Voi Masa Masa
Tuore 7 päivää -lehti kertoo Matti Nykäsen rakastuneen 26 vuotta nuorempaan Mirkaan. Tänään Nykänen ampuu itse alas suhdekohua MTV3:n Viihdeuutisille.
Matti Nykänen purkittaa torstaina aamupäivällä MTV3:n studioillaHjalliksen kanssa -ohjelman jakson, jossa hän on vieraana.
Jakso tulee tänään tv:stä MTV-kanavalla klo 22.35.
Viihdeuutiset uteli Nykäseltä, missä mennään hänen uuden 7 päivää -lehden paljastaman romanssikohunsa kanssa.
– Lähinnä on kyse ystävästä ja juttuseurasta. Suhde syntyy, kun aikaa kuluu. Ei tässä mistään rakkaudesta ole kyse vielä, Nykänen sanoi.
Hänen mukaansa Susanna Ruotsalainen on tietoinen asioista.
– Susanna tietää varmasti, missä tässä mennään, missä latu kulkee. En halua loukata Susannaa, hän päätti.
Ruotsalainen puolestaan kertoo tuoreessa Annassa, että hänen elämänsä muuttui painajaiseksi yhdessä yössä.
Susanna kertoo lehdessä Matin alkaneen taas juoda, mikä oli viimeinen pisara Susannalle.
Näin oli käynyt jo aiemminkin suhteen aikana, että viina oli vienyt Mattia. Mutta aiemmin Matti oli palannut kotiin ja pyytänyt anteeksi. Tammikuun lopulla kaikki oli toisin. Suhteen oli loputtava