Pitääkö asten kanssa väkisin puuhata jotain?

Mun mielestä ei koko ajan tarvitse keksiä jotain, mutta 1- ja 4- vuotiaiden äitinä olen huomannut, että jonkinlaista puuhausta on hyvä kuulua päivään, ettei leikit mene överiksi ja toisen kiusaamiseksi. Siksipä meidän päivärytmissä on vuorotellen lasten kanssa puuhausta ja sitten taas pätkä sitä älämölösekoiluleikkiä, mitä näyttävät harrastavan keskenään. 

Lapset tietysti tarvitsevat huomioimista, vaikkei olisikaan itse mukana heidän tekemisissään.

Sen sorttinen puuhaus, että käydään jossain tapahtumissa ja paikoissa on musta kehittävää, koska se opettaa heti pienenä, ettei kaikissa paikoissa toimita ja pukeuduta samoin, vaan tilanteet ovat erilaisia.

Oikein odotan, josko nuo joskus kasvaisivat yli siitä, että kotona ei tarvitsisi järjestää noit ohjelmanumeroita; leivontaa, askartelua, kokkausta, maalausta...

Yhdessä puuhaaminen kehittää vuorovaikutustaitoja, ja on samalla tehokas oppimistilanne tärkeille arkipäivän taidoille. Kaikkea ei voi koulu ja päiväkoti opettaa. On ihan eri asia nähdä lapsi pakettina, jolle puetaan vaatteet päälle ja jätetään se siihen yksin töröttämään samalla kun itse pakenee nettiin, tai nähdä lapsi ihmisenä, jolla on voimakas tarve vuorovaikuttaa, ja joka on tässä suhteessa aikuisesta riippuvainen (kun puhutaan pienistä lapsista).

Sellaisissa perheissä, jossa tehdään paljon asioita yhdessä (ja siis myös lapsilähtöisesti), on yleensä hyvä fiilis, huudetaan vähemmän ja tapellaan vähemmän. Sillä, että lapsi kokee tulleensa kuulluksi ja nähdyksi, on iso merkitys lapsen itsetunnolle.