Tämä kesä tehdäänkin sitten raastavaa eroa :(

hyi mikä ukko. sinä ja sun lapsesi voitte muuttaa lähelle sun perhettäsi ja ystäviäsi. onneksi selvisi nyt mikä on miehiään. pärjäät yksinkin vaikka tiukkaa tekee rahallisesti. kaikki ei ole rahasta kiinni. voimia ap. 

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 10:49"]

NYT haet itsellesi apua. Aloita neuvolasta, sitten lastensuojelu. Siis itsellesi ja lapsille, unohda se ukko. Vanhemmat, ystävät ketä vaan remmiin mukaan. Hoida itsesi ulos tuosta kodista, jossa kohtelu on tuollaista. Ja kun olet saanut asiat kuntoon kotona, töiden hakuun.. Kesä '14 on sitten se sun kesäsi.  

[/quote]

Ihana viesti :) Joskus av:llakin näemmä annetaan vertaistukea.

Tsemppiä ap ja kohti elämäsi kesää 2014! Elämä kantaa, alta heti laittaa asioitasi kuntoon etkä vaikene kokemastasi vaan haet rohkeasti apua.

Kiitos teille.

Alkaa pikkuhiljaa järki pakenemaan päästä kun kuuntelee miehen juttuja päivästä toiseen.

Ollaan riidelty rajusti silloin kun kuopus oli ihan vastasyntynyt, molemmat mokailivat ja pahasti. Olen itse saanut tuosta pariterapiasta ja nukkumisesta apua omaan olooni ja käytökseen mutta mies tosiaan junnaa siinä vihassaan.

Kerran tuossa kävi kiinni minuun niin että hänen oma sormensa vääntyi ja se käytiin sitten lastoittamassa, tänään viimeeksi raivosi siitä kun ei saanut mtn. empatiaa multa tuon sormen takia... Vastaavaa kun kuuntelee niin alkaa tosiaan miettiä oonko tullut ihan hulluksi että mitä helvettiä mä juuri kuulin!!

Sehän on sama kuin löisin häntä naamaan ja sitten vielä suuttuisin siitä että omaan käteen sattui...

Olen jutellut eräälle ystävälle ja sukulaisilleni tilanteesta sen verran että heidän kommentit ovat tukeneet hyvin lähtöpäätöstäni.

He ovat kuitenkin puolueellisia joten ihan "kiva"tietää teidän olevan samoilla linjoilla.

ap

Katsoin monta vuotta, kuinka vahva, iloinen, reipas ja spontaani ystäväni muuttui vähä vähältä eteismatoksi miehensä tyrannimaisen käytöksen alla. Istuimme tuntikausia keittiössä puhumassa, yritin ensin tukea jaksamista ja yrittää ymmärtää, mutta lopulta multakin meni hermo ja suosittelin ystävälleni eroamista. Tästähän sen mies repi tietysti herneet ja kielsi ystävää tapaamasta mua enää koskaan..

Ihan vahvatkin ihmiset alkavat pikkuhiljaa uskoa, kun heille jankataan päivästä toiseen heidän olevan huonoja ja heikkoja.

Onneksi sama aivopesu toimii toisinkinpäin. Itse olin todella alamaissa mieheni kuoleman jälkeen, mutta yhtenä päivänä keksin vippakonstin. Teippasin keittiön seinään ison lapun, jossa luki kuinka ihana, viisas ja kaunis olen, ja muita mieltä kohottavia lauseita. Luin tätä lappua joka aamu, päivä, ilta ja joskus yötkin. Vähitellen aloin uskoa siihen.

Ihana huomata että täällä kerrankin kannustetaan. Minä haluan myös kertoa että minut on lytätty henkisesti ihan pieneksi ja muutin turvakodin kautta omaan asuntoon. Se pieni yksiö oli kaikkea muuta kuin sopiva perheelle mutta se ihana tunne kun sain hengittää taas ja olla  itseni. Kyllä sä pärjäät olet vahvempi kuin luuletkaan. Huoltajuutta tuo mies ei tule saamaan  vaikka olisi sitten kuinka hyvä puhumaan. Ei halua sitä itsekään uskoisin kunhan pelottelee. Tsempit !

Ap:lle isosti tsemppiä! Mitään perhe-elämäähän tuollainen ei ole ja lapset saavat väärän mallin elämästä jos jäät tuota enää katselemaan.Miehen kanssa en edes asiasta alentuisi enää tappelemaan, muksut ja kamat kasaan ja kohti parempaa elämää. Se elämä on varasmti parempaa vaikka huonoilla tuloillakin kun vertaa sihen että joku lyttää joka päivä ja jos vielä käsiksi käy nin eihän tuosta mitään tule.

Tästä stoorista jos jostakin voi lukea rivien välistä aika paljon. Ap on siis natissut ja ****uillut miehelleen väsymystään tai synnytysmasennustaan olan takaa, ja kas kummaa äijä on saanut tarpeekseen.

