Nico-Petterin äiti pahoinpiteli asiakkaan ruokakaupassa Espoossa
Sivullinen nuhteli lasta Espoossa – raivostunut äiti hyökkäsi kimppuun
22.3.2013 12:56 2
Helsingin Sanomat
Ruokakaupassa vierasta lasta nuhdellut nainen sai lapsen äidin raivostumaan täydellisesti Espoon Kivenlahdessa torstaina iltapäivällä. Vihanpurkaus ei jäänyt suusanallisen hyökkäykseen, vaan huomauttajaa muun muassa revittiin hiuksista ja raavittiin.
Välikohtaus sai alkunsa, kun asiakkaana ollut nainen huomautti toisen asiakkaan lasta huonosta käytöksestä. Lapsi oli esimerkiksi työntänyt kätensä kurkkusammioon.
Lapsen äiti ei sulattanut lainkaan sitä, että vieras ihminen päätti käydä ojentamaan hänen jälkikasvuaan. Hän alkoi haukkua naista ja sylkeä tämän päälle. Äiti myös uhkasi hakata huomauttajan kaupan ulkopuolella.
Raivostunut äiti poistui jo kaupasta, mutta palasi kuitenkin takaisin kassojen luokse repimään hiuksista hetkeä aiemmin solvaamaansa naista. Uhri kaatui repimisen seurauksena maahan. Pahoinpitelijä raapaisi vielä hänen poskeaan.
Tämän jälkeen äiti poistui toistamiseen kaupasta, tällä kertaa lopullisesti. Poliisi tutkii kello 15.30 sattunutta välikohtausta pahoinpitelynä.
Kommentit (10)
Aikamoinen vihanhallintaongelma tolla mammalla. Hävettääköhän sitä nyt ollenkaan?
Voi opeparkoja kun ton dorkan lapsi menee kouluun
Mä luulen, että tiedän tuon äidin, sai aikamoisen raivarin mun miehelle taannoin, kun huomautimme hänelle kun toi koiransa päiväkodin pihaan... hyvä ette jouduttu soittamaan poliiseja silloinkin. Alue täsmäisi. Pikkusen oli vihanhallinnna kanssa rouvalla ongelmia. Lapsiparka: parhaiten jäi mieleen, että lapsi lähti ihan samantien pois kun näki äidin ilmeen, eli ei ollut eka kerta kun rouvalla lähti lapasesta ja lapsi tunnisti "oireet" ihan samantien.
Miten niin Nico-Petterin? Voihan se olla tyttökin, jutussa ei mainita lapsen sukupuolesta mitään.
Nico-Petteri voi olla tyttö ihan niinkuin av-mammakin voi olla isä.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 13:23"]
Aikamoinen vihanhallintaongelma tolla mammalla. Hävettääköhän sitä nyt ollenkaan?
[/quote]
Samaa mieltä. Kyllä jotakin ongelmia täytyy olla jos tolla tavoin pimahtaa. Jos omaa jälkikasvua nuhdeltaisiin, pyytäisin varmaan anteeksi lapsen käytöstä ja ojentaisin lasta.
No hui, tuo olis voinut käydä mullekin, en vois olla puuttumatta jos näkisin tuollaista käytöstä... Onneksi ei tule asioitua Kivenlahden kaupoissa niin usein. Meit on moneks, toivottavasti epäilty saadaan kiinni ja syytteeseen ja toivottavasti kauppias tajuaa kiittää uhria vaikkapa lahjakortilla, se teki kuitenkin siinä tavallaan myyjän/vartijan hommia kun puuttui asiaan!
Kyseinen lapsi ei ole päiväkodissa.
Näin se koko kylä kasvattaa...