pikkuvauvan kanssa eläminen?

meidänkin vauvalla on ollut osallistuva etäisä ihan vauvan syntymästä asti, lähivanhempina kaksi äitiä. Tapaamiset on sovittu kerran viikossa arkisin ja yhtenä viikonloppuna kuussa.



Me halusimme myös priorisoida imetyksen ja olimme sopineet ennen lapsen syntymää, että imetyksen kestäessä lapsi tapaa isäänsä lyhyempiä aikoja, mutta useammin. Lähinnä tapaamiset olisivat meidän luonamme, tai välillä esim. kävelyllä pari tuntia, jos vauva nukkuu hyvin vaunuissa.



Aluksi niin tehtiinkin ja isä vietti meillä todella paljon aikaa vauvan ensimmäisinä viikkoina. Mutta imetys ei erinäisistä syistä onnistunut ja vauvalla oli ensimmäiset kuukaudet tosi paha koliikki (ei nukkunut juuri lainkaan öisin, vaan huusi suoraa huutoa), joten aika pian suunnitelmat menivät uusiksi.



Imetyksen loppuminen mahdollisti sen, että lapsi vietti pidempiä jaksoja kahdestaan isänsä kanssa, ja suunnilleen kolmen kuukauden iästä asti isä on vienyt lapsen aina omaan kotiinsa, kun on ollut hänen hoitovuoronsa, mikä on kyllä ollut meidän kannaltamme loistavaa. Kyllähän sitä isän lapsentapaamista katselee olohuoneessaan jonkin aikaa ihan sujuvasti, mutta pidemmän päälle käy raskaaksi, kun muutenkin rankassa ja vähäunisessa pikkuvauvavaiheessa pitää vielä ihmetellä " vierasta" ihmistä kotonaan lähes päivittäin. Niin, ja oman ajan ottaminen omassa kodissa on todellakin melko hankalaa, jos joku hoitaa vauvaa olohuoneessa.. ;)



Meillä suurimmat konfliktit ovat syntyneet aikatauluista. Isä ei jotenkin ymmärtänyt, että jos hänen aikataulunsa jatkuvasti elävät, hän samalla tulee pompottaneeksi myös meitä. Hän esim. oletti, että meidät voi " varata" moneksi päiväksi kotiin ja sitten päättää, haluaako tulla käymään vai ei. Pari kertaa hän myös herätti vauvan päiväunilta, kun oli ollut niin ikävä, mutta siihen tuli äkkiä stoppi..



Joten olemme nyt opetelleet vetämään rajoja ja sopineet tietyn päivän viikossa, jolloin isä tapaa lasta, ja jos se ei hänelle sovi, seuraava tapaaminen on seuraavalla viikolla. Käytännössä hän kuitenkin tapaa lasta myös vauvauinnin yhteydessä ja erilaisissa muissa riennoissa, eli useimmiten noin 2-3 kertaa viikossa. Yöpymistä isän luona yritettiin 4kk iässä, mutta se ei onnistunut kun vauva ei suostunut, nyt olisi n. 7kk iässä tarkoitus yrittää uudelleen.



Helpointa olisi varmasti yrittää sopia tapaamiset ja muut asiat mahdollisimman tarkasti etukäteen ja kirjoittaa niistä kirjallinen paperi (se ei ole laillisesti sitova, mutta siihen voi nojata moraalisesti, jos ongelmia tulee). Vauvan tulo heittää kaikkien osapuolten tunteet täysin sekaisin ja siinä tunnekuohussa on todella hankala yrittää sopia yhtään mitään sopuisasti...

