Millaiset puitteet 35-vuotiaalla kuuluu olla elämässään?

Muiden odotuksista en tiedä, mutta itse asetin parikymppisenä itselleni väliaikatavoitteeksi tehdä merkityksellistä työtä, olla onnellisesti naimisissa, asua omistussunnossa, viettää paljon aikaa ystävien kanssa, omistautua intohimoilleni ja harrastuksilleni, tehdä arjesta juhlaa ja matkustella vuodesta ainakin pari kuukautta ulkomailla. Ja mitä hittoa, tällaista elämää myös elän kolmevitosena. Lapsia en halunnut silloin ja vielä vähemmän haluan niitä nyt, kun huomaan, mitä kaikkea elämällä on tarjottavanaan.

Miettikää enemmän, mitä itse haluatte kuin millaiset puitteet "kuuluu" olla.

- koulut käytyinä

- työpaikka

- oma asunto

- lapsia

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 15:00"]

- koulut käytyinä

- työpaikka

- oma asunto

- lapsia

[/quote]

Noiden myötä yleensä on myös vakiintunut verkosto entisiä opiskelu- ja työkavereita. Kuten täällä on monesti todettu, on oikeastaan mahdotonta päästä enää mukaan jos viimeistään tuossa vaiheessa ei ole sisäpiirissä.

Sellaiset kuin haluaa. 

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 15:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 15:00"]

- koulut käytyinä

- työpaikka

- oma asunto

- lapsia

[/quote]

Noiden myötä yleensä on myös vakiintunut verkosto entisiä opiskelu- ja työkavereita. Kuten täällä on monesti todettu, on oikeastaan mahdotonta päästä enää mukaan jos viimeistään tuossa vaiheessa ei ole sisäpiirissä.

[/quote]

Juuri näin. Ja siksi haluankin elää toisin.

En nyt tuosta ylenkatsomisesta tiedä. Mutta minusta 35-vuotiaalla (naisella) pitäisi olla lapsia, jos niitä aikoo ylipäätään hankkia, tai ainakin mies ja lyhyen tähtäimen lastenhankkimissuunnitelma. Lisäksi olisi hyvä olla summittainen työelämän suunta hankittuna, eli joku ammatti ja jkv työkokemusta.

Elämässä ei onni ole taattu vaikka kuinka tekisi "yleisen ihanteen tai mielipiteen" mukaisesti.

Itse olen viitannut kintaalla tällaisille odotuksille, ja elänyt itseni mukaista elämää.

Miksi myös ottaa turhia paineita siitä, että esim on se omakotitalo hankittu ennen 35 vuoden ikää, on naimisissa ja lapsia ja opiskelut ohi? Kaikilla se elämä ei vain mene näin, esim. pitkät sairastumiset voivat viivyttää opiskelujen päättymistä, vakkari duunia ei saa vaikka kuinka yrittäisi (esim. akateemiset pätkätyöläiset, etenkin lisääntymisikäisillä naisilla riesana määräaikaisuus) ja kunnon miestä ei löydy elämään vaikka kuinka treffailisi ja olisi hakupäällä... Lapsiakaan ei tehdä, vaan niitä saadaan, jos saadaan.

Ja vaikka sitten olisikin saavuttanut koko helahoidon, ei se todellakaan ole tae mistään onnellisuudesta.

Onnellisuus tulee siitä, että elää itsensä näköisen elämän, tekee sitä mitä itseä kiinnostaa ja toteuttaa omia unelmiaan jos se suinkin on mahdollista, ja unohtaa muiden odotukset, tai yleiset arvostukset.

Itse olen lihava, mutta onnellinen, koska en koskaan ole ottanut paineita ulkonäöstä, tai siitä miltä minun kuuluisi näyttää. Olen itse tyytyväinen itseeni tällaisenaan ja hyväksynyt oman ulkonäköni. Jos joku ei pidä ulkonäöstäni, se on HÄNEN ongelmansa, ei minun. En vain jaksa elää elämääni murehtien jokaista näppyä naamassa tai liikakiloja vaa'assa. Minulle ulkonäköäni tärkeämpiä juttuja on niin paljon, ja haluan askarrella niiden parissa.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 15:00"]

- koulut käytyinä

- työpaikka

- oma asunto

- lapsia

[/quote]

Jos akateemisella on nämä kaikki niin kaikki on mennyt putkeen. Useimmilla ei ole ja silti lopulta hyvin käy!

Tuntee itsensä ja tietää millaisten ihmisten kanssa haluaa olla tekemisissä. Itsellä ei edes ole hajua sosiaaliseen verkkooni kuuluvien ihmisten kolutuksista/työpaikoista/asumismuodosta/lapsista (elleivät ole omani kanssa samaa ikää). Eivätkä heistäkään kaikki tiedä noita asioita minusta. Viihdymme toistemme seurassa ilman mitään erityisiä puitteita ihan vain olemalla olemassa.

Onpa masentava ketju. En ole 35-vuoden ikään mennessä saavuttanut näistä muuta, kuin työpaikan, ja sekin on osa-aikainen eikä mieluinen.

Ei kai ne puitteet liity mitenkään siihen, onko ihmisellä sosiaalinen elämä.

Mä olen 39, minulla ei ole noista mitään muuta kuin työpaikka, mutta olen onnellinen ihminen. Jos siis onnellisuus on se mitä ihminen kaipaa, niin ei tosiaan tarvita mitään tiettyjä puitteita siihen. 

Ai vitsi, oon vissiin jonkinmoinen luuseri? Ikää on 34 ja mies ja lapsi on, mutta ei vakityötä, uudelleenkouluttautuminen ja alanvaihto on suunnitelmissa että saisin paremmin töitä (nyt FM paperit) ja omaa asuntoa ei ole (asutaan ulkomailla nyt, ei tietoa kauanko ollaan).

Olen kyllä tosi onnellinen, en pidä itseäni epäonnistuneena ja sosiaalinen elämäkin on mukavalla mallilla.

Pitäisi olla ns. nimeä ja saavutuksia. Eli ettei kysellä "kuka Pirjo?". Sosiaalista elämää nyt on narkkariluukuissa ja romanikerjäläisilläkin, mutta sellaista tässä nyt tuskin haetaan. Oma vaatemerkki, galleria, muu firma, tunnettu bändi tai muita saavutuksia, joista porukka tuntee. Nuo kämpät, lapset, duunit on tuota nöpönöpö-wannabe-keskiluokkalinjaa. Ihan ok sivutuotteita mutta eivät itsessään merkittävää. Mistä itse pidät? Mistä haluaisit olla tunnettu? Millaisen sosiaalisen piirin haluat?

Hyvä, vakituinen työ. Ydinperhe, pari lasta, joista ainakin vanhempi on jo koulussa. Jokin intohimoinen harrastus, josta tietää paljon ja jossa on hyvä. Oma, jo vakiintunut ja kivasti laitettu koti, velkaa saa olla.

Mulla ei ole mitään näistä, vielä, mutta olenkin vasta 34v.