Miten kauan sinulla meni löytää luottamus valehtelun ja uskottomuuden jälkeen?

Eikö yhtään onnellista käännettä kellään kerrottavana? :(

Luottamus palautui kuukausien saatossa, vaikka ei ihan ennalleen.. jatkoin koska saan nykyisin halutessani tarkistaa puhelimen fb jne ja osoitti katumusta

Mä vaan pelkään että patologinen valehtelija osaa näytellä sen katumuksensakin...
Mun mies on kyllä aina ollut vakuuttava todistelemaan ja jopa väärentämään todisteita peitelläkseen omia valheitaan.. Joten sitä vakuutteluakaan kun en jaksa aina mennä uskomaan..

Kai se ainut keino päästä eteenpäin, on EROTA tai ALKAA LUOTTAA kaikesta huolimatta.. En jaksa elää enää näin, kaikkea epäillen ja peläten..
Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty..

Niin ja tää kakkonen täällä taas..

Haluaisiko joku kertoa, että kun pettäminen on tullut ilmi, niin miten olette suhtautuneet tai syyllistäneet sitä henkilöä, jonka kanssa kumppaninne petti? 

Monestihan puhutaan, että etenkin naiset syyllistävät sitä toista naista, ja jotenkin ihmeellisellä tavalla ajattelevat, että se oli se toinen nainen kun vei hänen miehensä ja miehen osuutta asiaan vähätellään. Vai onko nämä vain minun omia olettamuksiani?

Kahdeksan uutta suhdetta ennen kuin tapasin miehen johon pystyin luottamaan. Jälkiviisastellen meni parikin kunnollista ja uskollista suhdetta pilalle kun kannoin exääni näihin suhteisiin. Lopulta pystyin näkemään miehen ihan omana itsenään enkä vain exäni toisintona. Ajallisesti meni seitsemän vuotta.

Miksi asiasta pitää kertoa lapsille niin, että "isän uskottomuus on heillä mielessä jokaisessa heidän tulevassa parisuhteessa"? Vanhempien tehtävä on käsitellä asia lasten kanssa siten, että he ymmärtävät, että kaikki ihmiset tekevät virheitä ja elämässä tulee suuriakin pettymyksiä, mutta elämä jatkuu niiden jälkeenkin.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 12:27"]

Ero tuli noin 3 kk sitten ja olen sanonut exälleni, etten ikinä voi antaa anteeksi. Itse en jälkeenpäin halua edes ajatella mistä kaikesta valehteli ja miten olin niin typerä, että uskoin sen kaiken paskan. En voisi mitenkään unohtaa ja jatkaa tämän miehen kanssa, jäisi välillemme ikuisesti. Harmittaa kun lapsilla tämä isän uskottomuus on varmasti mielessä jokaisessa heidän tulevassa parisuhteessa ja varmasti käsittelevät asiaa vielä monta kertaa eri elämän tilanteissaan.

Pettämiselle ja valehtelulle ei ole koskaan oikeutusta. Sitä ei voi koskaan puolustellaan MILLÄÄN SYYLLÄ!

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 19:04"]

Haluaisiko joku kertoa, että kun pettäminen on tullut ilmi, niin miten olette suhtautuneet tai syyllistäneet sitä henkilöä, jonka kanssa kumppaninne petti? 

Monestihan puhutaan, että etenkin naiset syyllistävät sitä toista naista, ja jotenkin ihmeellisellä tavalla ajattelevat, että se oli se toinen nainen kun vei hänen miehensä ja miehen osuutta asiaan vähätellään. Vai onko nämä vain minun omia olettamuksiani?

[/quote]

No minä en syyllistänyt pätkääkään (nr 8), kyllä mies oli tarinan perskärpänen. Sinänsä ihmettelin, että nainen otti mieheni mukaansa kotiin, vaikka olin kertonut meidän olevan naimisissa. Ei sillä kuitenkaan ole juuri merkitystä, koska ei tämä nainen minulle valehdellut tai pettänyt minua, mies sen teki.

Avaudu ap vähän omasta tilanteestasikin. Vai oletko tekemässä jotain lehtijuttua aiheesta?

