Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä muita joita on kiusattu koulussa ja kotiolotkaan eivät olleet hyvät?
10.02.2006 |
Jos, niin miten menee nyt aikuisena?
Usein saa lukea kuinka kiusatut yleensä tulee hyvistä perheistä ja joilla on hyvät kotiolot. Ja sikäli varmaan pitää paikkaansa, että usein kiusatut pärjää elämässään, ainakin mitä kiusatut palstoilla kertoo.
Mua on kiusattu koulussa, pojilta lähinnä kuminpalasillä / pikkukivillä heittelyä ja vähän huutelua. Tytöt taas eristi porukasta ja " kuiskaili" pahaa seläntakana. Eli kun ohi kävelin muka kuiskailtiin jotain musta mutta tarkoituksella niin että kuulisin. Jonkin verran myös piiloteltiin tavaroitani jne..
Sitten kotona taas. Näennäisesti ehkä hyvä perhe. Vanhemmat töissä korkeastikoulutettuina. Ja koulumenestys ihan kohtuullista (kasi puolen oppilas). Mutta joka viikonloppu isä joi. Ja hakkasi äitiä. Äidillä mielenterveysongelmia, ei varmaan ainakaan hakattuna olo auttanut. Välillä äiti yritti erota, mutta kun isä uhkaili polttaa talon, tappaa äidin ja meidät lapset, ei uskaltanut :-( Koko lapsuuden toivoin että isä kuolisi tai vanhemmat eroaisi tai pääsisin lastenkotiin.
Kuinka normaalia muuten on että ala-aste ikäisenä mietin miten tappaa isä? Mietin sekoittavani lasipölyä kahviin, ainoastaan ongelma oli että miten saan tehtyä lasipölyä. Ja kyllähän pelotti että jos en onnistukaan tappamaan tai jos jään kiinni.
Tavallaan mulla menee nyt hyvin, yliopistotason tutkinto, työpaikka, lapsia jne mutta kyllä tuo lapsuus kolkuttelee. Millä pääsen noista muistoista kokonaan, tai ainakin niin ettei ne kummittelisi enää?
Kommentit (7)
ja ala sen jälkeen miettiä sitä, tarvitseeko sinun hakea enää hyväksyntää keneltäkään eli ajattele, että olet hyvä ihan itsenäsi. Mieti sitten nykytilannettasi... jos elämä on nyt kunnossa, nauti siitä äläkä anna menneisyyden myrkyttää nykyisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta lapsuuden paikkakunta kummittelee mielessä, en ikinä muuttais sinne. Onneksi vanhemmatkin ovat sieltä muuttaneet pois.
Kaikille se ei ole helppoa mutta kannataa kuitenkin. Muistot ei koskaan katoa kokonaan, mutta eivät tekisi yhtä kipeää kun saisit purettua mieltäsi. Rohkaise mielesi ja käy juttelemassa.
Minulla on keskitason perhetausta, itse olen yliopistokoulutettu. Äitini kasvatti minut länsisuomalaisen keskisuuren kaupungin lähiössä sisarineen yksin, jakaen verrattain hanakasti myös alapäätään, vaikka nyt en sitä millään tavalla muistele esim. moralisoiden. Ymmärrän täysin hänen naiseuttaan, mutta sillä hetkellä sellaisessa " bordellissa" kasvaminen otti aika koville naiseksi kasvavaa tyttöä. Kotioloihin liittyi myös alkoholia, isä oli käytännöllisesti katsoen kuollut koko lapsuuteni, hän ei asunut edes samassa kaupungissa.
Isän puute, ihailu, jonka olisin toivonut elämäni ensimmäiseltä mieskontaktilta eli isältäni, onkin minua eniten kirvellyt. Näyttää siltä, että sitä ihailua aika lailla epätoivoisesti edelleen, erityisesti isääni muistuttavista itselleni suhteettoman vanhoista " isähahmoista" .
Olen valoisa, iloinen nainen, mutta epätoivoinen epävarmuus ja miellyttämisen tarve nakertaa minua jokaisen ihanan isähahmon rinnalla. Sitä turvallisuuden tunnetta, joka on puuttunut, ei varmaan minkäänlainen pappa voi koskaan kyetä antamaan, toivoisin sitä, mutta olen kuullut, että tällaisissa tapauksissa on todella vaikea aikaisempia haavoja " isähahmo" -metodilla enää paikata.
KOulussa luokkatoverit pitivät huolen siitä että kouluelämänikin olisi yhtä helvettiä.
Nykyään yksi heistä on aika kuuluisa.
Mutta en enään kanna vastuuta heidän kiusaamisesta. Kannoin sitä kauan, mutta en enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pärjään ihan ok, mutta on ollut ongelmia parisuhteessa ja muussa elämässä jotka varmasti johtuvat siitä etten luota oikein kehenkään.
Lapsille olen kyllä erittäin rakastava äiti. Siinä koen onnistuneeni hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Alkoholisti isä(vanhemmat erosivat kun olin ala-asteella) Kiusaaminen alkoi ylä-asteella, tyyliin 5 vastaan 1. Nimittelyä, paskanpuhumista, vittuilua. kesti kauan ennekuin sain itseluottamukseni takaisin, edelleenkin rakoilee. Olen silti onnellinen. Koen olevani inhimillinen ihminen, otan vääryyksiin kantaa, puolustan vähäosaisia ja aivan varmana annan lapselleni sellaisen turvan ettei tarvi kiusaamista aloittaa.
Olen keskitason perheestä lähtöisin ja elän tällä hetkellä keskitasonperhe-elämää jossa rakkaus määrää elämän laadun.
Koeta jaksaa ap.