Ongelman ratkaisutaito on pyöreä NOLLA, kun

Puolison kuolemaan tai lähtöön ainakin voi ja pitää varautua, samoin lapsen erityistarpeisiin. Tukiverkot täytyy olla kunnossa. Tietoa täytyy hankkia tarpeeksi. Asiansa täytyy järjestää niin, että lapsen on hyvä tulla maailmaan. Aivan perusjuttuja minun mielestäni. Jos ei osaa tätä vertaa riskinhallintaa, ei todellakaan tule ryhtyä vanhemmaksi. -5

Miksi ei saisi kysyä neuvoja, vaikkapa tältä palstalta?

Ei vanhemman tarvitse olla mikään yli-ihminen.

Siis kun tuore äiti pyytää apua. ap jatkaa

Sama homma aina kun joku pyytää apua parisuhdeongelmiin. "Taas kerran, miksi te lisäännytte noitten idioottien kanssa, kyllä ootte tyhmiä".

Veikkailisin että näillä "neuvojilla" ei ole muuta elämää kuin päivystää palstalla odottamassa että joku pyytää neuvoja. Sitten hyökkäävät sättimään pyytäjän ilman minkäänlaista panosta alkuperäiseen aiheeseen.

Tossa ketjussa mistä tän aiheen sain, oli tuo sama parisuhdejuttukin mitä #3# kerroit.

Odotan vaan, että joku valopää tulee tähän ketjuun valttamaan kirjoitusvirheistä. ap. ;)

Kyllä minua ainakin lapsettomana ihmisenä ihan oikeasti kummastuttaa, miksi joku päättää hankkia lapsen, kun edellytyksiä tyydyttävään vanhemmuuteen ei ole. Miten voi tulla yllätyksenä, että pikkulapsivaihe voi olla todella rankka? Eivätkö tulevat vanhemmat uhraa ajatustaan suunnitellakseen, miten toimitaan hankalissa tilanteissa, kenen puoleen käännytään, mistä saadaan tietoa, miten vastuut jaetaan tai miten pärjätään, jos jompikumpi vanhemmista ei voi huolehtia tehtävistään?

Tähän vielä päälle ilmeinen harkintakyvyn puute kumppanin valinnassa ja opittu avuttomuus, niin on aika vaikea olla myötätuntoinen. Lapsiin liittyvät ongelmat ovat aina viime kädessä itse aiheutettuja, mutta erityisen hankalaa auttamiseen on motivoitua, kun koko yrityksestä paistaa läpi harkintakyvyn puute ja puhdas tyhmyys.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 19:14"]

Kyllä minua ainakin lapsettomana ihmisenä ihan oikeasti kummastuttaa, miksi joku päättää hankkia lapsen, kun edellytyksiä tyydyttävään vanhemmuuteen ei ole. Miten voi tulla yllätyksenä, että pikkulapsivaihe voi olla todella rankka? Eivätkö tulevat vanhemmat uhraa ajatustaan suunnitellakseen, miten toimitaan hankalissa tilanteissa, kenen puoleen käännytään, mistä saadaan tietoa, miten vastuut jaetaan tai miten pärjätään, jos jompikumpi vanhemmista ei voi huolehtia tehtävistään?

Tähän vielä päälle ilmeinen harkintakyvyn puute kumppanin valinnassa ja opittu avuttomuus, niin on aika vaikea olla myötätuntoinen. Lapsiin liittyvät ongelmat ovat aina viime kädessä itse aiheutettuja, mutta erityisen hankalaa auttamiseen on motivoitua, kun koko yrityksestä paistaa läpi harkintakyvyn puute ja puhdas tyhmyys.

[/quote]

Huomaa, että olet lapseton. Moniin ongelmiin ei ole yhteiskunnan apua saatavana. Kaikkiin mahdollisiin maan päällä oleviin ongelmiin ei todellakaan voi varautua. Lisäksi lapsen tulo tuo monet lapsuuden tiedostamattomat traumat esiin. niinpä esim. mies, joka on puhunut, että haluaa kantaa puolet vastuusta, osallistuu ja pitää perheen aina etusijalla, saattaakin muuttua aivan toiseksi lapsen synnyttyä. Sma asia tietysti myös naisilla, jotka äideiks itulevat. Samoin, vaikka olisi millainen turvaverkko ennen lapsen hankintaa, saattaa eism. liikenneonnettomuus veroittaa tätä turvaverkkoa kovin.

Juu, meillä ei ole ongelmia lasten kanssa. Töissä törmään moneen hankaluuteen, joihin perheet eivät ole voineet mihinkään itse vaikuttaa. kaikkiin asioihin ei edes ole olemassa vakuutuksia, joten näinkään ei voi kaikelta itseään ja perhettään suojata.