työelämään palaajat, kuinka olette onnistuneet?
niin vaan meidänkin perheessä koittanut " arki" että kolmen lapsen äiti aloitti " oravanpyörässä" juoksun piiiitkän hoitovapaan jälkeen. järkyttävää on ollut todeta, että enkö enää pärjääkään kovin kiivaassa työelämäntahdissa sovittaen siihen perhe-elämän?!
aloitin uudessa paikassa, uudella alalla, yksityisellä sektorilla ja nyt 2kk:n jälkeen tuntuu, että en vaan saa hommaa rullaamaan. tehtävä on myönnettäköön, vaativa tuotantoassistentin homma hallittavana yli 100 artikkelia. tehtävään perehdyttäminen oli tasan 2pvää, jonka jälkeen noteerattiin, että työ opettaa tehtävään. ok, mutta tuon 6 vkoa ajan olen sit saanut ohjeita lennosta ja koettanut pitää langat käsissä, nyt jo myöntäen, että tulikohan lohkaistua liian iso biitti kakusta. yritys on pieni, edelliset assarit lähteneet lätkimään, joten tukea saatavilla yrittäjäpariskunnalta, tuurissaan millä mielellä he nyt sattuvat olemaan.
tuntuu että vaikka kuinka väännän ja käännän " sorvia" mikään ei mene kuin ennen ja sitä ennen tilannetta mulla ei ole mahdollista keneltäkään oppia. työnantaja " tykkää" syyllistää ja itsellä onkin olo että osaanko tehdä yhtään mitään; kirjeenvaihtoni on liian hienoa (yrittäjä ei itse hallitse kieltä), tuosta artikkelimäärästä jos en puolesta sanasta ymmärrä mistä on kyse, se on ongelma;vien liikaa heidän kallista aikaansa. ylitöitä sais tehdä sen minkä selkäranka kestää, mutta perheelliselle se on vaan yks taakka enempi. tuntuukin että koko meidän perhe on mennyt sekaisin äidin mentyä töihin. mies hoitaa lapset kouluun, hoitoon, kaupat, siivoukset, ja joutuu vielä kuunteleen työelämän murheeni kotona.
onko kenelläkään muulla ollut vastaavanlaista " paluuta" tai enkö osaa vaan vaatia työnantajalta selkeämpää ohjeistusta? kaikki kun on niiiin rutiinia, kun heillä itsellään on 15v. kokemus alalta. haikeana muistelen " entistä elämääni" ison työnantajan leivissä, ISO-standardien tukemana. harmittavasti entinen työpaikka siirtyi toiselle paikkakunnalle ja me jäimme juuri valmistuneeseen kotiimme toiselle paikkakunnalle miehen työn vuoksi.
työ itsessään on mielenkiintoista,mutta silmille hyppimisellä ja ajankäytön kyttäyksellä on rajansa. " pyyhkeenheitot kehiin" on ollut elämäni ensimmäistä kertaa mielessä. omaan jo yli 15v. työelämäkokemusta, joten näkemystä on muunlaisestakin johtamisesta.
heittäkää ajatuksia ja kommenteja kehiin, jos onnistuitte saamaan purkauksestani jutun juurta!
Kommentit (5)
Tais sattua aika ikävä työnantaja.
Toki 6 viikkoa on lyhyt aika, ja itse olin vanhaankin duunipaikkaan palatessa ekat puoli vuotta aika pihalla (ja sitten puoli vuotta sen jälkeen jäin uudelle äitiyslomalle). Normaalia ei kuitenkaan ole, että työnantaja syyllistää. Pitäisi heidän tajuta, että opettelu vie aikansa! Ja varmaan tajuavatkin, kunhan purkavat aggressioitaan suhun tms.
Sinun sijassasi koittaisin hyväksyä, että eka vuosi menee opetellessa ja se on normaalia. Jos tulee pyyhkeitä, niin ilmoita aina olevasi halukas opettelemaan homman paremmin, ja ehdota vaikka palaveria jossa käsitellään homma juurta jaksain ja saat opastuksen ;-) Hymyssä suin, niin että asenteesi on täysi kymppi eikä työnantajalla valittamista.