Luotin aikaisemmin 100% mieheeni. Pettämisen ja siihen liittyvän valehtelun jälkeen luottamus sai suuren kolauksen. Nyt useamman vuoden jälkeen luottamus on palautunut, mutta ei täysin ennalleen. Pääpiirteissään luotan mieheeni, ehkä 90%:sti. Luottamus on kuitenkin sillä tasolla, että en epäile hänen menemisiä tai lue koskaan tekstareita tai sähköposteja ilman lupaa.

vieläkään en uskalla täysin luottaa. Tapahtuneista vuosi aikaa.

Kumppani valehteli, näytteli ja jopa mustamaalasi lähimmäisiäänkin peitelläkseen totuutta monessakin asiassa. Oli pari isompaa asiaa, jotka veti aivan överiksi ja paljon pieniä arkisia valheita.. Patologinen valehtelija kyseessä ja kovin vain toivon että hänen vilpittömyytensä ja halu parantua on aitoa.

Meni 10 vuotta, ja ei tullut mitään luottamusta takaisin. Hullu kun aloin edes yrittää. Vit...ti koko ajan ja joka asia muistutti siitä, että mies majaili suurimman osan ensimmäisestä 3 vuodesta toisen naisen luona. Jopa kihlasi tämän. Emme asuneet silloin yhdessä. Koko lopun 10 vuotta epäilin kaikkea.

Ei palannut luottamus ikinä ja lopuksi tuli ero. Mies hyvin harvoin halusi tehdä mitään kanssani vaan oli aina kavereiden kanssa menossa, vaikka niin kamalasti "rakasti" minua. Pitkään epäilin, että iltamenot eivät olleet niin viattomia kuin mies väitti. Sitten kun kerrankin olimme yhdessä ulkona, saman seurueen muut miehet kutsuivat pöytään pari naista. Mieheni jutteli näistä toisen kanssa, ja myöhemmin tämä nainen tuli kysymään minulta että olemmeko pari. Kertoi sitten, että mieheni oli pyytänyt hänen puhelinnumeroaan. Sain raivarit ja häivyin paikalta, mies yritti perään mutta antoi lopulta periksi. Ei tullut sinä yönä kotiin, eikä seuraavana. Otti sitten yhteyttä ja väitti olleensa kaverillaan yötä, ja oli tuohtunut koska olin nolannut hänet. Oli muka kaveriaan varten pyytänyt naisen puhelinnumeroa. Tätä sitten selviteltiin ja jauhettiin muutama viikko, ja lopulta otin miehen takaisin sen jälkeen kun miehen kaveri soitti ja sanoi, että mies tosiaan oli ollut hänen luona yötä.

No, sattuipa sitten niin, että törmäsin tähän naiseen kaupungilla, ja aloimme jutella. Nainen kertoi, että mieheni oli ollut hänen luonaan ne yöt, ja oli väittänyt että olemme eroamassa ja asumme jo erillään. Mies oli myös soitellut myöhemmin perään ja vongannut, mutta nainen ei ollut kiinnostunut koska epäili miehen tarinaa erosta. Menimme yhdessä miehen työpaikalla käymään ja äijä sai melkein paskahalvauksen kun näki meidät. Heitin miehen ulos, mutta mies jatkoi piirittämistäni, katui kamalasti ja väitti että nyt vasta ymmärsi minkä helmen minussa on menettänyt. Parin kuukauden päästä minä hölmö suostuin yrittämään uudestaan.

Ennen pitkään tilanne palautui samaan vanhaan, eli mies jatkoi menojaan yksin minusta välittämättä. Mitään luottamusta ei ollut, epäilin miehen jokaista liikettä, ja minusta tuli ihan hullu kyttääjä. Tein ihan oikeasti kaikkea mahdollista hullua, seurasin miestäni, pölähdin yllättäen paikalle baariin jossa tiesin hänen olevan tai kiertelin baareja etsien miestä, yrittäen yllättää hänet. Asensin tietokoneeseen vakoiluohjelman, ja olisin katsonut miehen kännykänkin jollei olisi ottanut sitä vessaankin mukaan. Se oli aivan älytöntä leikkiä, ja äärimmäisen kuluttavaa minulle, olin aivan hermorauniona. Sitten kävi niin, että sain tietää miehellä olevan kaksi lasta toisen naisen kanssa. Lapset oli kylläkin tehty ennen kuin tapasimme, mutta mies ei ollut koskaan kertonut heistä eikä pitänyt lapsiin mitään yhteyttä. Se oli ihan viimeinen tikki jonka tarvitsin ymmärtääkseni, että tää mies ei ole mitään keräilymateriaalia, ja silloin lähdin lopullisesti. Mies jatkoi vuosia vainoamistani, mutta ei puhettakaan että olisin halunnut jatkaa.

