Mua vaivaa oma huolestuneisuuteni

ET voi muuta kuin sanoa, että olet huolissasi hänestä ja hänen jaksamisestaan ja ehdottaa, että hän hoitaisi itsensä parempaan kuntoon ennen perheenlisäystä. Valinnat tekee ystäväsi kuitenkin itse. Mutta eipähän voi sitten sanoa, ettei kukaan varoittanut.

Hän tiedostaa asian jo itsekin. On laihduttanut, vähentänyt mielialalääkitystä, puhunut lääkärilleen lapsihaaveista yms. yms. Mutta mä olen varma että hän ei kestä jos lapsi valvottaa tms. Asia on nyt vain hänelle henki ja elämä. Onko kellään positiivista kokemusta vastaavasta tapauksesta?

No, se voi kuitenkin olla aivan hyvä asia heille ja tuoda valtavasti sisältöä ja positiivista nostetta elämään, mikäli lapsi on todella se mitä he tahtovat. Jos sinä alat ronkkia muiden valintoja, astut siinä niin loukkaavasti ja pahasti toisen ihmisen reviirille, että todennäköisesti suhteenne katkeaa siihen. Se ei kuulu sinulle yhtään, ja kannattaa kyllä miettiä miltä sinusta itsestäsi tuntuisi jos joku alkaisi kyylätä sinun valintojasi tuollaisella arvostelevalla ja lannistavalla tavalla. Ei sulla vaikuta olevan edes oikeasti hyvä aie tuossa takana, vaan veikkaisin että motiivisi ovat monisäikeiset. Jopa kateus tulee mieleen, sekä se että sulla itselläsi on pahoja vaikeuksia rajojesi hahmottamisen suhteen. Myös liiallinen suorastaan narsistinen tarve kontrolloida muita ja muiden asioita. Tuollaiseen asiaan kuin toisten ihmisten lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen kysymättä puuttuminen on kuin röyhkeä sodan julistus, joten kannattaa miettiä tarkkaan!

Sainpa siinä provovastauksen. Selvä. Empä kuule ole puuttunut pätkääkään tähän lapsiasiaan, mutta se ei estä olematta hiljaa huolestunut. Itsekkäästi todella toivon, etten joudu kuulemaan että lapselle tapahtuu jotain ikävää. Jos se on itsekästä niin sitten on. Oikeasti olisi mukava kuulla, ja uskoa, että elämä muuttuu paremmaksi. Olen vanhempi sukulainen, ja minulla ei ole mitään syytä olla kateellinen.

Sainpa siinä provovastauksen. Selvä. Empä kuule ole puuttunut pätkääkään tähän lapsiasiaan, mutta se ei estä olematta hiljaa huolestunut. Itsekkäästi todella toivon, etten joudu kuulemaan että lapselle tapahtuu jotain ikävää. Jos se on itsekästä niin sitten on. Oikeasti olisi mukava kuulla, ja uskoa, että elämä muuttuu paremmaksi. Olen vanhempi sukulainen, ja minulla ei ole mitään syytä olla kateellinen.

No, ainakin lapsi olisi toivottu. Mieti vastaava tilanne mutta ilman lapsihaavetta ja valmistautumista.

Vauva kasvattaa vanhempansa.

No jos ihminen on niin huonossa kunnossa ettei kykene työelämään tai opiskeluun, niin ei hän kyllä jaksa vanhemmuuttakaan. Lapsi kun ei ole kuin hetken ruusunpunainen vauva, vaan kasvaa uhmaikään, murrosikään,  sille on tarjottava virikkeitä kodin ulkopuolellakin, harrastuksia... sellainen voi olla vaikeaa eristäytyvälle äidille ja lopulta vanhemmuudesta tulee hirveä syyllisyystaakka, kun tajuaa itsekin haukanneensa liian suuren palan. Tuollaisen ihmisen kannattaisi ensin ottaa vaikka koira. Se tuo myös iloa elämään muttei vaadi niin paljon kuin ihmislapsi. Kyllä ap on aivan syystä huolissaan. Mutta enempää ei voi aikuisen ihmisen suhteen tehdä kuin puhua kauniisti huolestaan ja sitten vain toivoa parasta. Apuasi voit tietenkin tarjota vauvan hoidossa.

Kukaanhan ei voi ennalta tietää mitä tapahtuu mutta voipi olla niinkin että vastuun ottaminen pienestä ihmisestä työntää aikuisen omat ongelmat loitommalle ja ne menettävät merkitystään. Monelle on käynyt näinkin. Ainakin se on hyvä lähtökohta että lapsi on kovasti haluttu ja toivottu. Ei masennus ja paniikkihäiriö kuitenkaan välttämättä mitään elämän pilaavia asioita ole, yleensä niistä kuntoutuu tai oppii elämään itsensä kanssa kun ikää tulee. Tietysti toivoisi että tällä ihmisellä olisi apujoukkoja ja luotettavia ystäviä väsymyksen hetkellä.

Minulla on yksi ystävä jolla on vakavia mielenterveyden ongelmia, ei ole koskaan ollut työelämässä jne mutta käy terapiassa, on motivoitunut parantamaan elämäänsä ja on hyvä äiti. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 21:34"]

Kukaanhan ei voi ennalta tietää mitä tapahtuu mutta voipi olla niinkin että vastuun ottaminen pienestä ihmisestä työntää aikuisen omat ongelmat loitommalle ja ne menettävät merkitystään. Monelle on käynyt näinkin. Ainakin se on hyvä lähtökohta että lapsi on kovasti haluttu ja toivottu. Ei masennus ja paniikkihäiriö kuitenkaan välttämättä mitään elämän pilaavia asioita ole, yleensä niistä kuntoutuu tai oppii elämään itsensä kanssa kun ikää tulee. Tietysti toivoisi että tällä ihmisellä olisi apujoukkoja ja luotettavia ystäviä väsymyksen hetkellä.

Minulla on yksi ystävä jolla on vakavia mielenterveyden ongelmia, ei ole koskaan ollut työelämässä jne mutta käy terapiassa, on motivoitunut parantamaan elämäänsä ja on hyvä äiti. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.

[/quote]

Tämä vastaus nosti mielialaani, kiitos. Apujoukkoja riittää ja se, että jos ja kun nuorella parilla tulee nyt muuta tekemistä kuin miettiä omia ongelmiaan, voi nostaa tulevan äidinkin elämän suuntaa.