Sitä kylvää mitä niittää, metsä vastaa niinkuin huudetaan ja miten se nyt menikään...

Vain yksi neuvo: DEAL WITH IT!

Saitko siis turpaan, vai väänsitkö itse miehesi sormen lastoituskuntoon?

Johan ne av:n korppikotkatkin paikalle löysi!

Siis mies kävi hiuksiini kiinni niin vimmalla että hänen oma sormensa vääntyi.

Sen kummempaa empatiaa en kyennyt antamaan kuin kerran vaihdoin tuon lastan ja senkin tietysti tein jotenkin väärin.

Nro 18 olen toki ruikuttanut miehelle väsymystäni... En silti suostu uskomaan että tuollainen kontrollointi ja viha mikä minuun kohdistuu on jotenkin hyväksyttävää.

Tuo lyönti mikä tapahtui oli seurausta miehen "huonosta päivästä", aukoi päätään pitkin päivää ja saneli mitä minun pitää milloinkin tehdä, esim nyt menet vaihtamaan vaipan jne. Kun menin sitten vaihtamaan sitä vaippaa tuli mies oven väliin raivoamaan, sanoin monta kertaa mene pois(lapset olivat sylissä) ja mies pitää kädellään ovea auki ja jatkaa räyhäämistä... Työnsin/tuuppasin sitten viimein sitä hänen kättään jotta saan sen oven kiinni ja pääsen sitä kuuluisaa vaippaa vaihtamaan ja tuo oli sitten hänelle liikaa ja löi mua kylkeen..

Olen ajatellut että lyönti on se viimeinen niitti ja mies tietää tämän ja varmaan siksi on nyt kahta hirveämpi minua kohtaan kun tietää toimineensa väärin.

Sain kyllä anteeksi pyynnön tuosta mutta muistutti minua myös siitä että varmaan ansaitsin sen kun olen vain niin ärsyttävä. Juuri näin sitä vastuuta kannetaan.

Kiitos muuten kaikille tsempeistä tuhannesti!

Aloin nyt avautua enemmän kuin oli tarvis mutta näköjään pakko ruikuttaa jonnekin kun oikeassa elämässä täytyy kyetä olla aika cool jotta saa lapset hoidettua.

ap

Ap, miehesi takuulla haluaa huoltajuuden siksi, että on tajunnut joutuvansa maksamaan elarit. Toivottavasti sinulla on ystäviä jotka pitävät sinun puoliasi, miehesi kuulostaa sen verran sialta.

Oikein hienoa kun pääsit tuollaisesta miehestä eroon. Pikkulapsi vaihe on vaikeaa ja stressiä täynnä, kaikki liitot eivätkä ihmiset kestä sitä. Kuulostaa siltä että miehelläsi on vakavia kontrolli ongelmia ja tuollaiset tilanteet eivät yleensä parane. Hyvä että lähdet nyt etkä myöhemmin.

Minulla on myös mies joka on alkanut käyttäytyä kuopuksen syntymän jälkeen aggressiivisesti itseäni ja lapsia kohtaan, huutaa, käyttäytyy fyysisesti uhkaavasti. Hän myös ajattelee että kaikki lastenhoito kuuluu minulle kun "lapset ovat niin ärsyttäviä että ei kestä heitä." Ei ole vielä lyönyt, minä olen kyllä lyönyt häntä kun hän tönäisi vihaisena 1-vuotiamme maahan. Mietin vakavasti eroa ja kuinka toimia. Ei töitä, ei tukiverkkoja, todella pienet lapset joiden kanssa toivoin olevani kotona ensimmäiset vuodet. Olen jo alkanut hakemaan töitä koska melkein tiedän että kohta hän napsahtaa, ja siinä vaiheessa kun lyö minua tai lapsia tai käy muuten käsiksi, se on ehdoton ero, ei kysymystäkään. Olen täysin sun puolellasi. Voimia ja kyllä se elämä kantaa vaikka ei sitä ensin uskoisikaan!

Tulette tappelemaan vielä pitkään, ja varsinkin rahasta. 

Mun eksä kehtasi alkaa esittämään laskua yhteisen elämämme kuluista ja totesi olevansa rahallisesti saamapuolella. Onneksi mulla oli hyvät tukiverkot, jotka olivat tukena ja saatoin itsekin nauraa asialle.

Että vielä pitäisi maksaa siitä ilosta, että olen saanut hänen luonaan asua, siivota ja tehdä ruokaa... Sanoin vaan, että pistä piikkiin. Maksan sitten joskus, hah, en ikinä.

voi ap, isosti jaksamista!

onkohan tuolla miehelläsi liikaa energiaa jonka purkaa negatiivisesti, höyryjä voisi terveelliselläkin tavalla purkaa?! rankka liikunnallinen harrastus tms.

onhan se nyt s**tana että perheen on kotona olta va turvassa ilman pienintäkään väkivallan uhkaa!

