Mä olen äiti, joka ei pidä lapsista. Auttakaa mua oppimaan?!

Ei kaikista tarvitse oppia pitämään, kunhan vain siedät, se riittää. :-) En minäkään pidä kaikista lasteni kavereista, en pidä edes joistakin lähisukulaisten lapsista - olen heille kohtelias ja normaali, mutta en esitä mitään. Muutama vieras lapsi on sitten osoittautunut oikein mukavaksi lapseksi ja heitä pyydän meille mielelläni.

Esimerkiksi kerran tyttäreni synttäreille tuli hänen luokkalaisia tyttöjä 7 kpl. Yksi tyttö jäi hyvän ja iloisen käytöksensä ansiosta hyvin mieleeni, muut eivät jääneet edes nimeltä muistiini. Sitten taas erään sukulaisen lapsi on mielestäni ärsyttävä ja yritän mahdollisuuksien mukaan vältellä häntä, lapseni kyllä saavat leikkiä hänen kanssaan. :-)

Tuo toisten lasten komentaminen ja heidän kanssaan juttelu ja seurustelu ovat nekin osaltaan äidintaitoja, jotka opitaan harjoituksen kautta. Se lapsien vieraiden lapsien ohjaaminen tulee ajan myötä luonnolliseksi, ja se että kotona on jatkuvasti muitakin lapsia, alkaa tuntua vähemmän häiritsevältä.

Minuakin vähän tökki, kun mellä alkoi pyöriä lasten ensimmäiset kaverit. Pidän lapsista, mutta vieraat lapset vaan vievät energiaa. Nykyään minusta on vaan hauskaa, että viisivuotiaalla on tupa täynnä kavereita. Tuon ikäiset jo juttelevat hauskojakin juttuja, kertovat mielellään mitä heille kuuluu jne. 

Kyllä se siitä ajan kanssa. Kerrot lapsille mitkä säännöt teillä on, jos on tarvis, ja pidät heidät vain niissä tiloissa joissa saa vapaammin leikkiä. Kysele kuulumisia ja opettele tuntemaan heidät niin jossain vaiheessa et enää stressaa heistä (ja väistämättähän sitä oppiikin tuntemaan hyvin lapset jotka ovat kylässä tuntikausia joka päivä).