Isä siis haluaa todellakin olla lapsen elämässä mukana ja olla läsnä. Emme ole sopineet mitään määrää, kuinka paljon isä tulee lasta tapaamaan (oikeastaan juuri sen vuoksi, että suunnitelmat sitten synnytyksen jälkeen menevät niin helposti uusiksi). Olettaisin kuitenkin, että isä haluaa nähdä lasta lähes päivittäin, ainakin alkuun kun tapaamiset eivät voi olla niin pitkiä. Enkä minä halua kieltää häneltä tätä oikeutta, mielestäni on hyvä, että isä on näin paljon mukana.

mahtavaa kuulla,että on samassa tilanteessa eläviä. me erosimme juuri ennen lapsen syntymää, mutta ollaan edelleen hyviä ystäviä. Isä on meillä välillä yötä ja pari kertaa on poika ollut jo isän luona yötä. poikaa siis nyt 3kk. Mitään tapaamispäiviä ei olla sovittu, mutta yli viikon väliä ei ole ollut. Nyt vielä kun itse olen äippälomalla, niin tapaamiset on menny aika paljon isän ehdoilla, mutta minuakin on kyllä kuunneltu. Isällä on onneksi (?) vuorotyö ja pystyy paljon vaikuttamaan omiin vuoroihinsa. Tuntuu, että itselle on jäänyt enemmän aikaa kuin ns.normaali perheissä, koska silloin kun isä on läsnä niin hän myös hoitaa lasta. Itsellä ei maito riitä taysimetykseen, joten annan lisäksi korviketta. Silloin kun lapsi ollut isällä hoidossa, olen lypsänyt maitoa. Täysimetys voi kyllä olla hankalaa tässä tilanteessa, koska joutuisi pumppaamaan useammin.Meillä luonto ratkaisi sen ongelman, vaikka välillä syllistänkin itseäni korvikkeesta. Turhaan. Tiedän...Mielestäni kuitenkin on tärkeämpää, että lapsi saa alusta asti luotua läheisen suhteen isäänsä. Tsemppiä kaikille vauvojen äiteille ja tuleville.

Lisäisin vielä, että isän vierailut ovat olleet minullekkin henkireikä, jonka ansiosta jaksan arkea. Alussa tapaamisten tarkoitus oli, että saan levättyä, mutta huomasin, että väsymyksen kanssa jaksaa, mutta yksinäisyyden kanssa ei. Pienen lapsen kanssa se on kuitenkin aika ykstoikkosta elämä ja kaveritkaan ei jaksa koko ajan kuunnella vauva-juttuja. On mukava kun on edes välissä joku aikuinen lähellä, jonka kanssa keskustella.

lapsen oikeutta imetykseen ja pysyvään hoitajaan vähintään lapsen ekana ja mieluiten kahtena ekana vuonna.

Pitkästä aikaa ehdin katselemaan tätäkin keskustelua. Kiva, että sitä on kehittynyt tänne... :)



Vauvamme nyt sitten syntyi kaksi viikkoa sitten. Isä oli mukana synnytyksessä on on syntymän jälkeen ollut täällä käymässä joka päivä, yöt hän on kuitenkin viettänyt kotona. Isä on ylpeä pojastaan ja osallistuu hoitoon aivan mahtavan paljon. Täällä ollessa hän myös laittaa ruokaa ja sen sellaista. Siitä on todella iso apu näin alkuun, kun on rutiinit olleet vähän hakusessa... Olen jo uskaltanut jättää pojan ja isän keskenään kotiin muutamiksi tunneiksi, kun olen lähtenyt käymään kaupungilla. Kaikki on tuntunut menevän hyvin, eikä oma hermonikaan ole vielä isän suhteen palanut. Toisaalta olen epäillyt sen johtuvan siitäkin, että olen niin keskittynyt vauvaan, ettei mikään muu oikeastaan jaksa kiinnostaa. Mahdollisia ongelmia en ole edes jaksanut miettiä. Vauva saa kaiken huomioni, ja taustalla tapahtuvat asiat ovat toissijaisia.



