Vanha heila.

Moikka ja hyvää kevättä kaikille!

En oikein tiedä mistä aloittaisin mutta olisin niin kiitollinen jos jollakulla olisi kokemusta/tietämystä ongelmastani, jonka voisi jakaa kanssani, sillä olen pikkuhiljaa tulossa hulluksi tämän kanssa. Jos aloitan ihan alusta:

Tutustuin muutama vuosi sitten vaikean eroni jälkeen mieheen, jonka kaltaista en uskonut olevan olemassa. Meillä oli aivan upea kesä, reissailimme yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Olimme niin rakastuneita kuin vain ihminen voi toiseen olla. Kunnes.. Muutimme yhteen. Jo ensimmäisen kuukauden aikana aloin havahtua jatkuvaan riitelyyn ja siihen miten yhteistä aikaa ei ollut mihinkään, koska mies teki töitä enemmän kun laki sallii. Asia ei häirinnyt ennen yhteenmuuttoa, sillä näimme kun oli aikaa ja järjestimme sitä aikaa tehokkaasti. Joka tapauksessa kaikki lähti menemään pieleen ja tämä oli vasta alkua. Sängyssä ei enää suksi luistanut, riita syttyi lakanoiden vaihtamisesta ja siitä miten toista vilkaisi. Mustasukkaisuus alkoi vallata suhdettamme ja jäytää välejä, vaikka molemmat olivat sanojensa mukaan uskollisia. Pitkän riitaisan puolen vuoden jälkeen päädyimme eroon. Mutta homma ei päätynytkään siihen. Pidimme edelleen yhteyttä vielä 5 kk ajan ja jatkoimme riitelyä, kunnes lopullinen eroaminen tapahtui viime vuoden alkupuolella. Olin niiiin rikki! Yhteydenpidon lopetus oli vaikeaa ja päivittäinen elämä yhtä helvettiä, kunto reistasi, töissä meni huonosti ja olin henkisesti hajalla, niin mennyttä ihanuutta ja iloisia aikoja kaipasin. Mutta selvisin kuin ihmeen kaupalla, vaikka olin varma etten hymyilisi enää koskaan.. Nyt hän otti minuun yhteyttä yli puolen vuoden tauon jälkeen ja mä olen hämilläni, mitä mun pitäisi tehdä?? Olemme nähneet muutaman kerran ja hauskaa on ollut sitä en voi kieltää. Mutta molemmat tiedämme että edelliset haamut kummittelevat vielä kaapissa ja niiden pihalle päästäminen olisi varma riita, itku ja hampaiden kiristys jälkiseurauksena. Suhteemme jäi vallitsemaan jatkuvan epäluottamuksen ja riidan pilvelle, mutta silti on ikävä tuota mahtavaa kesää! Mitä jos en löydäkkään enää samanlaisia tunteita? Jos jään ajatuksissani ikusesti odottamaan että palaamme yhteen jonakin päivänä? Minun on saatava ajatukset kasaan itseni ja lapseni vuoksi, lapsi ei ole meidän vaan edellisestä liitostani, mutta olen ollut poissaoleva ja itkuisen hämmästynyt jo useamman kuukauden tästä tilanteesta. Sanotaanko hyvästit? Jäädäänkö kavereiksi vai onko se edes mahdollista? Auttakaa naista mäessä! Kiitos kaikille jo etukäteen :)