Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon vanhempiesi ohjausta tarvitset/tarvitsit 20 -vuotiaana?
Kommentit (19)
Olin ihan täysin omillani enkä ohjausta tarvinnut.
Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsiaan pienestä pitäen niin, että pystyvät seisomaan omilla jaloillaan täysi-ikäisinä. Sitä paitsi eihän sitä koskaan tiedä, milloin vanhempansa menettää ja siksikin on hyvä, että on kasvatettu pärjäämään.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että ei rakasteta tai ollaan kylmiä ja tunteettomia; napanuora katkaistaan laitoksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yhtään. Olin asunut omillani jo vuosia ja mennyt juuri naimisiinkin. Onneksi vanhempani ymmärsivät tämän.
tuossa iässä olin opiskellut 2 vuotta ja käynnyt töissä myös 2 vuotta. asuin tyttöystäväni kanssa pienessä yksiössä. oli hienoa kun olin päässyt irti vanhemmista vihdoinkin.
En ollenkaan, asuin avomiehni kanssa toisella paikkakunnalla, opiskelin ja kävin töissä. Äitini soitti muutaman kerran kuukaudessa ja kävin kylässä varmaan yhtä paljon. Kyllähän vanhemmat auttavat jos apua tarvitsee. Itse en apuja kehdannut pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin pois kotoa lukion jälkeen. En ole sen koommin tarvinnut vanhempieni apua tai varsinkaan ohjausta. Tein töitä opiskelujen ohessa, joten edes taloudellisesti en tarvinnut tukea. Enkä olisi huolinutkaan, mokomilta känniläisiltä.
Asuin omillani ja opiskelin korkeakoulututkintoa, mutta kyllä mä aina välillä soitin äidille pohtiakseni hänen kanssaa jotain, mikä kaipasi pohdintaa uravalinnoista ja parisuhdeasioista ruoanlaittoon ja kalliimpien vaatteiden hankintaan. Soitan välillä vieläkin, nyt ikää jo 40v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaista ohjausta, itse tein elämääni koskevat päätökset. Taloudellista tukea kyllä tarvitsin ajoittain isommissa hankinnoissa koska olin opiskelija ja kävin töissä vain joululomalla ja kesäisin.
Miksi monet ovat sitä mieltä, että on jotenkin parempi olla keskustelematta asioista kenenkään kanssa ja että keskustelun puute tekee ihmisestä jotenkin itsenäisemmän tai aikuisemman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarvinnut mitään ohjastusta ollenkaan. Myöskään mitään rahallista tukea tms en pyytänyt ikinä, enkä ole tähänkään mennessä pyytänyt. Nyt ikää 22 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 16:15"]
Miksi monet ovat sitä mieltä, että on jotenkin parempi olla keskustelematta asioista kenenkään kanssa ja että keskustelun puute tekee ihmisestä jotenkin itsenäisemmän tai aikuisemman?
[/quote]
Keskustelu ei ole sama juttu kuin ohjaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yhtään. Menin naimisiin ollessani 20v, vuonna 1998.
Olin aika hyvin jo omillani. Asuin yhdessä kihlattuni kanssa 500km päässä vanhemmistani ja opiskelin yliopistossa. Loma-aikoina ja joskus myös viikonloppuina olin töissä ja tienasin rahaa, jolla elin sitten opiskelukuukausina. Ehkä kyselin kyllä joitain neuvoja vanhemmiltani ja kesätöiden saamisessa isä avusti, lisäksi asuin kesän vanhempieni luona, koska sain kesätyöpaikan siitä kaupungista. Rahallista avustusta olisin saanut, jos vanhemmilla olisi ollut varaa sitä antaa, muttei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 15:31"]
Vai olitko/oletko täysin omillasi?
[/quote]
Olin naimisisa ja kahden pienen lapsen äiti. Opiskelin oman yrityksen pyörittämisen ohessa yliopistossa. En oikein tajua ajatusta, että aikuinen tarvitsisi vanhempien "ohjausta".
Aika vähän. Opiskelin jo yliopistossa 300 km:n päässä lapsuuskodista. Toki olivat tuki ja turva, jos olisi tarvetta ollut. Isältäni sain jonkin verran apuja opiskeluun, kun oli aikoinaan samojakin aineita opiskellut. Joo, ja sain kirjallisuutta kotoa, samoin jotain huonekaluja. Rahaakin jonkin verran, mutta en juuri halunnut. Tein samalla duunia ja halusinkin olla omillani. Eniten sain tukea ja rakkautta:)
Asuin omillani, muutin 18-vuotiaana pois kotoa. Välillä lainasin pieniä määriä rahaa, tyyliin 20 euroa, jos itsellä oli rahat vähissä.
Minä pyysin vielä 23-vuotiaana ostaessani ensimmäistä asuntoa isäni apua. Vanha puutalo-osake ja isäni rakentajana osasi arvioida asunnon kunnon ym varmasti minua paremmin. Kellari oli silloin rakentamaton ja halusin häneltä siihenkin arviota minkä verran menisi kunnostamiseen. Myöhemmin hän oli kellaria rakentamassakin.
En yhtään koska mulle riittää mun 34-vuotias miesystävä.
Äitini mielestä en tuossa iässä osannut edes käsiäni pestä ilman, että hän siitä asioikseen soitti ja muistutti. Kaikesta muustakin piti ohjeistaa ja muistuttaa. Omasta mielestäni pärjäsin ihan hyvin.
Onneksi luotan omiin lapsiini enemmän. Joka asiaan minun ei tarvitse puuttua, neuvon toki, jos kysytään.