Pojan isä on sanonut hoitavansa mielellään vauvaa, että minä pääsen vähän tuulettumaan. Itselläni vielä vaan on sellainen olo, ettei ulkopuolinen maailma kiinnosta. Sitä on mieluiten kotona. Samoin isä on ehdottanut, että menisin välillä hänen luokseen nukkumaan ja hän voisi viettää yön pojan ja lypsymaidon kanssa. Ideana tuokin tietenkin kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä tiedän unieni jäävän hänen luonaan vielä lyhyemmiksi kuin vauvan kanssa... :) Kai se on joku ikiaikainen äidinvaisto, mikä saa olemaan vauvassa niin kiinni. :)



Olen aivan äärettömän ällistynyt ja onnellinen vauvasta, se on aivan ihmeellinen. Välillä sitä kuitenkin tuntee itsensä todella yksinäiseksi ja huomaa jotenkin kaipaavansa " entistä" elämäänsä. Tuntee olevansa pelkkä kävelevä tissi. Vanhojen kavereiden kanssa ei kuitenkaan tunne enää jakavan kovinkaan paljoa yhteistä (heillä ei tietenkään kellään ole lapsia). Heidän juttunsa ja juorunsa ei jotenkin enää niin kiinnosta, eikä omaan elämäänkään kuulu kuin vauva, maidontuotanto ja paranevat tikit. Lapsen isä tuntuu usein olevan se ainoa ihminen, kenen kanssa näitä asioita voi kunnolla käydä läpi. Hänelle vauva on aivan yhtä ihmeellinen, kuin minullekkin.



Ainoa, mistä olen joutunut sanomaan, on omilla avaimilla kotiini tulo. Hänellä on siis kämppääni vara-avain ja mielestäni on hyvä, että hän käyttää sitä silloin, kun tiedän hänen olevan tulossa. Eilen hän kuitenkin vaan ilmaantui tänne omilla avaimillaan. Sanoin hänelle, että tarvitsen kotonani oman rauhan ja hän ymmärsi asian. Sekin puoli siis tuntuisi olevan taas kunnossa.



Sitten on tietenkin vielä sukulaiset. Jotenkin minulla ei nyt huumori kestä niitä muka huumorilla höystettyjä kommentteja naimisiin menosta. Äitini vierailuaika täällä oli yhtä helvettiä, kun vihjailuja tuli tuon tuosta. En oikein jaksa odottaa ristiäisiä, kun isän puolen suvusta osa tuntuu olevan sitä mieltä, että minä olen tässä se pahis, joka ei halua naimisiin. Hyvin konservatiiviset ihmiset eivät taida nähdä syytä siihen, miksi kaksi ihmistä, joilla on yhteinen lapsi, eivät menisi naimisiin keskenään, jos he kerran tulevat keskenään hyvin toimeen. Asiaa on tietenkin koitettu selitellä, mutta vaikutus tuntuu olevan heikko, suorastaan olematon. Ehkä aika saa heidätkin tajuamaan, ettei meitä ole taidettu luoda toisillemme...



Todella ihanaa huomata, ettei ole ainoa, joka miettii näitä asioita.



Hyviä pääsiäisen ja kevään jatkoja kaikille, ja voimia!

lapsen isä käy teillä päivittäin ja vauva nukkuu hyvin vaunuissa voit lähettää heidät parin tunnin lenkeillä, jos kaipaat omaa rauhaa.



Varsinkin alkuun imetys on aika intensiivistä, mutta vauvan kasvaessa isällä ja lapsella on enemmän mahdollisuuksia tehdä asioita ihan kahdestaan.

eli tyttäremme on kohta kuukauden. miehen kanssa tilanne on sekava edelleen, päätimme ettei enää seurustella, mutta kaikki tuntuu olevan samalla tavalla kuten ennenkin paitsi minä otan asian niin ettemme seurustele.eikä olla keskusteltu suhteemme tilasta uudelleen.

no mies kuitenkin haluaa olla lapsen elämässä mukana, minulla on myös koululainen kotona ja mies kyllä on hänenkin elämässä mukana vaikkei oma lapsi olekkaan. mies nukkuu useasti täällä ja hoitaa tyttöä sen minkä ehtii ja kiitos siitä hänelle. imettäminen ei tietenkään onnistu joten he eivät oikeastaan vielä voi lähteä mihinkään, sitten myöhemmin kun alkaa kiinteät ruuat.



minä en halua eikä minulla ole oikeuttakaan kieltää isää osallistumasta lasten elämään, hyvä jos miestä kiinnostaa. niin ja on meillä vielä toistemme avaimetkin, joten ota tästä tilanteesta nyt sitten selvää.