, jos yhtään helpottaa. Itse samankaltaisessa tilanteessa olevana toivoisin nyt apua yhteiskunnalta. Ihmiset/tuntemattomat vain kauhistelevat tilannettani, eikä se auta yhtään. Jokaiselle ihmiselle kuuluu myös oma elämä vanhemmuuden lisäksi ja siihen pitää olla mahdollisuus. Se on jokaisen ihmisen perusoikeus. Jospa me kaikki totaaliyksinhuoltajat noustaisiin täältä pimeydestä ja näkymättömyydestä ja vaadittaisiin se mitä meille kuuluu. Itse olen viimeaikoina vain varoitellut ihmisiä olemaan hankkimatta lapsia, koska vanhemmuus tuntuu oikeasti suurelta kusetukselta. Jos tietäisin vastauksen tähän ongelmaan (totaaliyksinhuoltajuus), ratkaisisin sen kyllä. En osaa antaa neuvoja, koska jos ei ole tukiverkkoa, on todellakin arjen pyörittäminen raskasta ja vaikeaa. Mutta älä masennu, meitä on muitakin.
Olen nyt jo yli neljä vuotta ollut kolmen lapsen totaaliyh, ja kyllä voin myöntää että matkan varrelle on monta synkkää hetkeä mahtunut.
Mutta päivä kerrallaan on selvitty, vaikka välillä on tuntunut aivan mahdottomalta että huomista edes tulisi.
Töissä olen käynyt koko ajan, vaikka se toisaalta väsyttää mutta sieltä saa sosiaalisia kontakteja ja sellaista "aikuista" elämää, jota muuten ei oikein saa.
Aloitus on vanha, mutta jos sitä joku joskus lukee niin mun selviytymisvinkit:
- tilaa ruokaostokset kotiinkuljetuksella, on tänä päivänä ihan edullista
- pidä aina kunnon kotivara (lääkkeitä, ruokaa, vessapaperia jne vähintään parin kuukauden tarpeiksi), sillä et todellakaan halua lähteä apteekkiin kolmen oksentavan lapsen kanssa kun itselläsi on vartin välein ripulit housussa
- opeta lapset omatoimisiksi ja tekemään yhteistyöllä asioita
- lapset ajoissa nukkumaan, ja itselle tunti tai kaksi rauhallista omaa aikaa (mä olisin varmasti muuten lataamossa), isommille lapsille voi hyvin sanoa että nyt on äidin oma aika ja pysyt omassa huoneessa jos tahdot vielä valvoa
- hoida lasten neuvolat ja hammaslääkärit jne keskitetysti, helpompi järjestää töistä koko päivä vaikka palkatonta kuin tunti siellä ja toinen täällä kymmenenä päivänä erikseen
- älä totuta sukulaisia hulppeisiin synttärijuhliin tmv, kaupan pakastekakku ja riisipiirakat kahvin kanssa riittää hyvin
- kuivausrumpu on ehdoton, iltapäivällä vaatteet pesuun ja seuraavana aamuna suoraan rummusta päälle niin ei voi enää helpompaa olla (+ pölyn ja sitä myöten imuroinnin määrä laskee varmaan 80%)
- lapset voi imuroida vaikka joka päivä eteisen, jälki voi olla mitä on mutta ei niin paljoa kulkeudu hiekkaa asuntoon
- vaikka miten väsyttäisi, kannattaa joka päivä lähteä ulos
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 08:07"]
Sulla on tuo pienin lapsi vielä niin pieni, että voisitte varmaan käydä leikkipuistoissa? Siellä tutustuu helposti alueen muihin äiteihin, jos vaan yhtään löytää samanhenkistä seuraa. Mä tutustuin yhteen äitiin ja nyt ollaan treffattu viikottain. Vaikka tilanteeni on toki ihan eri kuin sinulla (en ole siis yh), niin on se suuri piristys päivään kun tapaa jonkun toisen aikuisen oman miehen lisäksi.
[/quote]
Tähän kommenttia. En ole ap, mutta ollut vastaavassa tilanteessa kun omat lapset oli alle kouluikäisiä. Kävin töissä ja hoidin eskari- sekä uhmaikäiset yksin. Ja kaiken. Ja ongelma ei todellakaan ollut siinä, etteikö olis tavannut muita ihmisiä (kävinhän jukolauta töissä joka päivä, kuten ap:kin) vaan siinä että oli hetkiä jolloin ei oikeasti vaan jaksanut. Muistan edelleen silloisen pomoni kommentin, kun lapsista jompi kumpi oli sairaana. Hän kuittasi että "meillä täällä on tapana että sairaita lapsia hoitaa välillä se isäkin". Menin ihan sanattomaksi. Kyseinen henkilö ei onneksi ole enää mun pomo, ja lapsetkin on kasvaneet mutta voin kertoo että olin aika paskana välillä noina aikoina.
Siinä on semmoinenkin juttu, että on ihan todella vaikeaa löytää ketään hoitamaan sairasta lasta. Se on aika epäkiitollinen homma, jossa saattaa itsekin saada tartunnan...
Tuo lyhennetty työaika vois olla helpottava tekijä. Jos se vaan sopii työnantajalle. Minustakin tuntuu, että tässä suurin ongelma on työ ja esimies. Se on kuitenkin niin iso osa ihmisen elämää, että jos siinä ei koe onnistuvansa vaan jatkuvasti tulee huonoa palautetta, niin vaikuttaahan se nyt muillekin elämän alueille.
Tsemppii, ja sinuna voisin ottaa asian esille vaikka neuvolassa. Ei sun nyt tarvitse sanoa että aattelet vetää ittes kiikkuun, vaan kerro tuosta riittämättömyydestä. Joka muuten jatkuu sitten vaikka lapset on isompiakin.