Lapsen nimeen tottuminen

Ihan nopeasti se käy, kun vaan muistatte puhutella vauvaa koko ajan tämän nimellä ja myös puhua hänestä keskenänne ja muille ihmisille "Mattina" eikä millään lempinimillä. Paljon onnea perinteiselle suomalaisnimelle!

Mä taisin ensimmäiset viikot jopa vähän hokea niitä nimiä, siis tyyliin "onkos siinä äidin mattimattimatti"... Osin totuttelun takia, osin siksi että tykkäsin nimistä niin paljon.

En muista kauanko kesti ennen kuin totuin, mutta ei kauan.

Nopsaan totut! Meillä nimi vaihtui "viralliseksi" oikeastaan heti papin aamenen jälkeen. Pian et enää muistakaan millä työnimillä tai vaihtoehtoisilla nimillä lasta on ennen kutsuttu.

Kiva kuulla, että muillakin ollut tätä... Aattelen et oonko ihan hullu ku tuntuu et annoin väärän nimen pojalle...

Mulla kesti kyllä ehkä puoli vuotta tai vuosi, ennenkuin olin kunnolla sinut nimen kanssa. Sen keksiminen oli todella vaikeaa, ja lopulta päädyttiin tietynlaiseen suvusta löytyneeseen kompromissiin. Huomasin pitkään selitteleväni nimeä: jos joku kysyi pojan nimeä, aloin sanoa että se nyt on tämä kun ei me keksitty millään muuta ja sitten suvunkirjoista etsittiin tällainen molemmista ihan hyvä nimi.

Nyt tuntuu hölmölle, nimi sopii lapselle kyllä. Vaikka välillä miettii, että hänelle olisi sopinut luonteen perusteella muutama muukin mietitty nimi.

^^ Meilläkin suvusta otetut nimet, olisin halunnut ihan oman nimen pojalle, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän.. Toivottavasti totun nimeen pian..

Papin aamenen jälkeen, voi jeesus..

^

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 08:00"]

Papin aamenen jälkeen, voi jeesus..

[/quote]

No, kirjoitin sen "papin aamenen" ihan sanontana vain eli nimiäisjuhlaa tarkoitin. Siis sitä tilaisuutta, jossa nimi julkistettiin (lähisuku tiesikin etukäteen, mutta meillä oli myös muutama ystävä, pari hyvää työkaveria ja kaukaisempikin sukulainen mukana). Mutta siis siitä lähtien meidän "Antti" oli Antti eikä enää Nöksy :).

Meillä tottumista auttoi se, että valittiin mahdolliset nimet melkein heti raskautumisen jälkeen, ja meillä on tytöllä niin erikoinen nimi että sitä on moni ihastellut. Pääasia, että me tykkäämme nimestä, mutta lapsi kyllä tottuu nimeensä on se perinteinen tai erikoinen. :)

Ei kai tuossa "papin aamenessa" mitään hassua ole. Varsin moni lapsi kastetaan (eiköhän pappi ainakin jossain vaiheessa toimitusta sen aamenen sano). Kyllä meidän lasten nimet on minulle todellistuneet uudella tavalla ristiäisten jälkeen kun se on tullut kaikkien tietoon ja sitä on todenteolla alettu käyttää. Siihen asti se ei ole tuntunut ihan yhtä "oikealta". Ja tiedän kyllä ettei lapsi virallisesti saa nimeä kasteessa, ei siitä olekaan kysymys.

Ap, miten päädyitte nimeen, josta sinulle tulee jotain tiettyjä ihmisiä mieleen? Meillä ainakin oli periaatteena, että sellaista etunimeä ei yhdellekään lapselle anneta, josta jommalle kummalle tulee joku tietty henkilö mieleen.