Tää saattaa kuulostaa aika uskomattomalta, että joku ihan oikeasti on ollut niin hölmö kuin minä olin. Mutta näin se vain oli. Ihan vähintäänkin normaalilla älyllä olen varustettu, mutta silloin nuorempana itsetunto oli hyvin heikko. Noh, pitkä tarina, mutta ytimenä se, että valehteleva ja pettävä mies ei välttämättä ole sen arvoinen, että uudelleen kannattaisi samaan halpaan mennä.

En voisi enää koskaan luottaa. Miksi luottaisin, jos kerran on jo osoittanut pystyvänsä valehtelemaan? Valehtelija on aina valehtelija, se ei varmasti muutu. Ja vaikkei olisikaan, mistä minä voisin sen tietää kun on ennenkin valehdellut.

En ole suhteessa pettäjän ja valehtelijan kanssa, vaikka se sattuisi olemaan lasteni isä. Olen parempi, ansaitsen parempaa. Mieluumin olen yksin.

Mies petti mua kun olin raskaana. Raskautta ei suunniteltu. Unohdin ottaa kaksi pilleriä, ja pamahdin välittömästi paksuksi. Olimme olleet yhdessä vajaan vuoden, mutta jo asuimme kimpassa ja olimme kihloissa. Mies meni kuulemma paniikkiin saatuaan tietää raskaudestani ja petti viikon ajan duunikaverinsa kanssa mua.

En osannut mitenkään epäillä pettämistä. Miehellä oli omat vikansa, mutta uskoin viimeiseen asti että rakastaa mua niiin ettei koskaan pettäisi. Yhtenä iltana vaan jokin (uteliaisuus?) sai mut lukemaan miehen s-postit. Sinne oli mennyt sitten kopiot miehen fb-viestittelystä tämän naikkosen kanssa. Rakkautta vannottiin ja yhteisiä lomia yms suunniteltiin.

Romahdin. Mies kiisti kaiken, syytti mua luottamuksen rikkomisesta kun luin s-postit, keksi ties mitä selityksiä. Lopulta oli pakko selkä seinää vasten myöntää. Siltikin yritti valehdella asiasta.

Annoin anteeksi kun rakastin niin paljon ja kasvoi se vauva mahassa. Sanoin kuitenkin miehelle että jos enää koskaan pettää niin uudestaan en anna sitä anteeksi. Mies vannoi ja vakuutti ettei enää petä. Yhdessäolon ehdoksi annoin että baareissa juoksu loppuu sekä että saan lukea miehen puhelinta ja facea. Mies suostui. 3viikkoa meni kun notkui takas baareissa ja puhelintaan ei antanut lukea koskaan.

5 vuotta meni. Mies katoili kotoa yöksi baarireissuillaan ja keksi ihan naurettavia selityksiä poissaololleen. Tiesi miten kärsin siitä ettei tule kotiin eikä vastaa puhelimeen, muttei koskaan muuttanut tapojaan. Käänsi aina syyn mun niskoille. Kerran luin puhelimestaan viestin, jossa oli kirjottanut jollekin tytölle että "haluaisin nukkua sun vieressä ensi yönä". Kun kysyin tästä sai raivarin, syytti mua luottamuksen rikkomisesta ja oli äärettömän loukkaantunut.

Sitten 5 ja puoli vuotta ekan pettämisen jälkeen jäi kiinni 7 kk kestäneestä salasuhteesta toiseen naiseen. Kiisti tämänkin, vaikka nainen myönsi kaiken samoin kuin miehen kaverit. Otin eron, enkä voi tänä päivänäkään käsittää miten sinisilmäisesti miehen touhuihin suhtauduin. Luottamus katosi ekan pettämisen jälkeen, eikä palautunut kunnolla koskaan. Mies ei tehnyt mitään ansaitakseen luottamustani.