Silti siinä sivussa katselisin todennäköisesti toista paikkaa. Kun ei tosiaan niin mukavilta kuulosta nuo työnantajat.
Kyllä pelottaa itseäkin kuinka käy joskus tulevaisuudessa. Mulle kotivuosia tulee kertymään 5 putkeen jos kolmas lapsi saa alkunsa niin kuin nyt toivotaan. Vakipaikka odottelee tosin, se helpottanee työhönpaluuta sitten aikanaan.
pääsiäistipu:
Olen harkinnut omankin yrityksen perustamista.Mut en tiedä olenko tarpeeksi taitava, nopea, kova, ahkera, optimistinen, rohkea hohhoijaa...
Yrittäjyys voisi ollakin hyvä vaihtoehto, jos työelämä ei vapaiden jälkeen enää tunnukaan " omalta" . Jos oma uskallus ja resurssit epäilyttävät, voisit harkita vaikka franchisingyrittäjyyttä?
vanhaan duuniin!). Kauan meni siihen, että opin luottamaan että kyllä tämä perhe- ja kotielämä hoituu ihan hyvin vaikka olenkin töissä.
Toinen puoli oli sitten oma sopeutuminen: jännitti tuleeko heti hirveästi poissaoloja sairauksien takia jms. Lisäksi olin tietenkin muuttunut itse, työpaikka oli muuttunut, uutta tekniikka, uusia työkavereita...
Vaatii aikansa siis! Sulla toki tuota kokemusta myös työelämästä niin kauan että kuulostele mikä johtuu mistäkin - työhön paluusta vai työstä sinänsä?
olen ollut kyllä aika paljonkin yksityisyrityksissä töissä, ja parissa-kolmessa paikassa olen juurikin vastaavaan törmännyt. Aivan toisenlaisesta alasta kuitenkin kyse.
Ydinjuttu silti, että yrittäjä tai yrittäjäpariskunta/suku on hanskannut hommansa vaikka silmät ummessa, eteen- ja taaksepäin. Parissa viikossa tai viimeistään kuukaudessa olisi pitänyt saavuttaa täysin sama tietämys työstä ja tavoista kuin mikä heilläkin on ollut, oli kukaan maininnut asioista tai ei.
Yhdessä työpaissa, missä olin jonkin aikaa oli aika tavallista, että jos teki työn hyvin ja perusteellisesti - oli liian hidas, jos teki työn nopeasti - oli hutilo. Joku ilo kai siitäkin piti saada, ettei mikään ollut hyvin.
Samasta yrityksestä yleensä kaikki uudet työntekijät nopeasti lähtivätkin pois, eivätkä palanneet koskaan. Paikassa roikkui kaksi vakituista; toinen siksi ettei koskaan ollut valmistumisensa jälkeen missään muualla ollutkaan, eikä uskaltanut lähteä pois, vaikka joskus palkkakin oli viikkoja myöhässä. Toinen taas jostain syystä nautti omistajan syvää luottamusta, eikä hänelle uskaltanut kukaan ryppyillä. Muuten paikka oli suorastaan legendaarinen siitä, ettei sinne kukaan halunnut.
Summa summarum: Joskus yksityisyrityksissä voi olla todella vaikeaa. Todennäköisesti yrittäjät eivät oikein itsekään tajua, mitä voi realistisesti vaatia, yleensä se taitaa olla ajatustenlukutoive yhdistettynä salamannopeaan työtahtiin. Palkkoihinhan ei saisi mennä yhtään rahaa.
Paluu oli rankka. Noin vuoden jölkeen olin taas kunnolla kärryillä mutta ihan finito. Työelämä oli muuttunut raadolliseksi, pomot vaihtuneet, kukaan ei enää tuntunut arvostavan, miehet nimitettiin " ohi" yms. Nyt olen kolmannen kans äippälomalla ja pitäis taas joskus palata. Haluisin opiskella vähän lisää ja kans vaihtaa pikkusen alaa.Pelottaa kuitenkin et mitä on taas edessä...Olen harkinnut omankin yrityksen perustamista.Mut en tiedä olenko tarpeeksi taitava, nopea, kova, ahkera, optimistinen, rohkea hohhoijaa...