Samannimisiä miehiä on elänyt suvussamme noin 100 vuotta sitten. Ja nuoruudestani eräs ihastukseni oli sen niminen....Mutta ei kai noilla nyt voi olla mitään väliä. Mun pää vaan on semmoinen, että ajattelen ihmeellisiä asioita...ja sitä mitä muut nimestä ajattelevat, miten se on antanut semmoisen nimen lapselleen jne...

ap

Synnyntin Saksassa. Siellä piti nimi kirjoittaa kaavakkeeseen jo synnärille mennessä, joten sittenhän sen tiesi, heti kuka sieltä tuli... ;-) Mutta, joo, kyllä siinä muutama pâivä meni ennenkuin alkoi tuntua, että vauvalle kuuluikin se nimi mikä annettiin. Ajattelin, että ehkä se vaan johtui siitä, että vauva oli uusi ihminen perheeseen ja koska se ei heti vielä reagoi itseensä, puheeseen jne, niin tavallaan menee hetken aikaa, että nimestä tulee osa lapsen identiteettiä, koska se on vain sen varassa mitä nimeä vanhemmat käyttâvät... Siksi se oli minusta hetken aikaa totuttelemista vaativaa, mutta en muista kauako siihen meni. Kuvittelen kyllä, ettÄ suomalainen systeemi, missâ vauva saattaa olla "nimetön" pidempäânkin, voi olla hankalampi totuteltava.  

...

Mä vaihdoin pojan nimen parin kuukauden jälkeen... Melko samanlaiseen kuin alkuperäinenkin. En ole katunut vaihtamispäätöstä. Se ensimmäinen ei vaan oikeen ollut hyvä.

Käykää toki kimppuun, mutta mä niin en ymmärrä tätä pöhköä nimensalailuperinnettä. Itse en olisi viitsinyt viivyttää lapsen oikeaan nimeen totuttelua viikkotolkulla ja kutsua joksikin nyytiksi tai pytteliksi vain siksi, ettei kukaan vain saa tietää mikä sen nimi on! Ja vastaavasti on ollut itsestäänselvyys päättää siitä nimestä ainakin kutsumanimen osalta jo ennen lapsen syntymää. Lapsen synnyttyä voi ehkä päivän pari olla päättämätön olo, onko tämä nyt tosiaan se nico-petteri, mutta jos nimi on ehtinyt jo muodostua itselle tärkeäksi, siitä selviää aika äkkiä. En voisi kuvitellakaan ettei nimelle uhrata ajatusta ennen lapsen syntymää ja vasta päivää ennen ristiäisiä pähkäillään kiireessä joku! 

^^sitä nimeä mietittiin koko raskausajan, sitten ajateltiin että päätetään kun nähdään miltä näyttää, no sitä sopivaa nimeä ei kuitenkaan löytynyt, ja vääntöä käytiin 4 nimivaihtoehdon välillä, ja päädyttiin tähän nykyiseen.

ap

Meillä on myös nimet mietitty valmiiksi ennen lapsien syntymää. En mä pystyis niissä hormonihuuruissa lapsen jo synnyttyä keskittyyn nimien pohtimiseen ja tekeen mitään paniikkiratkaisuja. Nimen pimittämistä en niin ikään tajua. Lapsien syntymästä on ilmoitettu heti nimellä, ei sukupuolella.

Meillä myös nimet mietitty , yhdelle vaihtu synnytyssalissa kun tuli ilmetty nn, Voin ehkä ymmärtää että nimi julkisesti sanotaan vasta kaste/nimi juhlassa (meillä kyllä siis ollut julkista jo alusta) mutta se että kutsutaan siihen asti, eli jopa kolme kuukautta joksikin nöpöksi tai nupuksi ja sitten yhtäkkiä onkin nimi vaihtunut Ainoksi ei mene kaaliini, jos hän on nuppu niin olkoon sitten nuppu vaikka kastenimi olisikin Aino, Onneksi ei minun tarvitsekkaan ymmärtää kaikkihan tekee niinkuin haluaa ja vaikka tapa minun mielestä outo niin eipä ole minulta pois