Esitä sille ukolle lasku lastenhoidosta, kotipalvelusta, seksipalveluista...

NYT haet itsellesi apua. Aloita neuvolasta, sitten lastensuojelu. Siis itsellesi ja lapsille, unohda se ukko. Vanhemmat, ystävät ketä vaan remmiin mukaan. Hoida itsesi ulos tuosta kodista, jossa kohtelu on tuollaista. Ja kun olet saanut asiat kuntoon kotona, töiden hakuun.. Kesä '14 on sitten se sun kesäsi.  

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 10:46"]

Tästä piti tulla elämäni paras kesä, lapset pieniä mutta ei enää ihan vauvoja.

On tässä parisuhdeterapiat yms käyty. Turpaan tuli silti.

Surettaa lapset. Olisin niin halunnut antaa heille ehjän perheen.

Onko kohtalotovereita? Tästä tuskin on tulossa mikään kuuma sinkkukesä, ennemmin menee tapellessa exän kanssa :(

Miten mä sain itseni tällaiseen loukkuun, kotihoidontuella ja ei työpaikkaa odottamassa pienet lapset ja nyt jään niin yksin...

Mies on junnannut jo vuoden tuossa "riitelyvaiheessa" ja mä olen niin loppu siihen. Olen velkaa hänelle kuulemma tästä kolmesta vuodesta rahaa jonka aikana siis synnytin meidän kaksi lasta ja olin äitiyslomalla.

Väsyttää ja itkettää.

[/quote] hyi, miehelles.

Voimia eron jaksamiseen!

Tuo on mulle juuri sellainen tilanne jota pelkään, kun olen nyt raskaana.. Mitä jos mies väsyy pikkulapsi arkeen, alkaa tulla riitoja, ja äitiyslomalla jään huonoille tuloille ja ei töitä tiedossa, mitä jos mies tuntee olevansa vain mun ja vauvan elättäjä ja häipyy kaikenlaista vaatien :(

Kuten jo joku aiemmin sanoi: Pyydä apua tilanteeseesi, älä jää yksin setvimään!

Kiitos. Olen ihan romuna. Myönnän että olin "vaativa" kun taisin masentua tuossa esikoisen syntymän jälkeen ja sitten perään tulikin kuopus. Eli olin tosi tosi väsynyt kun käytännössä koti ja kaksi pientä täysin minun vastuulla. Oma suku asuu kaukana ja ystäviä ei juuri ole kun niitä jouduin karsimaan muuttaessani tämän miehen kanssa.

Nyt kun kirjoitan tätä huomaan kuinka "lampaalta" kuulostan. Hulluinta tässä ehkä se että koen aina olleeni vahva ihminen en itsekään ymmärrä miten annoin tilanteen lipua näin huonoksi.

Tuon lyömisen jälkeenkin olen vaan pitänyt toivon kipinää yllä että mies tajuaa miten väärin toimii vaan riidellessään ja löytäisi halun myös alkaa korjata tilannetta.

Muutosta tuskin tapahtuu ja eilisen olenkin laitellut epätoivoisia asuntohakemuksia.

Luottotietoni ovat mennyttä joskin olen ne maksanut mutta merkintä näkyy vielä jonkinaikaa joten asunnon hankintaa tuo haittaa aikalailla.

Hitto muutan vaikka veneen alle mutta tottapuhuen pelottaa. Mies aikoo vaatia huoltajuutta ja jos kyse ei olisi näin rankasta asiasta pitäisi tuota vitsinä, koska ei tähänkään asti ole niitä noin vain hoitanut vaan minä jään hänelle "velkaa" kaikesta vapaa-ajasta jne.

Jos olen esim. käynyt kahvilla saattaa mies kun tulen kotiin yht.äkkiä vaan lähteä "koska minäkin sain omaa aikaa" . Hän laskee kaiken omaksi hyväkseen, eli jos on tullut kotiin ja vaihtanut vaipan edes on sitä mieltä että seuraava vaipanvaihto on minun hommaani...

Tuo nyt vaan esimerkkinä miten joka asiasta täytyy vääntää.

Minulla meni selkä pahasti kun kuopus oli 6kk ja tuokin on käännetty niin että minä liioittelen asiaa jotta mies joutuisi tekemään enemmän jne.

Tuntuu että vihaa minua, suorastaan halveksuu mutta silti jaksaa olla mustasukkainen. Sanoinkin hänelle etten tiennyt yhden ihmisen sisään mahtuvan noin montaa negatiivista tunnetta :(

ap

Ettekö te naiset yhtään suunnittele elämäänne niin, että pärjäätte ilman miestä elättämässä tai tilanteessa että jäätte yksin lapsinenne?

Hankitte lapsia ilman tietoa miten tämän elättäisitte ilman työpaikkaa?