Äitini ei halua kuulla, jos minulla menee huonosti. Mistä voisi johtua?

Mun äiti on samanlainen. Hän ei ole koskaan itseensä ja elämäänsä tyytyväinen, tarvitsee varmistelua ja vakuuttelua omasta kelpaamisestaan koko ajan. Kommunikointi on sitä, että haukutaan ja etenkin paheksutaan muita. Äitini ei osaa ottaa omista valinnoistaan vastuuta, syyttelee ongelmistaan muita (vaikka mitään todellisia ongelmia ei edes ole) eikä osaa rakastaa itseään terveellä tavalla. Niinpä hän ei siis hyväksy myöskään minua ihmisenä, hänelle riittää, että olen jossain, teen jotakin, ja hän saa kertoa naapureille ja tutuille mitä tahtoo.Minun äitini ei osaa kohdata ihmisiä ihmisinä, esittää koko ajan jotakin. Minä olen sanoutunut hänestä irti, en pidä häntä enää äitinäni vaan isäni vaimona ja siten olen saanut etäisyyttä tunnetasolla ja osaan jo olla aika hyvin välittämättä koko ihmisestä. Tiedän, että hän käyttää kaikkea minkä minun elämästäni tietää minua vastaan, niinpä en kerro hänelle mitään. Ja jotenkin, ainakin tällä hetkellä katkeruus on poissa.

[quote author="Vierailija" time="21.05.2013 klo 16:44"]

Mun äiti on samanlainen. Hän ei ole koskaan itseensä ja elämäänsä tyytyväinen, tarvitsee varmistelua ja vakuuttelua omasta kelpaamisestaan koko ajan. Kommunikointi on sitä, että haukutaan ja etenkin paheksutaan muita. Äitini ei osaa ottaa omista valinnoistaan vastuuta, syyttelee ongelmistaan muita (vaikka mitään todellisia ongelmia ei edes ole) eikä osaa rakastaa itseään terveellä tavalla. Niinpä hän ei siis hyväksy myöskään minua ihmisenä, hänelle riittää, että olen jossain, teen jotakin, ja hän saa kertoa naapureille ja tutuille mitä tahtoo.Minun äitini ei osaa kohdata ihmisiä ihmisinä, esittää koko ajan jotakin. Minä olen sanoutunut hänestä irti, en pidä häntä enää äitinäni vaan isäni vaimona ja siten olen saanut etäisyyttä tunnetasolla ja osaan jo olla aika hyvin välittämättä koko ihmisestä. Tiedän, että hän käyttää kaikkea minkä minun elämästäni tietää minua vastaan, niinpä en kerro hänelle mitään. Ja jotenkin, ainakin tällä hetkellä katkeruus on poissa.

[/quote]

Minun äitini eroaa äidistäsi ainakin siinä, että on käsittääkseni elämäänsä tyytyväinen, eikä tarvitse vakuutteluja kelpaamisestaan. Hän ei myöskään kovin usein hauku muita eikä syyttele muita ongelmistaan. Hän ei myöskään käytä minusta tietämiään asioita minua vastaan. Ongelmani oli siis lähinnä se, että tuntuu kuin äitini ei välittäisi minusta lainkaan, kun häntä ei ongelmani kiinnosta. Minä kelpaan hänelle vain hyvinvoivana ja iloisena.

Ap

Mulla on aivan päinvastoin: mun äiti taas ei halua kuulla jos mulle ei mene huonosti. Tuntuu masentuvan, jos elämässäni tapahtuu joskus jotakin hyvää ja olen onnellisen oloinen. Hänen seurassaan täytyy kätkeä onnellisuuttaan ja jättää hyviä asioita tietoisesti kertomatta. Muiden onni tuntuu olevan häneltä pois ja hän masentuu.

Mutta annas olla jos jotakin negatiivista on tapahtunut tai mulla menee oikein huonosti. Siitä hän saa potkua elämäänsä ja tuntuu oikein sädehtivän. Nauttii muiden epäonnesta ja kadehtii muiden onnea.

Ehkä äitisi on kyllästynyt siihen, että yritti vuosia puhua järkeä ja sinä teit aina päinvastoin kuin olisi kannattanut. Nyt kun menee huonosti, tietää äitisi, että ihan turha sanoa mitään, hakkaat edelleen päätäsi seinään etkä kuuntele. Hän päättää puhua sinulle omalla kielelläsi eli kertoo muiden pahasta olosta, jotta tajuaisit, miten itsekeskeinen olet.