Hellari-, normi- ja mormonilapset leikkivät hyvin
En voi kuin iloita siitä, että meidän kodista on tullut "turvapaikka" monelle naapuruston lapselle. Ekaluokkalaisemme tuli tänään koulusta ja hänen mukanaan tuli mormoniperheen 7-vuotias tyttö. Puoli tuntia tämän jälkeen tuli Helluntalaisperheen poika myös meille leikkimään.
Tytön huoneessa on menossa aikamoiset naamiaiset, kitaran rämpytys kuuluu välillä ja aikamoinen selittely, mitä näytellään. Välillä kävivät syömässä mansikkajogurtit välipalaksi ja taas meno jatkuu. Pojan äiti soitti äsken ja tulee hakemaan sen vartin yli kolme eli ihan kohta. Tyttö saanee olla klo 16 asti.
Tämä ei ole ihan eka kerta, joten menee jo rutiinilla ekaluokkalaisten leikki. Ainoa sääntö on, että telkkaria ei katsota, muuten saavat puuhata mitä mielikuvitus lapselle vain mieleen tuo. Kyllähän meidän lapsi on tuonut jo kotiin kutsun osallistua kaverin kanssa rangereiden toimintaan ja mitä kaikkea, mutta toistaiseksi olemme sen kieltäneet, normi-seurakunnan tilaisuuksissa lapsi on käynyt ja kesäleirillä, mutta muuten haluamme odottaa vielä muutaman vuoden ennekuin päästämme liikkeelle ilman vanhempia.