Vauva-aika ja syntymäjärjestys
Tietysti eniten vauva-aikaan vaikuttaa vauva itse ja hänen luonteensa ja sisarusten luonteet ja ikäerot. Mietin kuitenkin, että olisiko jotain trendiä syntymäjärjestyksessä? Voisi ajatella, että esikoisen hoito on tavallaan helppoa, kun hänelle voi antaa kaiken huomion. Silti toisaalta on vanhempana uusi ja kokematon. Olisiko toisen lapsen vauva-aika hankalin siinä mielessä, että huomioon tottunut esikoinen roikkuu jalassa? Hänellä ei ole leikkikaveria ja äidin aika menee vauvan kanssa. Kolmas taas voisi mennä paremmin, kun kaksi vanhempaa voisivat leikkiä keskenään. Itselläni on kaksi lasta ja nuorempi vielä vauva ja tuntuvat esim. vauvan pitkät imetyshetket aika hankalilta esikoisen temppuillessa sillä aikaa. Voisiko toivoa, että lasten määrän lisääntyessä he viihtyisivät edes jonkin aikaa keskenään? Nyt esikoinen ei leiki hetkeäkään itse.
Kommentit (6)
Noin se pitkälti meni :) Itsellä kolme lasta kahden vuoden välein. Kuopuskin on nyt jo 3.
Eka lapsen kohdalla kaikki oli tosiaan uutta ja outoa, eikä siksi voinut/osannut täysillä nauttia arjesta.
Toisen lapsen syntymä meillä (2v ikäerolla) oli täysi katasrtofi, mikä johtui uuden tulokkaan itkuisuudesta ja esikoisen uhma-iästä. Se oli elämäni hirveintä aikaa, näin vuosienkin jälkeen sanottuna.
Kolmannen kohdalla kaikki oli vain ihanaa :)
Kyllä he alkavat leikkiä vielä yhdessä, odota vaan.
Yleistän nyt:
esikoisesta tulee kiltti, muut huomioonottava, auttavainen yms.
kakkosesta tulee häirikkö, huomiota vaativa, syrjäytyy helpoiten
kolmosesta tulee lellitty, saa kaiken helpommin ja muita aiemmin, itsekäs
Esikoisen kanssa oli helppoa, toisen synnyttyä oli vaikeampaa kun piti kuitenkin imetyksen ohella viihdyttää esikoista. Kolmannen synnyttyä oli taas helppoa, vanhimmat leikkivät pääasiassa sovussa keskenään, olihan sitä kärhämääkin :)
Nyt neljäs on vielä vauva, vielä on helppoa sinänsä ollut. Saa nähdä mihin tämä muuttuu :)
Juurikin näin.
Ekan lapsen kanssa oli helppoa ja vähän tylsääkin.
Toinen lapsi pienellä ikäerolla - hyvä kun selvittiin hengissä.
Kolmas lapsi ja vähän pidempi ikäero: tosi lungia, isommat viihtyy keskenäänkin.
Neljäs lapsi, menee jo rutiinilla.
mulla ei ole koskaan ollut vain yhtä lasta, joten en tiedä kuinka vaikeita/helppoja ainoat lapset ovat. meillä ei olla koskaan kärsitty mustasukkaisuudesta yms.