En voi muuta sanoa kuin että kaduttaa, etten eronnut heti tuon ekan pettämisen jälkeen. Ja olen 99% varma että mies huorasi koko suhteemme ajan, niin paljon kuin vain ehti. Kahdesta jutusta jäi kiinni, mutta niitä juttuja oli salettiin enemmän. Nyt kun erosta on aikaa, mies syyttelee mua edelleen katkerana, puhelee lapsellemme kuinka "äiti ei halua olla perhe". jos olisin antanut miehelle riittävästi seksiä, ei olisi tarvinnut pettää. Harmi vaan että seksihaluni katosivat tuon ekan pettämisen jälkeen. Eikä miehen katoamiset, ryyppääminen tai satunnaiset pahoinpitelyt sitä nostaneet.

Enää en anna anteeksi sitä ensimmäistä kertaa vaan eroan heti, jos luottamus menee.

2 täällä taas.

Mä olen varmaan tyhmä ja hullu, kun vielä tässä olen. Järki sanookin jo ettei pitäisi jäädä, mutta en voi tunteilleni mitään. Voin kuitenkin vakuuttaa että jos meillä ei olisi pieniä lapsia, olisin lähtenyt jo ensimmäisen valheen paljastuttua. Tässä sitä silti nyt ollaan.

Tarvitsen kumppania jakamaan arjen askareita ja sen tuomaa taakkaa. Musta tuntuu etten pärjäisi yksin, ainakaan vielä.

En voi kuitenkaan väittää olevani kovin onnellinen tässä suhteessa enää. Epäilen, aina kun jokin asia yhtään  sille, että jotain voisi olla salattavana. Tämä kuormittaa kyllä paljon. Toisekseen nykyisin menetän hermoni mieheen jatkuvasti, hänen jokainen liike on mielestäni väärin tai muuten vain ällöttävä kun siihen mielentilaan joudun. Motkotan ja nälvin miestäni päivittäin, vaikka en haluaisi olla tällainen.

Mies on hakeutunut hoitoon purkaakseen menneisyyttään ja valheitaan. Haluaisin uskoa ka luottaa, mutta en tiedä pystynkö koskaan. Mutta vielä en uskalla ajatella myöskään elämääni ilman häntä. 

Nykyään näen paljon unia existäni ja kiinnostuksen kohteistani ja kaipaan sellaista tosi rakkautta takaisin. Haluaisin vielä koittaa saada tämän toimimaan.

Minäkin luulin etten selviä, mutta kyllä sitä vaan elämä kantaa. Kauhealta tuntuisi luhistua epäilysten ja pelon alle, milloin se pettää seuraavan kerran, puhuukohan se nyt totta, kukahan sille soitti/viestitti. Ei tarvii miettiä! Olen vapaa!

Mä kuulisin mielellään vielä lisää muiden tarinoita

Mun sanavarastoon ei kuulu pettäminen, uskottomuus eikä valehtelu. Sellaisesta ihmissuhteesta ei yksinkertaisesti tule mitään, jos nuo tekijät sitä värittävät.

Nyt on kolme vuotta kulunut. Miehellä oli tyttöystävä työpaikallaan, ollut jo jonkin aikaa kun jäi kiinni. Siinä oli kaikkea muutakin stressiä samaan aikaan (vakasti sairas omainen, yksi kuoli yms). Eli oli "vähän" stressiä muutenkin. En luota häneen miehenä ja puolisona yhtään, enkä todennäköisesti tule luottamaankaan ikinä. Ja syy on se, että en tahdo, siten en tule ainakaan uudelleen petetyksi.

Ero tuli noin 3 kk sitten ja olen sanonut exälleni, etten ikinä voi antaa anteeksi. Itse en jälkeenpäin halua edes ajatella mistä kaikesta valehteli ja miten olin niin typerä, että uskoin sen kaiken paskan. En voisi mitenkään unohtaa ja jatkaa tämän miehen kanssa, jäisi välillemme ikuisesti. Harmittaa kun lapsilla tämä isän uskottomuus on varmasti mielessä jokaisessa heidän tulevassa parisuhteessa ja varmasti käsittelevät asiaa vielä monta kertaa eri elämän tilanteissaan.

Pettämiselle ja valehtelulle ei ole koskaan oikeutusta. Sitä ei voi koskaan puolustellaan MILLÄÄN SYYLLÄ!