..vapaus käteen jää...

jep. Niin se vaan menee, että kun kaiken menettää niin vapaus on se, mitä käteen jää.

Mä en kyllä menettänyt kuin materiaa, lapseni sain pitää mutta pääsin eroon  vuosien ahdistavasta piinasta. Tuntuu vieläkin hyvälle kun voin tulla kotiini ilman, että mun pitää pelätä millaisella tuulella mies on kotona, onko tiedossa huutoa vai mykkäkoulua, myöhemmin yöllä mahdollisesti vielä raiskaus.

Nyt on kotiin tullessa vastassa lapset ja oma rauha. Tätä on jatkunut jo neljä vuotta ja aina silloin tällöin rintaan tulee hyvä tunne kun ei tarvitse enää pelätä.

Ero oli kamala. Ex uhkaili lasten viemisillä (suomalainen mies), itsemurhalla, vaani mun tekemisiäni, koitti estää muuton, vaati myös mun osuuttani myydyn talon ns. voitosta, lakimieheltään tuli kirjeitä ja puhelinsoittoja suoraan mulle... mitkä jo lakimies itsekin tiesi varmasti moraalittomiksi koska sekä ex että hänen lakimiehensä tiesivät että mulla on oma lakimies myös. Puhelinsoittoja, vaatimuksia vaatimusten perään, jatkuvaa palaveerausta lastenvalvojan luona...

Ex piinasi myös sähköposteilla, vaihdoin sähköpostiosoitteeni toiseen enkä kertonut sitä hänelle. 

2,5 vuotta se jaksoi tehdä tuota. Vielä siltikin jatkoi vaikka hänellä oli itsellään jo uusi nainen ja asui hänen kanssaan yhdessä jo.

Nyt tuo kaikki on jo rauhoittunut, lasten tapaamiset sujuu melkein rutiinilla eikä enää tule viestitulvaa.

Mulla on niin hyvä olla nyt, lapset voivat paremmin ja itsekin jaksan paremmin olla heidän kanssaan. En enää vain halua hautautua sisätiloihin, en aloita aamuani oksentamalla ahdistustani vessanpönttöön ja nuku pelkkää koiran unta paria tuntia. Tein niin ihan liian monta vuotta elämästäni.