Sinä äiti joka hermostut pikkuasioista! Miksi teet niin?

En minäkään tiedä. Mutta sitten taas, isoissa kriiseissä säilytän malttini.

Elämä on vaan raskasta. Mulla on raskas työ, enkä saa olla koskaan vaan rauhassa. Nautin siisteydestä ja rauhasta ja lasten kanssa sitä ei ole. Siinäpä se suurin syy taitaa olla.

Mua vaivas ennen toi. Nyt ei enää joitain poikkeuksia lukuunottamatta (esim. todella stressaava ja väsyttävä päivä).

Sitten vaan jotenkin menin itseeni ja pikkuhiljaa tietoisesti paransin tapojani. Pienin pienin askelin. Nykyään elomme on paljon mukavampaa. Lapsetkin tuntuvat olevan rauhallisempia, siis etteivät hermostu itsekään niin helposti jokaisesta asiasta. Ottaahan ne mallia ja se hermoilu ikäänkuin tarttuu, samoin kun rauhallisuuskin.

Tsemppiä. Kyllä siitä pääsee kun kiinnittää siihen aina huomiota ja kun alkaa hermostuttamaan, vetää henkeä ja miettii ankarasti, että nyt ei passaa hikeentyä tästä. Ottaa huumorin käyttöön, niin pääsee pikkuhiljaa siitä hermoilusta irti. Ei se yhdessä yössä käy, mutta pienin askelin.

Itse olen huomannut ainakin sen, että kotona lapsia hoitaessa alkaa jossain vaiheessa pinnaa kiristää, se kun on jatkuvasti  kotona, niin siitä kodista tulee vähän liian pyhä paikka. Tykkään kaikesta kauniista, haluaisin sisustaa ja käytän siivoamiseen paljon aikaa ja se ei näy ikinä missään. Turhaa työtä siis hirveä määrä, se ainakin mua kiristää.

Töissä käydessä elämä saa muutakin sisältöä, eikä enää jaksa samalla tavalla nipottaa kodin kanssa. Pyrin myös käymään omissa harrastuksissa, niistäkin saa elämään muuta sisältöä kun jatkuva murujen korjaminen.

esim pitkät unet vähentää ärsyyntymistä kuten myös ulkoilu ja rentouttavat hetket päivän mittaa, jos vain pystyy järjestämään asian niin että voi toimia näin, myös tilanteen tiedostaminen ja itsensä opettajana oleminen auttaa, kun tilanne tulee, rauhoitu ja sano itsellesi että nyt on se tilanne missä minun pitäisi olla aikuinen ja miettiä mitä sanon.